Draken

Dragsfjärdissä vuonna 1919 rakennettu puulaiva oli siirtynyt sikäläisestä omistuksesta kapteeni Niilo Saarisen ja kauppias J.E. Tervaisen omistukseen keväällä 1929. Aluksen koko oli 410 brt (296 nrt) ja pituus 42,96 metriä. Siinä oli purjeitten lisäksi 60 hevosvoimainen apukone, joka vastikään oli vaihdettu pienempään. Isompi moottori oli aiheuttanut huolestuttavaa värinää koko laivan rungossa. Kokeneen kapteenin komennossa M/Aux Draken toimitti rahtiliikennettä Itämerellä.

Lokakuun 16. vuonna 1929 laivaan lastattiin puutavaraa Oulun satamassa. Seuraavana päivänä 11-henkinen miehistö kapteeneineen suuntasi kohti etelän satamia. Matkalla se poikkesi Uuteenkaupunkiin, josta se lähti 6.11. kohti Kööpenhaminaa. Tuuli yltyi Ahvenanmerta lähestyttäessä ja radio varoitti myrskystä. Tätä ei laivalla tiedetty, koska alukselta puuttui radio. Utön kohdalla myrsky täytti jo laivaa vedellä ja Saarinen päätti kääntää keulan kohti majakkaa. Mahtava vesilasti teki aluksesta ohjauskyvyttömän, mutta purjeilla suunnassa vielä pysyttiin. Pian myös pieni apukone sammui ja samalla hiljenivät myös konevoimaiset pilssivesipumput. Myös kahdesta käsikäyttöisestä pumpusta toinen murtui ja laivan kohtalo alkoi olla sinetöity.

150 metrin päässä Utön majakkasaarelta Draken karahti Öröbodan-nimiselle luodolle ja murskautui. Pelastusvenettä irrottamassa ollut puosu menehtyi ensimmäisenä hylyn yli pyyhkivään aaltoon. Toinen uhreista iski päänsä Utön rantakivikkoon ja kolmas menehtyi luodolla. Vielä kaksi miestä huuhtoutui aallon mukana näkymättömiin ennenkuin saarelaiset saivat miehet ankarien ponnistelujen jälkeen turvaan kaksi päivää onnettomuuden jälkeen. Maltillisesta toiminnastaan luodolla antoi Merenkulkuhallitus kapteeni Saariselle tunnustuksen, ja pelastustyössä mukana olleet saivat presidentin myöntämän hengenpelastusmitalin. Vain niukalti hylkyjätettä on pohjassa muistuttamassa tapahtuneesta. Tapaus järkytti suurta yleisöä ja painostuksen takia meripelastustoimintaa jouduttiin uudistamaan perusteellisesti.

Muistomerkki Drakenin haaksirikosta pystytettiin Utön saaren Kesnäsin niemeen 60 -vuotis muistojuhlan kunniaksi.

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: moottorikuunari
Aika: 12.11.1929
Paikka: Utö, Öröbodan

Hylystä muualla:Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Navis Fennica IV, Erkki Riimala, WSOY 1994, s.79
  • Helsingin Sanomat 1964
  • Iltalehti 1.10.1994
  • Uudenkaupungin laivat, Niilo Jussila
  • Saaristomerta ja sankareita, Eka Metsävuori, s.110

Lisätiedot:
    Sukeltajan maailma -lehti 3/2000Vene -lehti 2/1996, Jorma MarttalaLänsisuomalaista merenkulkuperinnettä, toim. Tenho Hella, Newprint Oy 2001, s. 280, 560Merenkyntäjiä Uudestakaupungista, Niilo Jussila, Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys ry 1997, s.92Uudenkaupungin Sanomat 16.4.1929Uudenkaupungin Sanomat 14.11.1929Uudenkaupungin Sanomat 16.11.1929Uudenkaupungin Sanomat 19.11.1931Uudenkaupungin Sanomat 11.11.1969

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 46,300' N , 21° 22,100' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: moottorikuunari
Kotipaikka: Dragsfjärd
Uppoamisaika: 12.11.1929
Uppoamispaikka: Utö, Öröbodan
Uppoamispaikka ,

Kunto: täysin hajonnut


Muuta: Öröbodan etelä- ja lounaispuolelta löytyy vielä paloja hylystä, kiven alla potkuriakseli.

Laatijat: Jukka Sulku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [Kohde.id] => draken_av_nystad [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => moottorikuunari [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Dragsfjärd [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 12.11.1929 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Utö, Öröbodan [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => täysin hajonnut [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => Öröbodan etelä- ja lounaispuolelta löytyy vielä paloja hylystä, kiven alla potkuriakseli. [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Jukka Sulku [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996 Navis Fennica IV, Erkki Riimala, WSOY 1994, s.79 Helsingin Sanomat 1964 Iltalehti 1.10.1994 Uudenkaupungin laivat, Niilo Jussila Saaristomerta ja sankareita, Eka Metsävuori, s.110 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => Sukeltajan maailma -lehti 3/2000Vene -lehti 2/1996, Jorma MarttalaLänsisuomalaista merenkulkuperinnettä, toim. Tenho Hella, Newprint Oy 2001, s. 280, 560Merenkyntäjiä Uudestakaupungista, Niilo Jussila, Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys ry 1997, s.92Uudenkaupungin Sanomat 16.4.1929Uudenkaupungin Sanomat 14.11.1929Uudenkaupungin Sanomat 16.11.1929Uudenkaupungin Sanomat 19.11.1931Uudenkaupungin Sanomat 11.11.1969 [Kohde.linkit] => Itämeren kolmio, s. 83-89, Mikko Montonen, Oy Turun Sanomat, Newprint Oy 2006 Draken wrecksite.eu-sivustolla Draken Suomen kauppalaivastotietokannassa [Kohde.muutosloki] => 30.6.1999 5.2.2001/RS lisäsi koordinaatit 26.11.2001/Korjaukset Sulun kortistosta 21.4.2002/js uppoamisaika muut., nimi muutettu ex Draken av Nystad, lähteet siirretty paikalleen, tekstiä korjattu. 11.6.2008/pv lisäsi Panu Hännisen valokuvan muistomerkistä 24.11.2017/RS lisäsi Montosen kirjan Kohde/Linkit 25.2.2021/RS lisäsi wrecksite-linkin 20.3.2021/RS lisäsi SKL-linkin [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 59.771666666667 [gpsLongitude] => 21.368333333333 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }