Punkaharjun eteläpuolella, Utrasniemen pohjoisrannan pikkulahukassa, on lotjan hylky. Se makaa matalassa lähes rannan suuntaisena ja pohjahiekkaan painuneena.
Lotjan koko on noin 7×30 m. Keula on ehjä, reelingit näkyvissä ja peräsimen jäänteet ahterissa. Kylkeä on näkyvissä rannan puolella alle metri, toisella puolella reilummin. Kantta ei ole, joitain pitkittäis- ja poikittaisparruja kylläkin.
Alus on ehkä alunperin ollut purjelaiva ja muussakin käytössä. Rakenteissa on tähän viittaavia erikoisia yksityiskohtia.
Helppo sukelluskohde. Autolla pääsee viereen. Aika on tehnyt tehtävänsä, sukeltajan on varottava sojottavia nauloja.
Vanhan soutulossin hylky on Punkasalmen Nobelinniemen edustalla olevan pikkuluodon vieressä. Kannella on sen ajan vinssi, vorokki.
Lossi voi olla rakennettu 1600-luvun alkupuolella kuningatar Kristiinan käskystä.
Soutulossin keulakaaresta menee 3 mm muoviköysi läheisen ruoppaajahylyn vasemman proomun vasempaan keulapollariin. Naru oli paikallaan ainakin heinäkuussa 2015 ja kesäkuussa 2016.
Kohde on mainittu myös Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä, mj-tunnus 1000026049.
Lotjan hylky on saaren länsirannalla. Puurakenteinen hylky on neljän metrin syvyydessä. Hylyn pituus 21 metriä ja leveys 3,5 metriä.
Kapulalossin hylky sijaitsee Punkaharjun Nobelinniemessä, noin 200 metriä vesitornista lounaaseen. Hylky on kuuden metrin syvyydessä.
Punkaharjun vierasvenesatamassa on hylkynä Baycity-merkkinen ruoppauskone, joka on asennettu kahden n. 30 m pitkän proomun päälle.
Ruoppaajaa oltiin siirtämässä viereisen sillan alitse, mutta puomi oli liian korkealla. Siirtäjät päättivät laskea puomin kärkeä alaspäin ottamalla proomuihin vesilastia. Lastia tuli kuitenkin otettua hieman liikaa ja proomut alkoivat upota. Tällöin päätettiin ”alus” siirtää väylältä pois tyhjennystä varten. Tyhjennystä ei päästy kuitenkaan aloittamaan, vaan ruoppaaja proomuineen upposi väylän viereen n. 8 metrin syvyyteen. Omistaja ei päässyt sopimukseen vakuutusyhtiön kanssa proomujen nostamisesta, eikä saanut varoja nostotyöhön. Proomujen hylyt ovat hyväkuntoisia.
Ruoppaajasta pohjoiseen ja koilliseen on kaksi puista lossin hylkyä.
Ruoppaajan oikeanpuoleisen proomun reelingistä menee valkoinen naru itään, rannan laskuluiskan viereiseen tukkiin parin metrin syvyydessä. Ruoppaajan vasemmanpuoleisen proomun keulapollarista menee 3 mm muovinaru koilliseen, vanhan soutulossin keulakaareen. Narut olivat paikoillaan ainakin alkukesästä 2016.