Hylkyihin liittyvää hajatietoa
Kansanhuoltoministeriö osti vuonna 1948 liittoutuneiden ylijäämävarastosta 5 kpl puurunkoisia, Yhdysvalloissa rakennettuja uppoamaltaan 260 tonnin B.Y.M.S.-tyyppisiä rannikkoraivaajia (British Yard Mine Sweeper). Alukset oli rakennettu 1941-42 alun perin lyhytaikaisiksi sota-aluksiksi. Alusten pituus oli 42 metriä ja leveys 7,6 metriä, niissä oli 2 x 500 hv moottorit. Aluksi niitä käytettiin ylioppilaiden asuntoloina Helsingin Pohjoisrannassa.
Myöhemmin syksyllä 1948 ja alkuvuodesta 1951 Merivoimat osti neljä alusta miinanraivauksen tarkistusraivauksiin. Ostetut alukset olivat B.Y.M.S. 2032, B.Y.M.S. 2044, B.Y.M.S. 2049 ja B.Y.M.S. 2047 ja ne saivat suomalaiset nimet Vahterpää, Purunpää, Katanpää ja Tammenpää ja niitä alettiin kutsua nimellä ”puupäät”. Alukset oli varustettu kosketus- ja heräteraivauskalustolla.
Raivaustoiminnan päätyttyä ”puupäät” siirrettiin 1950-luvulla merikoulutuskäyttöön tykkiveneiden korvikkeina. Huonokuntoisina ne saivat hylkäystuomion vuosina 1958-59 ja myytiin lopuksi romuna yksityisille.
Yhden aluksista ostivat helluntailaiset lähetyslaivaksi ja se sai nimen Ebeneser. Hanke oli Helluntaiherätyksen projekti. Kyseessä oli B.Y.M.S. 2173, jonka vesillelasku tapahtui 1.5.1943 Chicagossa ja joka vuokrattiin Iso-Britannialle. Saalem-seurakunnan jäsen Toimi Yrjölä osti sen rungon vuonna 1953 Hollmingin telakalta Raumalla. Hänen poikansa Toivo Yrjölä kertoo olleensa itse talkoissa, kun alus varustettiin lähetyslaiva Ebeneseriksi. Laiva lähti Suomesta 10.8.1955 eikä palannut enää takaisin.
Vahterpää on lopullisen romutuksen seurauksena palanut noin vuonna 1961 ja on uponnut Haverön koillispuolelle, lähelle Tammenpään hylkyä.
Markku A. Lindholm: ”Rungon konstruktio oli aika edistyksellinen. Kaaret olivat valmistettu ”liimapalkkimenetelmällä” muotoonsa, muistaakseni neljästä lankusta. Laudotus oli kaksinkertainen. Sisämäinen laudotus oli ns. vinolaudotus 45 asteen kulmassa pituussuuntaan nähden ehkä tuuman vahvuista lautaa. Ulkolankutus oli ehkä kahdenttuman oregonmähtyä ja näiden lankutusten välissä oli pressukangas. Sisäpuolinen vinolankutus oli sisältäpäin naulattu ulkolankutukseen ruostumattomilla rihlanouloilla, jotka tunnistaa kannassa olevasta ankkurikuviosta eikä siihen ota kiinni magneetti. Näitä nauloja pikkupoikana keräilin snorkkelisukelluksella satoja uusiokäyttöön. Pituusjäykkyyden aikaansaamiseksi kaarien ja laudotuksen väliin oli asennettu kuparilaattavyötteet ristikkorakenteeksi. Kuparivyötteet toimitettiin teollisuuden raaka-aineeksi metallivalimoon. Vyötteet oli kiinnitetty sisälaidotukseen pallokantaisilla, kuparisilla puuruuveilla. Välilaipiot olivat myös tehty kaksinkertaisella vinolaudotuksella ja välissä oli pressukangas.”
Barlius viistokaiutti kohdan 1.8.2022 löytäen paikalta hylyn (kuvat). Tunnistus pitänee tehdä sukeltamalla.
Kuha-luokan miinanraivaajat rakennettiin Porvoossa, Aug. Eklöf Ab:n telakalla vuosina 1941-1946. Uppoamaltaan 18 tonnin ja 17,2 metriä pitkät alukset kulkivat 70 hevosvoiman Lister-dieselmoottorilla 9 solmun nopeutta. Aluksen miehistöön kuului kahdeksan miestä. Sodan miinanraivaustoiminnan jälkeen Kuha-luokan aluksia käytettiin koulutusaluksina. Ne poistettiin huonokuntoisina käytöstä vuosina 1957-1962. Kuha 1, 10 ja 11 poistettiin vuonna 1960. Kyseinen alus on joku näistä.
