Primus

Jahti Primus on uponnut Hangon pohjoispuolelle Dragsvikenin lahteen. Teräskaarille männystä tai kuusesta rakennettu noin 30 metrinen, kaksiruumainen hylky makaa 8 metrin syvyydessä. Hylystä on styyrpuurin puoli ja keula osittain rikkoutunut. Aluksen omistaja ja kippari on ollut Alvar Långström.

Alvar Långströmin poika, Kurt Göran Långström kertoo:
”Laivan nimi oli Primus ja se oli yksimastoinen ja luultavasti takiloitu jahdiksi. Puomi ei ole yltänyt yli peräpeilin. Laivassa oli kaksisylinterinen polttomoottori, jonka oli valmistanut turkulainen Andreas Rosenqvist. Kannella oli rautainen ankkuripeli, kaksi lastiruuman luukkua ja perässä kajuutta, jossa oli tilaa neljälle makuupaikalle ja öljykäyttöiselle keittiölle.
Lastina oli enimmäkseen saaristolaisten vehnää ja maataloustuotteita. Joskus oli hiekkaa Porvoosta ja pari kertaa tiililasti. Lastia kuljetettiin tavallisemmin Hangon, Helsingin ja Porvoon välillä. Noin vuosina 1934 – 40 laivan omisti Alvar Långström, jolla oli kipparintutkinto. Kun Hanko evakuoitiin talvisodan jälkeen, laiva oli kiinni jäissä venäläisten puolella rajaa joka kulki hyvin lähellä laivan olinpaikkaa. Primus upposi luultavasti siksi, että sitä ei pumpattu aina välillä tyhjäksi.”

Tekstin laatija: Jukka Saari
Tyypi: jahti
Aika: n. 1940
Paikka: Hanko, Dragsviken

Lähdetiedot:
  • MAAS ry
  • Paul Sundell
  • Kurt Göran Långström

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 54,651' N , 23° 12,205' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: jahti
Kotipaikka: Suomi
Uppoamisaika: n. 1940
Uppoamispaikka: Hanko, Dragsviken
Uppoamispaikka ,

Pituus: n. 20 m
Asento: Oikealle kallistunut, kaulan suunta 300°
Minimisyvyys: 5 m
Kunto: Oikea kylki rikkonainen ja kansi samalta puolelta pudonnut sisään, keula osittain tuhoutunut, vasen kylki kutakuinkin ehjä, moottori ja mastot poistettu.

Pohjan syvyys: 8 m
Pohjan laatu: muta
Näkyvyys: 1-2 m, pimeää

Muuta: Hylky nousee pohjasta noin 3 metriä, paikalla yleensä huono näkyvyys. Kaksiruumaiselta kannelta löytyy rautainen n.40 cm mastonjalka ja ilmeisesti pilssipumpun jäänteet.

Laatijat: MAAS ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 27.12.2004 [Kohde.id] => Dragsvikenin_hylky [kohde.materiaali] => mänty tai kuusi [Kohde.tekstinlaatija] => Jukka Saari [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => jahti [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => mänty tai kuusi [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Suomi [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => n. 1940 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Hanko, Dragsviken [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 8 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => muta [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => 1-2 m, pimeää [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => n. 20 m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => Oikealle kallistunut, kaulan suunta 300° [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => 5 m [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => Oikea kylki rikkonainen ja kansi samalta puolelta pudonnut sisään, keula osittain tuhoutunut, vasen kylki kutakuinkin ehjä, moottori ja mastot poistettu. [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => Hylky nousee pohjasta noin 3 metriä, paikalla yleensä huono näkyvyys. Kaksiruumaiselta kannelta löytyy rautainen n.40 cm mastonjalka ja ilmeisesti pilssipumpun jäänteet. [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => MAAS ry [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => MAAS ry Paul Sundell Kurt Göran Långström [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 27.12.2004 25.5.2019/PV muutti rakennusmateriaalin "mänty tai kuusi"-> "puu" [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 59.91085 [gpsLongitude] => 23.203416666667 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(1) { [0]=> array(4) { ["meta_key"]=> string(19) "hylytnet_muut_nimet" ["meta_value"]=> string(18) "Dragsvikenin hylky" ["meta_id"]=> string(6) "244240" ["post_id"]=> string(2) "55" } }