Hylkyihin liittyvää hajatietoa
MERIROSVOJA LUVIAN SAARISTOSSA
Lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1943 kynti Pohjanlahden vesiä sakeassa sumussa pieni saksalainen moottorialus PAUL. Alus oli ensimmäisellä merimatkallaan ja suuntana oli Mäntyluoto. PAULin omisti sen kapteeni ja muuta miehistöä oli 7 henkeä. Ruuma oli tyhjä, mutta kansilastina oli naftatynnyreitä. Merenkäynti oli vähäistä, tuulennopeus oli lounaasta kaksi beaufortia. Elettiin
aamupäivän aikaa ja kaikki näytti päällisin puolin olevan kunnossa, tuota kirottua sumua lukuunottamatta. Mutta kohtalon kalvakat sormet olivat jo puuttuneet laivan kulkuun siirtämällä sen pois reitiltä. Kurssi oli pielessä pari merimailia.
Luvian lännennaulojen uloimmat karit vilahtivat laivan vierestä, mutta sakean sumun vuoksi niitä ei havaittu. Keulan alla kumpuileva merenpohja työntyi yllättäen ylöspäin, kunnes suomalainen peruskallio ja saksalainen teräs kohtasivat. Laiva rysähti karikon keskelle, liike lakkasi ja alus oli keskikohdastaan tukevasti kiinni Maijaleton karilla.
Kapteeni pärskytteli ympärilleen germaanisia kirosanoja ja katseli kannella kieriskeleviä naftatynnyreitä, vilkaisu sumun sekaan paljasti ympärillä olevien kallioiden lohduttoman rintaman. Kapteenin sydäntä kouraisi, uusi laiva karilla ja ollaan ties missä. Miehistön huudot keskeyttivät hänen filosofiset mietelmänsä. Hän kääntyi ympäri Ja näki vettä valuvan konemestarin, joka kertoi että nyt oli vettä muuallakin kuin keittiön kattilassa. Kapteeni kehoitti laittamaan kaikki käytettävissä olevat pumput toimintakuntoon ja kääntyi merikartan ääreen. Tovin sitä tutkittuaan hän päätteli että ollaan Lännennauloilla ja että apua kannattaa hakea sieltä pohjoiseen olevalta Säpin majakkasaarelta. Hän määräsi kolme miestä pelastusveneellä Säppiin apua hakemaan. Vesille lasketun veneen häipyessä sumuun sieltä kuului mutinaa kompassista ja jonkun merenkulkutaidosta, mutta pian sekin häipyi kuulumattomiin.
Säppiin saavuttuaan miehet pyysivät majakanvartijoita ottamaan radiolla yhteyttä Hacklinin konttoriin. Sieltä luvattiin lähettää hinaaja ”Santtu” avuksi, samalla konttori hälytti myös pelastusalus ”Syvärin” joka oli juuri hiljattain hankittu Reposaarelle meripelastusseuran käyttöön. Sen vesillelasku sujui uudenkankeasti, joten se pääsi lähtemään vasta tunnin kuluttua eli 13.30. Mukaan he ottivat luotsikutterin miehistöineen. Saavuttuaan Säppiin he ottivat saksalaiset merimiehet mukaan ja jatkoivat haaksirikkopaikalle, matkalla he saivat tietää että ”Santtu” oli kääntynyt sumun vuoksi takaisin. Pelastusalus laski PAULin kylkeen ja kapteenille kerrottiin tapahtuneesta, hän arveli urheana että laiva pysyisi pinnalla ja tyhjänä vedestä omilla pumpuillaan. ”Syväri” yritti muodon vuoksi vetää laivaa pois karilta mutta ei onnistunut, siinä se kökötti kuin heftalappu persuksissa.
Turhien yritysten jälkeen he lähtivät pois, jättäen luotsikutterin paikalle jos miehistön täytyisi poistua aluksesta. Tuuli alkoi illan mittaan puhaltaa voimakkaammin ja saksalaisten täytyi jättää laiva. He saapuivat Reposaarelle klo 23.00 mukanaan yöpaidat ja hammasharjat. Lauantain ja sunnuntain välisen yön he nukkuivat Reposaaren hotellissa joka oli jo monet kymmenet vuodet tuudittanut erinäisiä haaksirikkoisia uneen.
Sunnuntaina ja maanantaina miehistö kävi pelastamassa laivasta muonavaroja, sekä muuta pienempää tavaraa. Kova tuuli esti kuitenkin suuremmat operaatiot. Tiistaiaamuna saatiin haaksirikkopaikalle pelastusmiehistö ja hinaaja, porukkaan kuului myös paikallisia kalastajia. Päivän mittaan tehtiin useita irrotusyrityksiä, mutta turhaan. Pelastusmiehistön lähtiessä illalla pois, jäivät nämä kalastajat laivalle. Tässä vaiheessa on syytä huomauttaa että rannikon asukkailla on vuosisataiset perinteet hylkytavaran ”huostaanotosta”. Verenperintö velvoitti ja miekkoset alkoivat hommiin. Illan ja yön kuluessa laiva menetti osan naftatynnyreistä, skanssin nojatuolit ja astioita. Parin seuraavan päivän aikana kalastajat unohtivat verkkonsa suulin seinälle merelle
lähtiessään, sen sijaan he kävivät kierittelemässä naftatynnyreitä parempaan talteen. Lastin ottaminen oli helppoa, sillä alus oli jo uponnut niin että kansi oli vedenpinnan tasolla.
Sitten laivan kapteeni ja vakuutustarkastaja saapuivat hylylle ja huomasivat nojatuolit ja tynnyrit kadonneiksi. Kapteenia otti päähän ja hän teki rikosilmoituksen. Poliiseilta kävi rikoksen selvittäminen nopeasti, sillä sodanaikana ei ollut kovin yleistä että talojen nurkilta löytyy polttoainetynnyreitä. Merirosvojen jäljiltä saatiin yhteensä yli 1800 litraa naftaa sekä muuta tavaraa, yhteisarvoltaan n. 50 000 silloista markkaa. Eurajoen käräjillä jaettiin tuomioita merirosvoudesta, vankeusajat vaihtelivat neljästä kuukaudesta aina 1.5 vuoden kuritushuonetuomioon. Tämä tapaus on viimeinen Suomessa tapahtunut merirosvousjuttu.
Käräjöinnin aikana PAUL päätti jäädä lopullisesti Luvialle. Aluksen runko murtui poikki aallokon vaikutuksesta ja peräosa vajosi kokonaan veden alle. Laivan arvo oli n. 5 miljoonaa markkaa, mutta vakuutettu vain n. 2,5 miljoonasta markasta.
Sodan jälkeen ja 50-luvulla laivan pinnan päälle jääneitä osia tulitettiin armeijan toimesta, ilmeisesti harjoitusmaalina ja joitain ammuksen osia saattaa vieläkin löytyä. Porin Urheilusukeltajat kävivät ensi kerran hylyssä v. 1984, jolloin se oli jo levinnyt pitkin pohjaa.
PARKKILAIVA MARIAN HAAKSIRIKKO LUVIAN LÄNNENNAULOILLA
Porin kaupunkia ehkä eniten koetelluimmat vuodet olivat 1852-1856. Kyseisiä vuosia edeltävä aika oli ollut merenkululle yhtä juhlaa. Merenkulku kukoisti ja veistämöiltä laskettiin vesille toinen toistaan komeampia ja isompia laivoja, jotka kuljettivat pääasiassa puutavaraa kaikkialla maailman merillä.
Mutta sitten kaikki romahti. Loppukevään kauniina päivänä toukokuussa 1852 punainen kukko otti kaupungin valtaansa ja jätti jälkeensä vain savuavat rauniot. Hädin tuskin oli jälleenrakentaminen saatu käyntiin kun saatiin niskaan toinen koettelemus, syttyi Itämainen sota. Se viimeistään tyrehdytti merenkulun ja ulkomaankaupan miltei kokonaan. Miltei kaikki valtamerikelpoiset laivat myytiin paniikinomaisesti ja osa makuutettiin vieraille maille. Sodan päätyttyä vuonna 1856 alkukeväästä, oli Porin mahtavasta kauppalaivastosta jäljellä vain rippeet. Laivastoon kuului pieniä kaljaaseja ja jahteja, sekä muutama isompi parkkilaiva ja kuunari. Kaupungin kauppiaat eivät kuitenkaan vaipuneet lopulliseen epätoivoon, vaan aloittivat uudestaan merenkulun ja ulkomaankaupan ylöshilaamisen.
Parkkilaiva Maria laskettiin vesille Ahlaisten Kellahden veistämöltä vuonna 1856. Sen olivat tilanneet porilaiset kauppiaat Alexander Lundborg ja John Grönfeldt. Laiva oli 32,7 metriä pitkä ja 9,5 metriä leveä, ruuman korkeus oli 4,4 metriä. Syväys tyhjänä 2,1 metriä ja lastattuna 4,5 metriä. Kantavuudeksi laivanmittaaja Johan Strömmer sai 211 lästiä. Yhdeksän vuoden ajan ehti parkkilaiva Maria kuljettaa lasteja Euroopan eri puolille, kunnes koitti se viimeinen purjehdus. Laivan omisti silloin yksinään kauppias John Grönfeldt. Mainittakoon vielä, että Maria oli sillä hetkellä vanhin alus kaupungin laivaluettelossa. Osoitus siitä, kuinka uusi laivakanta tuohon aikaan kaupungissa oli kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen.
PALUU PAINOLASTISSA
Parkkilaiva Maria oli lähtenyt Reposaaresta heinäkuun loppupuolella vuonna 1865 täydessä puutavaralastissa kohti Belgian Antwerpeniä laivuri Carl Leonard Hallongrenin komennossa. Runsaan kuukauden purjehduksen jälkeen laiva saapui perille ja lastin purkaminen saattoi alkaa. Tuohon aikaan lastin käsittely tehtiin tietenkin käsityönä ja vei huomattavasti aikaa. Paluulastia ei saatu, joten laivaan otettiin painolasti, joka yleensä koostui erikokoisista kivistä ja hiekasta. Toisinaan painolastina saatettiin käyttää myös purettujen rakennusten tiiliskiviä. Vajaan kuukauden kuluttua saapumisestaan laiva oli ruumaluukut peitettyinä ja merikelpoisessa kunnossa valmiina aloittamaan paluupurjehduksen takaisin kotisatamaan Reposaareen. Seuraavassa on ote Marian laivapäiväkirjasta paluumatkan osalta.
Maria lähti Antwerpenistä 20. syyskuuta 1865 painolastissa täydessä purjehduskunnossa ja saapui 21. päivänä Flasfringiin, jossa makasi odottaen merelle pääsyä edellyttävää sopivaa tuulta. 23. päivänä klo 5.30 aamulla vallitsi sopiva tuuli ja luotsi saapui laivalle. Avoimelle merelle päästyään jätettiin luotsi ja päästiin aloittamaan avomeripurjehdus. Pohjanmeri ja Kattegat ohitettiin ilman erityisiä mainintoja hyvässä purjehdussäässä. 29. päivänä 6.30 aamulla ankkuroitiin Kööpenhaminan redille. Sieltä lähdettiin 1. lokakuuta luotsin johdolla ja saavuttiin Falsterbon luo, Ruotsin puolelle, jonne jouduttiin ankkuroitumaan kovan vastatuulen ja virran takia. Tuulen käännyttyä sopivaksi, jatkettiin matkaa ja suunnittiin sijainti Söderarmin majakasta 9. päivänä puoliltaöin. Ahvenanmeri ylitettiin 10. päivänä klo 4 aamulla jolloin peilattiin Undesteinin majakka. Klo 8 aamulla peilattiin Grundkallanin majakkalaiva. Klo 12 lokikirjaan merkittiin laskettu sijainti 60 45N ja 19 39E. Purjehdusta jatkettiin sään muuttuessa yhä syksyisemmäksi ja synkemmäksi.
Tuuli vaihteli lounaan ja länsilounaan välillä, ilma oli synkkä. Otettiin kurssi koillisesta piiru itään (N.O t O), jota purjehdittiin 39 englannin mailia. Klo 20 muutettiin kurssi koilliseen. Pimeyden ja synkän ilman takia vähennettiin purjeita ja purjehdittiin sitä kurssia 17.5 englannin mailia. Matkavauhti oli viimeisten osuuksien aikana 4-5 solmua ja ilman lämpötila muutaman asteen verran plussan puolella.
HAAKSIRIKKO
Yön pimeyden tihentyessä kapteeni Hallongrenin epävarmuus omasta sijainnista alkoi vaivaamaan häntä. Luvian ulkosaariston petolliset matalikot, jotka ulottuivat kauas merelle vaanivat jossain laivan oikealla puolella. Periaatteessa heidän piti olla turvallisilla vesillä Säpin länsipuolella, mutta entä jos he olivat sittenkin liian lähellä ulkosaaristoa? Kapteeni päätti keskeyttää matkanteon.
Kolme minuuttia ennen puoltayötä ja vähän ennen kuin aiottiin panna alus piihin, törmäsi se karille. Laivaa yritettiin pakittaa purjeilla pois karilta. Korkea aallokko työnsi laivaa yhä syvemmälle kivikkoon. Purjeilla ei saatu laivaa pois ja laivan runko jysähteli kivikkoon yhä rajummin. Vene laskettiin veteen ja vietiin keulaan. Ankkuri laskettiin veneen viereen veteen ja kiinnitettiin veneeseen köysillä. Sitten alkoi vaivalloinen soutaminen ja ankkuri vietiin kauemmas laivasta ja laskettiin mereen. Tällä tavoin haluttiin varmistaa, että laiva pysyisi paikallaan. Parkki Maria teutaroi siitä huolimatta kivikossa ja iski pohjaan rajusti, kallistui toiselle kyljelleen ja oli vähällä täyttyä vedellä. Tilanne näytti huolestuttavalta. Kapteeni kutsui miehistön
neuvonpitoon ja yksimielisellä päätöksellä päätettiin katkaista aluksen mastot laivanpohjan suojelemiseksi. Jonkin ajan kuluttua mastot makasivat kaadettuina osittain kannella ja laivan vieressä. Näkymä oli lohduton. Kaunis parkkilaiva oli vääjäämättä muuttumassa hylyksi.
Yön pimeydessä oli liian vaarallista poistua laivasta kun ei tiedetty omaa sijaintia. Yö päätettiin viettää laivalla, joka sentään pysyi vielä pinnalla. Synkkä ja levoton yö päättyi aikanaan ja harmaa aamu alkoi sarastaa. 11. päivän valjetessa pystyttiin laivan sijainti peilaamaan kompassilla ja havaittiin Marian olevan Lännennaulojen pelätyllä ulkomatalikolla Luvian ulkosaaristossa. Nyt kun sijainti tiedettiin, lähdettiin koko miehistön kera veneellä Luvialle, jonne saavuttiin klo 14 iltapäivällä.
Pari päivää joutuivat miehet viettämään Luvialla, kunnes tuuli vaimeni sen verran, että voitiin harkita paluuta laivalle. Vihdoin 13. päivänä päästiin pelastamaan laivasta se mitä voitiin. Mukana miehistön lisäksi oli varmasti myös koko joukko luvialaisia kalastajia veneineen. Laivan riki saatiin pelastettua ja se vietiin Säppiin. Mastot jätettiin kellumaan hylyn viereen ja toivottiin että nekin saataisiin myöhemmin kuljetettua Säppiin. Kaikki irtaimisto kerättiin veneisiin ja vietiin Luvian Werkholmaan. Kapteeni arvioi meriselityksessään, joka annettiin 21. päivänä lokakuuta, haaksirikon syyksi kovan virran ja mahdollisesti kompassivian, joka aiheutti sen että laiva ajautui pois kurssilta.
