Punkaharjun vierasvenesataman hylky

Punkaharjun vierasvenesatamassa on hylkynä Baycity-merkkinen ruoppauskone, joka on asennettu kahden n. 30 m pitkän proomun päälle.

Ruoppaajaa oltiin siirtämässä viereisen sillan alitse, mutta puomi oli liian korkealla. Siirtäjät päättivät laskea puomin kärkeä alaspäin ottamalla proomuihin vesilastia. Lastia tuli kuitenkin otettua hieman liikaa ja proomut alkoivat upota. Tällöin päätettiin ”alus” siirtää väylältä pois tyhjennystä varten. Tyhjennystä ei päästy kuitenkaan aloittamaan, vaan ruoppaaja proomuineen upposi väylän viereen n. 8 metrin syvyyteen. Omistaja ei päässyt sopimukseen vakuutusyhtiön kanssa proomujen nostamisesta, eikä saanut varoja nostotyöhön. Proomujen hylyt ovat hyväkuntoisia.

Ruoppaajasta pohjoiseen ja koilliseen on kaksi puista lossin hylkyä.

Ruoppaajan oikeanpuoleisen proomun reelingistä menee valkoinen naru itään, rannan laskuluiskan viereiseen tukkiin parin metrin syvyydessä. Ruoppaajan vasemmanpuoleisen proomun keulapollarista menee 3 mm muovinaru koilliseen, vanhan soutulossin keulakaareen. Narut olivat paikoillaan ainakin alkukesästä 2016.

Tekstin laatija: Jukka Seppänen, Ari-Pekka Hakulinen
Tyypi: ruoppaaja, proomu
Aika: 1970-luvun loppu tai 1980-luvun alku
Paikka: Punkaharju, Nobelinniemen vierasvenesatama

Hylystä muualla:Lähdetiedot:
  • Jukka Seppänen
  • Ari-Pekka Hakulinen
  • kuulopuheet

Lisätiedot:
    Museoviraston muinaisjäännösrekisterin kohde 2633.

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 61° 45,690' N , 29° 22,680' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: ruoppaaja, proomu
Uppoamisaika: 1970-luvun loppu tai 1980-luvun alku
Uppoamispaikka: Punkaharju, Nobelinniemen vierasvenesatama
Uppoamispaikka ,

Pituus: 30 m
Leveys: 10 m
Asento: oikeinpäin
Minimisyvyys: 0,5 m
Kunto: Hyvä, ajan jäljet näkyvissä syöpyminä. Kaivuria kannattelevat rautapalkit ovat taipuneet.

Pohjan syvyys: 8 m
Pohjan laatu: hiekka, kivi, muta
Näkyvyys: 3-6 m

Muuta: Nobelinniemen vierasvenesataman rannasta n. 50 m, merkitty kahdella eteläviitalla. Idemmän viitan paino on toisen proomun kannella. Hylkyjen välistä pääsee sukeltamaan, vaikka reitti on ahdas. Rannemman proomun sisällä on vielä ruoppaimen polttoainesäiliö, joka on puomin alla, säiliön pystyy kiertämään proomun sisältä. Myös kansiluukuista mahtuu sukeltamaan läpi.

Laatijat: Ari-Pekka Hakulinen, Jukka Seppänen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 24.11.1999 [Kohde_muut_nimet] => [Kohde.id] => punkaharjun_proomu [Kohde.mjid] => 2633 [kohde.materiaali] => teräs [Kohde.tekstinlaatija] => Jukka Seppänen, Ari-Pekka Hakulinen [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => ruoppaaja, proomu [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => teräs [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 1970-luvun loppu tai 1980-luvun alku [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Punkaharju, Nobelinniemen vierasvenesatama [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 8 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => hiekka, kivi, muta [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => 3-6 m [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => 30 m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => 10 m [Kohde.Hylky.Osa.asento] => oikeinpäin [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => 0,5 m [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => Hyvä, ajan jäljet näkyvissä syöpyminä. Kaivuria kannattelevat rautapalkit ovat taipuneet. [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => Nobelinniemen vierasvenesataman rannasta n. 50 m, merkitty kahdella eteläviitalla. Idemmän viitan paino on toisen proomun kannella. Hylkyjen välistä pääsee sukeltamaan, vaikka reitti on ahdas. Rannemman proomun sisällä on vielä ruoppaimen polttoainesäiliö, joka on puomin alla, säiliön pystyy kiertämään proomun sisältä. Myös kansiluukuista mahtuu sukeltamaan läpi. [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Ari-Pekka Hakulinen, Jukka Seppänen [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => Pasi Lensu [Kohde.Video.youtube_code] => bYi1WdN_etQ [Kohde.Video.tarina] => This wreck diving video was shot in the middle of April in lake of Saimaa, Punkaharju Finland. Ice was melted just after two weeks and visibility was superb. Julkaistu 29.3.2012. [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Jukka Seppänen Ari-Pekka Hakulinen kuulopuheet [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => Museoviraston muinaisjäännösrekisterin kohde 2633. [Kohde.linkit] => Itä-Savo lehti 4.3.2018 [Kohde.muutosloki] => 24.11.1999 18.6.2000/korjattu liittämällä Puumalan proomun tarina tähän, ed. poistettu, lisätty Tero Malisen antamat tiedot (ei nimeä nettiin) konemerkistä ja paikasta 13.8.04/RS kirjoitti käsin vanhan tekstin pohjalta uuteen versioon ja arvioi koordinaatit 22.10.2004/ JS. Muokkasin tekstiä A-P Hakulisen tietojen pohjalta kortin "Muuta"-kohtaan, sekä maininnan vakuutusyhtiöstä tekstiin 12.2.2012/JSa Lisäsin linkin: Museoviraston muinaisjäännösrekisteri 24.9.2013/RS päivitti koordinaatit ja vähän tekstiä 6.9.2015/PV lisäsi Riston valokuvat a-d.jpg 4.6.2016/RS lisäsi naruinfon A-P Hakulisen palautteen perusteella 6.12.2016/RS lisäsi PLensun videon lupaa kysymättä 4.3.2018/RS lisäsi ItäSavo-lehtilinkin [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 61.7615 [gpsLongitude] => 29.378 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }