Kuha-luokan miinanraivaajat rakennettiin Porvoossa, Aug. Eklöf Ab:n telakalla vuosina 1941-1946. Uppoamaltaan 18 tonnin ja 17,2 metriä pitkät alukset kulkivat 70 hevosvoiman Lister-dieselmoottorilla 9 solmun nopeutta. Aluksen miehistöön kuului kahdeksan miestä. Sodan miinanraivaustoiminnan jälkeen Kuha-luokan aluksia käytettiin koulutusaluksina. Ne poistettiin huonokuntoisina käytöstä vuosina 1957-1962. Kuha 1, 10 ja 11 poistettiin vuonna 1960. Kyseinen alus on joku näistä.
Markku A. Lindholm kertoo: ”H. Lindholm osti aluksen Turun Laivastoaseman huutokaupasta vuonna 1960. Alus oli tarkoitus kunnostaa, mutta ilmeni, että lahovikaa ei ollut pelkästään kannessa vaan myös rungossa. Alusta pumpattiin viikottain kunnes sen annettiin täyttyä rannassa. Siivoustyönä alus hinattiin syvänteeseen. Voi olla, että kaupassa tuli toinenkin Kuhapaatti, joka myytiin eräälle vanginvartijalle. Saattaa olla vieläkin liikenteessä. Ko. hylystä poistettiin kaikki romuksi ja kierrätykseen kelpaava. Ankkuripelikin on vielä tallessa ja mm. pronssiset ikkunaventtiilit poistettiin. Ainoastaan valurautaiset ”H” pollarit (keskilaiva ja keula, ehkä myös perä) ovat paikalla, joita noin kolmetoistavuotiaana surkuttelin menetyksenä. Hinausvaijerin pää on keskilaivan SB pollarissa ja menee keulapollarin kautta. Hinausvaijeri on n. 60m pitkä ja hylystä kaakkoon. Alus on hinattu rannalta vesilastissa syvään veteen haudattavaksi v.1963.”
Barlius-ryhmä kertoo havainnoistaan kesällä 2021: ”Tänään löydetyistä toinen oli uskoaksemme Haverö V, Kuha-luokan miinanraivaaja. Sen sijainti ja syvyystieto (48m) hylyt.netissä poikkesivat oleellisesti havaituista, kuten myös hinausvaijerin pituus ja suunta. Syvyys n. 15 m.”
Barlius-ryhmä täydensi myöhemmin lahden hylkytietoja siten, että lahdesta löytyy nyt Haverö V lisäksi Haverö III ja Vahterpää. Haverö IV ei ole löytynyt ilmakuvauksillakaan. On edelleen mahdollista, että se on syvällä kaislikossa.
Vastaa