Torstaina 30. marraskuuta ja perjantaina 1. joulukuuta pidetyssä huutokaupassa, joka pidettiin Werkholman varvilla Luvialla, myytiin seuraavaa pelastettua tavaraa: Vanhempia ja uudempia purjeita, purjekangasta, ankkuri ja kettinkiä, rautapultteja, erilaisia kettinkejä, laivavärejä ja öljyä, rautahella ja tilpehöörit, laivavene, provianttia, kajuuttamööpeleitä, lasia ja porsliinia, kompassi, barometri, 2 laivakelloa, sekä muuta sekalaista tavaraa. Laiva itsessään oli vakuutettu 60 000 markasta ja sen runko jätettiin tiettävästi hylyksi. Seuraavan vuoden tammikuussa nostettiin ylös haveripaikalta Marian ulosviety ankkuri ja 90 syltä kettinkiä ja myytiin huutokaupassa.
20.2.2010 Seppo Salonen
PARKKILAIVA DELPHIN JA KAPTEENI HALLONGRENIN PAINAJAINEN, LÄNNENNAULAT
Vuoden 1846 kesällä laskettiin Reposaaren veistämöltä vesille parkkilaiva, joka sai nimekseen Delphin. Laiva oli teräväkeulainen ja muistutti rungoltaan lähinnä fregattia. Porin laivanmittaaja J. Strömmen mittasi aluksen ja sai sille seuraavat mitat: Pituus 34,6 metriä, leveys nollakaaren kohdalta 9,5 metriä, syväys lastattuna 4,8 metriä ja tyhjänä 2,9 metriä. Ruuman korkeus oli 6 metriä. Laskutoimitusten perusteella parkkilaivan kantavuudeksi saatiin 216 lästiä. Laivan omistivat puoliksi porilainen kauppahuone Björkman & Rosenlew ja samaisen kaupungin kauppias F. Petrell.
Parkkilaivan lastina oli puutavara, lankut joita se rahtasi eri puolille Eurooppaa, pääasiassa Englantiin ja Välimeren maihin. Tuontitavarana oli useimmiten suola. Rosenlewin kuoltua vuonna 1852 lunasti Björkman hänen osuutensa. Itämaisen sodan alun häämöttäessä Delphin oli purjehdittu Pietariin turvaan ja laivalla oli kolmen miehen vartio koko sodan ajan.
Omistussuhteissa tapahtui pieniä muutoksia vuosina 1856 ja 1861. Jälkimmäisenä vuonna pääomistajaksi tuli porilainen kauppias F.Petrell. Vuonna 1863 laiva mitattiin uudestaan ja kantavuus pieneni 185 lästiin. Vuonna 1864 päävarustajaksi tuli porilainen kauppias J. Grönfeldt ja osakkaana säilyi F. Petrell. Parkkilaivan pitkäaikaisena kapteenina toimi kofferdikapteeni Claes Gustaf Palmgren.
VIIMEINEN PURJEHDUS
Parkkilaivan kohtalokas ja viimeinen paluupurjehdus kotimaahan alkoi Lontoosta. Tällöin laivan päällikkönä oli kofferdikapteeni Carl Leonard Hallongren. Lastia ei ollut, joten laivassa oli ainoastaan painolasti. Keskiviikkona 12.9.1866 iltapäivällä puoli kahden aikaan höyryhinaajan vetämänä ja luotsin johdolla Delphin hinattiin pitkin mutkaista Thames-jokea alajuoksulle Gravesendiin, josta eteenpäin purjehdittiin Lovekapiin. Sinne saavuttiin illalla kello 7 aikaan ja ankkuroitiin. Torstaina 13. syyskuuta kello 4 aamulla jatkettiin matkaa purjeilla luotsin johdolla itärannikkoa pitkin pohjoiseen. Iltapäivällä kello 12.40 jätettiin luotsi Sunk’n majakkalaivan luona, joka sijaitsee Harwichin korkeudella. Purjehdus eteni vaihtelevissa tuulissa WNW, W, SW ja S, toisinaan oli myrskyäkin. Lauantaina 16. syyskuuta keskiyöllä ohitettiin Tanskan pohjoiskärjessä oleva Skagenin majakka 10 merimailin etäisyydeltä.
