Hylkyihin liittyvää hajatietoa
PARKKILAIVA MARIAN HAAKSIRIKKO LUVIAN LÄNNENNAULOILLA
Porin kaupunkia ehkä eniten koetelluimmat vuodet olivat 1852-1856. Kyseisiä vuosia edeltävä aika oli ollut merenkululle yhtä juhlaa. Merenkulku kukoisti ja veistämöiltä laskettiin vesille toinen toistaan komeampia ja isompia laivoja, jotka kuljettivat pääasiassa puutavaraa kaikkialla maailman merillä.
Mutta sitten kaikki romahti. Loppukevään kauniina päivänä toukokuussa 1852 punainen kukko otti kaupungin valtaansa ja jätti jälkeensä vain savuavat rauniot. Hädin tuskin oli jälleenrakentaminen saatu käyntiin kun saatiin niskaan toinen koettelemus, syttyi Itämainen sota. Se viimeistään tyrehdytti merenkulun ja ulkomaankaupan miltei kokonaan. Miltei kaikki valtamerikelpoiset laivat myytiin paniikinomaisesti ja osa makuutettiin vieraille maille. Sodan päätyttyä vuonna 1856 alkukeväästä, oli Porin mahtavasta kauppalaivastosta jäljellä vain rippeet. Laivastoon kuului pieniä kaljaaseja ja jahteja, sekä muutama isompi parkkilaiva ja kuunari. Kaupungin kauppiaat eivät kuitenkaan vaipuneet lopulliseen epätoivoon, vaan aloittivat uudestaan merenkulun ja ulkomaankaupan ylöshilaamisen.
Parkkilaiva Maria laskettiin vesille Ahlaisten Kellahden veistämöltä vuonna 1856. Sen olivat tilanneet porilaiset kauppiaat Alexander Lundborg ja John Grönfeldt. Laiva oli 32,7 metriä pitkä ja 9,5 metriä leveä, ruuman korkeus oli 4,4 metriä. Syväys tyhjänä 2,1 metriä ja lastattuna 4,5 metriä. Kantavuudeksi laivanmittaaja Johan Strömmer sai 211 lästiä. Yhdeksän vuoden ajan ehti parkkilaiva Maria kuljettaa lasteja Euroopan eri puolille, kunnes koitti se viimeinen purjehdus. Laivan omisti silloin yksinään kauppias John Grönfeldt. Mainittakoon vielä, että Maria oli sillä hetkellä vanhin alus kaupungin laivaluettelossa. Osoitus siitä, kuinka uusi laivakanta tuohon aikaan kaupungissa oli kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen.
PALUU PAINOLASTISSA
Parkkilaiva Maria oli lähtenyt Reposaaresta heinäkuun loppupuolella vuonna 1865 täydessä puutavaralastissa kohti Belgian Antwerpeniä laivuri Carl Leonard Hallongrenin komennossa. Runsaan kuukauden purjehduksen jälkeen laiva saapui perille ja lastin purkaminen saattoi alkaa. Tuohon aikaan lastin käsittely tehtiin tietenkin käsityönä ja vei huomattavasti aikaa. Paluulastia ei saatu, joten laivaan otettiin painolasti, joka yleensä koostui erikokoisista kivistä ja hiekasta. Toisinaan painolastina saatettiin käyttää myös purettujen rakennusten tiiliskiviä. Vajaan kuukauden kuluttua saapumisestaan laiva oli ruumaluukut peitettyinä ja merikelpoisessa kunnossa valmiina aloittamaan paluupurjehduksen takaisin kotisatamaan Reposaareen. Seuraavassa on ote Marian laivapäiväkirjasta paluumatkan osalta.
Maria lähti Antwerpenistä 20. syyskuuta 1865 painolastissa täydessä purjehduskunnossa ja saapui 21. päivänä Flasfringiin, jossa makasi odottaen merelle pääsyä edellyttävää sopivaa tuulta. 23. päivänä klo 5.30 aamulla vallitsi sopiva tuuli ja luotsi saapui laivalle. Avoimelle merelle päästyään jätettiin luotsi ja päästiin aloittamaan avomeripurjehdus. Pohjanmeri ja Kattegat ohitettiin ilman erityisiä mainintoja hyvässä purjehdussäässä. 29. päivänä 6.30 aamulla ankkuroitiin Kööpenhaminan redille. Sieltä lähdettiin 1. lokakuuta luotsin johdolla ja saavuttiin Falsterbon luo, Ruotsin puolelle, jonne jouduttiin ankkuroitumaan kovan vastatuulen ja virran takia. Tuulen käännyttyä sopivaksi, jatkettiin matkaa ja suunnittiin sijainti Söderarmin majakasta 9. päivänä puoliltaöin. Ahvenanmeri ylitettiin 10. päivänä klo 4 aamulla jolloin peilattiin Undesteinin majakka. Klo 8 aamulla peilattiin Grundkallanin majakkalaiva. Klo 12 lokikirjaan merkittiin laskettu sijainti 60 45N ja 19 39E. Purjehdusta jatkettiin sään muuttuessa yhä syksyisemmäksi ja synkemmäksi.
Tuuli vaihteli lounaan ja länsilounaan välillä, ilma oli synkkä. Otettiin kurssi koillisesta piiru itään (N.O t O), jota purjehdittiin 39 englannin mailia. Klo 20 muutettiin kurssi koilliseen. Pimeyden ja synkän ilman takia vähennettiin purjeita ja purjehdittiin sitä kurssia 17.5 englannin mailia. Matkavauhti oli viimeisten osuuksien aikana 4-5 solmua ja ilman lämpötila muutaman asteen verran plussan puolella.
HAAKSIRIKKO
Yön pimeyden tihentyessä kapteeni Hallongrenin epävarmuus omasta sijainnista alkoi vaivaamaan häntä. Luvian ulkosaariston petolliset matalikot, jotka ulottuivat kauas merelle vaanivat jossain laivan oikealla puolella. Periaatteessa heidän piti olla turvallisilla vesillä Säpin länsipuolella, mutta entä jos he olivat sittenkin liian lähellä ulkosaaristoa? Kapteeni päätti keskeyttää matkanteon.
Kolme minuuttia ennen puoltayötä ja vähän ennen kuin aiottiin panna alus piihin, törmäsi se karille. Laivaa yritettiin pakittaa purjeilla pois karilta. Korkea aallokko työnsi laivaa yhä syvemmälle kivikkoon. Purjeilla ei saatu laivaa pois ja laivan runko jysähteli kivikkoon yhä rajummin. Vene laskettiin veteen ja vietiin keulaan. Ankkuri laskettiin veneen viereen veteen ja kiinnitettiin veneeseen köysillä. Sitten alkoi vaivalloinen soutaminen ja ankkuri vietiin kauemmas laivasta ja laskettiin mereen. Tällä tavoin haluttiin varmistaa, että laiva pysyisi paikallaan. Parkki Maria teutaroi siitä huolimatta kivikossa ja iski pohjaan rajusti, kallistui toiselle kyljelleen ja oli vähällä täyttyä vedellä. Tilanne näytti huolestuttavalta. Kapteeni kutsui miehistön
neuvonpitoon ja yksimielisellä päätöksellä päätettiin katkaista aluksen mastot laivanpohjan suojelemiseksi. Jonkin ajan kuluttua mastot makasivat kaadettuina osittain kannella ja laivan vieressä. Näkymä oli lohduton. Kaunis parkkilaiva oli vääjäämättä muuttumassa hylyksi.
Yön pimeydessä oli liian vaarallista poistua laivasta kun ei tiedetty omaa sijaintia. Yö päätettiin viettää laivalla, joka sentään pysyi vielä pinnalla. Synkkä ja levoton yö päättyi aikanaan ja harmaa aamu alkoi sarastaa. 11. päivän valjetessa pystyttiin laivan sijainti peilaamaan kompassilla ja havaittiin Marian olevan Lännennaulojen pelätyllä ulkomatalikolla Luvian ulkosaaristossa. Nyt kun sijainti tiedettiin, lähdettiin koko miehistön kera veneellä Luvialle, jonne saavuttiin klo 14 iltapäivällä.
Pari päivää joutuivat miehet viettämään Luvialla, kunnes tuuli vaimeni sen verran, että voitiin harkita paluuta laivalle. Vihdoin 13. päivänä päästiin pelastamaan laivasta se mitä voitiin. Mukana miehistön lisäksi oli varmasti myös koko joukko luvialaisia kalastajia veneineen. Laivan riki saatiin pelastettua ja se vietiin Säppiin. Mastot jätettiin kellumaan hylyn viereen ja toivottiin että nekin saataisiin myöhemmin kuljetettua Säppiin. Kaikki irtaimisto kerättiin veneisiin ja vietiin Luvian Werkholmaan. Kapteeni arvioi meriselityksessään, joka annettiin 21. päivänä lokakuuta, haaksirikon syyksi kovan virran ja mahdollisesti kompassivian, joka aiheutti sen että laiva ajautui pois kurssilta.
Torstaina 30. marraskuuta ja perjantaina 1. joulukuuta pidetyssä huutokaupassa, joka pidettiin Werkholman varvilla Luvialla, myytiin seuraavaa pelastettua tavaraa: Vanhempia ja uudempia purjeita, purjekangasta, ankkuri ja kettinkiä, rautapultteja, erilaisia kettinkejä, laivavärejä ja öljyä, rautahella ja tilpehöörit, laivavene, provianttia, kajuuttamööpeleitä, lasia ja porsliinia, kompassi, barometri, 2 laivakelloa, sekä muuta sekalaista tavaraa. Laiva itsessään oli vakuutettu 60 000 markasta ja sen runko jätettiin tiettävästi hylyksi. Seuraavan vuoden tammikuussa nostettiin ylös haveripaikalta Marian ulosviety ankkuri ja 90 syltä kettinkiä ja myytiin huutokaupassa.
20.2.2010 Seppo Salonen
Vastaa