Markku A. Lindholm kertoo: ”H. Lindholm osti aluksen Turun Laivastoaseman huutokaupasta vuonna 1960. Alus oli tarkoitus kunnostaa, mutta ilmeni, että lahovikaa ei ollut pelkästään kannessa vaan myös rungossa. Alusta pumpattiin viikottain kunnes sen annettiin täyttyä rannassa. Siivoustyönä alus hinattiin syvänteeseen. Voi olla, että kaupassa tuli toinenkin Kuhapaatti, joka myytiin eräälle vanginvartijalle. Saattaa olla vieläkin liikenteessä. Ko. hylystä poistettiin kaikki romuksi ja kierrätykseen kelpaava. Ankkuripelikin on vielä tallessa ja mm. pronssiset ikkunaventtiilit poistettiin. Ainoastaan valurautaiset ”H” pollarit (keskilaiva ja keula, ehkä myös perä) ovat paikalla, joita noin kolmetoistavuotiaana surkuttelin menetyksenä. Hinausvaijerin pää on keskilaivan SB pollarissa ja menee keulapollarin kautta. Hinausvaijeri on n. 60m pitkä ja hylystä kaakkoon. Alus on hinattu rannalta vesilastissa syvään veteen haudattavaksi v.1963.”
Barlius-ryhmä kertoo havainnoistaan kesällä 2021: ”Tänään löydetyistä toinen oli uskoaksemme Haverö V, Kuha-luokan miinanraivaaja. Sen sijainti ja syvyystieto (48m) hylyt.netissä poikkesivat oleellisesti havaituista, kuten myös hinausvaijerin pituus ja suunta. Syvyys n. 15 m.”
Barlius-ryhmä täydensi myöhemmin lahden hylkytietoja siten, että lahdesta löytyy nyt Haverö V lisäksi Haverö III ja Vahterpää. Haverö IV ei ole löytynyt ilmakuvauksillakaan. On edelleen mahdollista, että se on syvällä kaislikossa.
Luonnonmaalta kotoisin ollut 18 metrin pituinen halkokaljaasi Jehu oli jätetty ilmeisesti talvehtimaan tai vanhuuden lepoon Haverön itärannan lahteen. Lahdenpohjukan rantakaislikkoon se upposi vuonna 1957. Hylky on huonokuntoinen, se lepää noin kahden metrin syvyydessä savihieta pohjalla, keula lounaaseen.
Markku A. Lindholm kertoo: ”Muistan kun sen rakenteita tarkastelin, että oli nähty vaivaa kun kaaret jatkuivat kansipalkeiksi samana puuna. Osat oli veistetty juurakoista ja puiden sopivista oksanhaaroista. Rakenteet olivat siroja ja kuitenkin kestäviä. Aluksessa oli erikoinen polkupyörän keskiöstä ja ketjuista rakennettu pilssipmppu, jota voitiin käyttää vuoteella maatessa polkien. Ymmärsin käyttötakoituksen kun mekanismeja tarkastelin. Kun joskus 1970 luvulla juttelin edesmenneen laivuri Reijo Marttilan kanssa pienvarustamoyhdistyksen kokouksen päätteksi kysyin, josko hän muistaa Jehun, kun silloin asuikin Luonnonmaalla Naanatalissa. Muisti hyvinkin, ja alkoi nauraen kertoa vanhoista veijareista/velikullista, jotka rakensivat polkupyörästä pilssipumpun, jota voitiin polkea selällään yläpetillä maatessa. Jehu halkokaljaasiin saattaa liittyä myös Marttila niminen merimies.”
Raimo A. Wirrankoski: Alus on mahdollisesti maux-kaljaasi JEHU (SFKM), rakennettu vuonna 1912 Kuolemajärvellä, Seivästössä. 13 hv kone asennettu n. vuonna 1938. Viimeksi myyty vuonna 1950 Vilhelm Mattilalle Naantaliin (luultavasti ei ehditty rek. Naantaliin). Mitat: 29,61 brt, 22,29 nrt, 55 dwt. 17.78/16.27 x 5.35 x 2.25 m. 25.2.1952, poistettiin rekisteristä ”alamittaisena”. Alus on uusittu vuonna 1931 ja toisen kerran vuonna 1950. Jehun asiakirjat lienevät Maarianhaminassa, Maakuntahallituksen arkistossa (Åland magistrats registerområde, avförda fartyg no. 931).
Tiedossa olevat aluksen omistajat: 1918: Akseli Aalto, Virolahti, 1924:Karl Verner Taitonen, Kustavi, 1934: Rugnar Skogberg, Maarianhamina, 9.7.1935: Arne A. Österberg, Skogböle, Kemiö, 1943: August Birger Blomqvist, Brandö, 1950: Vilhelm Mattila, Naantali.
Barlius-ryhmä etsi hylkyä kesällä 2024 löytämättä sitä viistottamalla ja dronella. On mahdollista, että hylky on kaislikon sisässä.
Kansanhuoltoministeriö osti vuonna 1948 liittoutuneiden ylijäämävarastosta 5 kpl puurunkoisia, Yhdysvalloissa rakennettuja uppoamaltaan 260 tonnin B.Y.M.S.-tyyppisiä rannikkoraivaajia (British Yard Mine Sweeper). Alukset oli rakennettu 1941-42 alun perin lyhytaikaisiksi sota-aluksiksi. Alusten pituus oli 42 metriä ja leveys 7,6 metriä, niissä oli 2 x 500 hv moottorit. Aluksi niitä käytettiin ylioppilaiden asuntoloina Helsingin Pohjoisrannassa. Yhden aluksista ostivat metodistit lähetyslaivaksi ja se sai nimen Ebeneser. Myöhemmin syksyllä 1948 ja alkuvuodesta 1951 Merivoimat osti neljä alusta miinanraivauksen tarkistusraivauksiin. Ostetut alukset olivat B.Y.M.S. 2032, B.Y.M.S. 2044, B.Y.M.S. 2049 ja B.Y.M.S. 2047 ja ne saivat suomalaiset nimet Vahterpää, Purunpää, Katanpää ja Tammenpää ja niitä alettiin kutsua nimellä ”puupäät”. Alukset oli varustettu kosketus- ja heräteraivauskalustolla.
Raivaustoiminnan päätyttyä ”puupäät” siirrettiin 1950-luvulla merikoulutuskäyttöön tykkiveneiden korvikkeina. Huonokuntoisina ne saivat hylkäystuomion vuosina 1958-59 ja myytiin lopuksi romuna yksityisille. Tammenpää on lopullisen romutuksen seurauksena palanut vuonna 1960 Haverön koillispuolelle ja uponnut. Lähelle on uponnut noin vuonna 1961 Vahterpään hylky.
Markku A. Lindholm kertoo Tammenpäästä: ”Olin tuohon aikaan n.13 vuotias, ja muistan, että kauppaehtoihin kuului, että alus myydään romuksi, eikä sitä saa uudellenvarustaa edes siviilikäyttöön. Aluksesta poistettiin osina pääkoneet ja dieselgeneraattorit sekä kaikki värimetalli mm. paksut antimagnetointiin käytetyt laivaa kiertävät kuparikaapelit. Kansirakennukset oli tehty paksusta fanerista ja sitä otettiin talteen ja käytettiin mm. rannalla olevan rakennuksen jatko-osan rakentamiseen. En voi sanoa, syttyikö palo vahingossa vai tahallaan, mutta Paraisten VPK sai hälytyksen ja seurasi palon loppua Airiston Matkailuhotellin rannasta (kertoi Henrikson). Polttotöitä aluksella suoritettiin teräsosien poistamiseksi. Aluksella oli romutusvaiheessa useasti tulipaloja, jotka kuitenkin sammutettiin. Kukaan ei tulipalossa loukkaantunut, eikä se romuttajalle ollut vahingoksi. Konehuoneen peräpuolella oli kaksi polttoainetankkia, joista ainakin toinen poistettiin paloina polttoleikkaamalla. Hylyssä oleva kulmikas tankki saattaa olla Tammenpään BB puolen polttoainetankki, jos sen mitat ovat n. 2 x 3 x 3metriä. Jossain samassa kohdassa on myös miinalaiva Vahterpään palaneet jäännökset.
Rungon konstrukstio oli aika edistyksellinen. Kaaret olivat valmistettu ”liimapalkkimenetelmällä” muotoonsa, muistaakseni neljästä lankusta. Laudotus oli kaksinkertainen. Sisämäinen laudotus oli ns. vinolaudotus 45 asteen kulmassa pituussuuntaan nähden ehkä tuuman vahvuista lautaa. Ulkolankutus oli ehkä kahdenttuman oregonmähtyä ja näiden lankutusten välissä oli pressukangas. Sisäpuolinen vinolankutus oli sisältäpäin naulattu ulkolankutukseen ruostumattomilla rihlanouloilla, jotka tunnistaa kannassa olevasta ankkurikuviosta eikä siihen ota kiinni magneetti. Näitä nauloja pikkupoikana keräilin snorkkelisukelluksella satoja uusiokäyttöön. Pituusjäykkyyden aikaansaamiseksi kaarien ja laudotuksen väliin oli asennettu kuparilaattavyötteet ristikkorakenteeksi. Kuparivyötteet toimitettiin teollisuuden raaka-aineeksi metallivalimoon. Vyötteet oli kiinnitetty sisälaidotukseen pallokantaisilla, kuparisilla puuruuveilla. Välilaipiot olivat myös tehty kaksinkertaisella vinolaudotuksella ja välissä oli pressukangas.”
Barlius viistokaiutti alueen heinäkuussa 2022 ja siitä kuvia sekä tarkennettu sijainti. Hylystä koilliseen 176m on Haverö V ja näiden välissä ilmeisesti Vahterpää.
Nauvosta koilliseen, Haverön eteläpuolella on puinen museohylky.
Barlius viistokaiutti kuvan alueen kesällä 2022 löytämättä hylkyä.