Jatkettiin purjehdusta samoilla tuulilla aina keskiviikkoon 19. syyskuuta jolloin ohitettiin Helsingörin majakka 3 merimailin etäisyydeltä. Pian sen jälkeen jouduttiin kovan vastatuulen
takia ankkuroimaan. Matkaa päästiin jatkamaan vasta lauantaina 22. syyskuuta kello kuusi aamulla. Aamupäivällä vähän ennen puoltapäivää nousi Helsingörin luotsi laivaan ja hänen johdollaan edettiin Köpenhaminan eteläpuolella olevalle Dragön majakkalaivalle, jonne hänet jätettiin tiistaina 25. syyskuuta aamupäivällä.
Purjehdusta jatkettiin tuulilla jotka vaihtelivat pohjoisen ja koillisen välillä aina lauantaihin 29.
syyskuuta. Puolenpäivän aikaan peilattiin kompassilla Ruotsin ja Ahvenanmaan välillä oleva Söderarmin majakka, joka ohitettiin 10 merimailin etäisyydeltä. Seuraavana päivänä, sunnuntaina, vallitsi kova lounaistuuli ja Understenin majakka ohitettiin 2 merimailin etäisyydeltä. Tämä majakka sijaitsee Märketin länsipuolella lähellä Ruotsin rannikkoa. Tuuli puhalsi luoteen ja idän väliltä seuraavat pari päivää jonka aikana sivuutettiin Östra-banken, joka sijaitsee Finngrundetin laajalla matalikkoalueella Gävlen koillispuolella miltei keskellä Pohjanlahtea.
Tämän jälkeen parkkilaiva Delphin otti suunnan kohti Suomen rannikkoa ja aloitti Pohjanlahden ylityksen Reposaarta kohden. Tuuli vaihteli idän ja lounaan välillä.
HAAKSIRIKKO
Tiistaina 2. lokakuuta puolenpäivän aikaan laskettiin sijainniksi 60°54′ N ja 19°19′ E. Itäkoillisella kurssilla purjehdittiin aina saman päivän iltaan kello 8 saakka, jonka jälkeen muutettiin kurssia koillisesta piirun verran itään ja tällä jatkettiin puoleen yöhön saakka. Keskiyöllä kurssi muutettiin koilliseen. Tällä uudella kurssilla ehdittiin purjehtia vain vajaat kaksi tuntia, kun parkkilaiva yllättäen törmäsi karille 3. lokakuuta varttia vaille kaksi. Kapteeni Hallongren hämmästelee meriselityksessään sitä, että karikkoa ilmaisevia kuohuja tai muutakaan ”valkoista” vettä ei näkynyt. Suoritettiin luotaus ja löydettiin vettä ympäriltä: Perässä ja keskilaivassa 12 jalkaa, keulassa 14 jalkaa. Paapuurin puolella oli 4 jalkaa. Kokeiltiin fokalla ja klyyvarilla irtautua karilta, muttei onnistunut. Purjeet kerättiin pois ja styyrpuurin puolen ankkuri pudotettiin. Merenkäynti oli huomattavan korkea. Kapteeni halusi tietää oliko laiva saanut vuotoja ja määräsi pari miestä pumpulle mutta pumppu imi tyhjää, alus ei onneksi vielä vuotanut. Kello 3 yöllä laskettiin vene vesille tarkoituksena viedä ankkuri ulommas laivasta mutta pimeyden takia ei tässä onnistuttu.
Puoli kuuden aikaan aamulla kun päivä alkoi valjeta, nostettiin mastoon luotsi- ja hätäsignaalit. Kun aamunkoitto eteni pidemmälle ja valoa oli riittävästi, saatiin peilattua Säpin majakka suuntaan NO1/4N ja Pietari SSO1/4O kompassilla. Tästä pääteltiin että laiva oli joutunut Lännennaulojen matalikon uloimmille kiville. Kapteeni Hallongrenin sydäntä kylmäsi. Vuotta aikaisemmin hänen edellinen laivansa, parkkilaiva Maria, oli kärsinyt haaksirikon samaisella matalikolla. Oliko tässä nyt jotain kohtalon julmaa ivaa, hän tuumiskeli kävellessään levottomasti laivansa kannella jonka tasainen keinunta oli muuttunut ikäväksi epäsäännölliseksi jyskeeksi. Kapteeni päätti suorittaa luotauksia laivan ympäriltä veneestä käsin jotta nähtäisiin missä suunnassa oli syvempää vettä. Perän puolelta löytyi tarpeeksi syvää, kuten oletettavaa olikin. Vietiin varppiankkuri ja 100 syltä kaapelia perän puolelta ulos ja aloitettiin vinssaaminen. Ankkuri ei kuitenkaan pitänyt kunnolla ja laiva ei liikahtanut tuumaakaan.
Kello 8.30 tulivat Pirskerin luotsit Fredrik Holmberg ja eräs toinen laivalle. Todettiin että laivan tilanne oli toivoton, tuuli oli WSW ja kova, laiva hakkasi pohjaan. Myrsky oli nousemassa ja päätettiin että miehistö oli parasta lähettää maihin. Perämiehen johdolla miehet siirtyivät veneellä Kuornooriin (Kuoveholme) mukanaan omia tavaroitaan. Iltapäivällä tuli muutama mies veneellä maista pelastamaan laivan tavaroita, jotka vietiin maihin Bastuskeriin, kapteeni seurasi mukana. Luotsit ja Erik Fagerström jäivät vahdiksi laivaan.
Torstaina 4. lokakuuta puhalsi myrskyinen tuuli pohjoisluoteesta ja aallokko oli korkea. Aamupäivällä luotsit ja Fagerström poistuivat laivalta vielä kun pääsivät. Sinä päivänä laivalle ei enää päästy jatkamaan pelastustöitä. Kapteeni Hallongren lähti mantereelle keräämään pelastusmiehistöä ja jatkoi sen jälkeen matkaa Poriin, ilmoittaakseen onnettomuudesta laivanvarustajalleen kauppias Grönfeldt’ille. Samalla matkalla hän meni myös raatihuoneelle tekemään haaksirikosta meriprotestin.
Perjantaina 5. lokakuuta tuuli oli pohjoinen ja ilma selkeä. Perämiehen johdolla miehistö sekä 55 muuta miestä ja 22 venettä menivät aikaisin aamulla laivalle. Parkkilaiva Delphin makasi ikävän näköisenä karille nousseena styyrpuurin puolelle kallistuneena mastot laidan yli kaatuneina. Laivalta pelastettiin riki ja purjeet, sekä muuta irtainta tavaraa, mitä kuljetettiin pitkin päivää Bastuskeriin. Iltapäivällä tulivat kapteenin kanssa laivaan raatimies Ek ja laivanrakennusmestari Lindgren, jotka luotsien ja muiden aluksella olleiden kuullen julistivat laivan hylyksi ja täydellisesti menetetyksi, jolloin laivan irtaimiston pelastamista voitiin jatkaa. Illalla kello kymmenen aikaan miehistö, joka oli kotoisin Porista, lähtivät kaikki kaupunkiin. Laivalle jäivät ainoastaan perämies ja konstaapeli.
Lauantaina 6. lokakuuta kova lounaismyrsky ja korkea merenkäynti estivät pelastusmiehistön pääsyn hylylle. Sen sijaan miehet siirsivät pelastetut tavarat Werkholman makasiiniin Luvialla. Pelastetun tavaran huutokaupat pidettiin Luvialla ja Porissa marraskuun loppupuolella. Purjeet, riki, ankkurit, kettingit ja irtotavaraa huutokaupattiin Luvialla. Laivan rungosta irrotettuja rautaosia, ilmeisesti vaaka- ja pystypolvia, ja muuta irtotavaraa huutokaupattiin Porissa.
15.12.2009 Seppo Salonen