Mizpa

Hangon Tulliniemen rannasta tavattiin hukkunut merimies 1.11.1911. Pelastusliiviä kantaneella vainajalla oli mukanaan hopeinen kello, joitakin henkilökohtaisia papereita ja kultasormus, jossa nimi ”Helene”. Poliisi tutki ruumiin ja toimitti sen ruumishuoneelle. Myöhemmin rantaan ajautui puinen peräpeilin nimikilpi : ”Mizpa”.

Lokakuun 23. päivänä aluksen tiedetään olleen Pietarin satamassa. Sieltä tämä norjalainen Askeroenistä kotoisin oleva 365 brt:n parkkilaiva on lähtenyt kapteeni Danielsenin komennossa purjehtimaan länteen pohjoista rannikkoväylää pitkin. Pietarissa miehistöön oli liittynyt viisi Turun seudulta saapunutta miestä: A. Karlsson, P. Grönroos, K. Grönfors, A. Matsson ja V. Hihevaara. Hankoniemen ohitettuaan laiva joutui raivoavan myrskyn armoille. 31.10. havaittiin Bengtskärin lounaispuolella hätäraketteja paikassa, johon Mizpa oli kehnossa säässä ankkuroitunut. Ankkuriketjut lienevät pettäneen ja alus on tuulessa painunut kohti karikoita.

Kun etsinnät merellä saatiin käyntiin löytyi vielä toinenkin ruumis ja laivasta irronnutta puutavaraa. Ajelehtimasta löytyi myös laivapäiväkirja. Etsintöjä jatkettiin siinä toivossa, että osa miehistöstä olisi pelastautunut läheisille saarille. Hiittisten saaristossa Morgonlandetin läheisyydessä Mattörarnin luona osuttiin viimein hylkyyn, jonka mastonhuiput näkyivät pinnalle. Paikalla oli runsaasti hylystä irronnutta tavaraa sekä kolmen miehen ruumiit. Lisäksi Själstenin ja Gustafsvärnin luona oli rantaan ajautunut vielä kolmen miehen ruumiit, joista yksi tunnistettiin 60-vuotiaaksi kapteeni Danielseniksi. Kaksi muuta olivat tiukasti toisiinsa kietoutuneina. Uppoamispaikalta löytyi myös puinen laivan nimikilpi, jossa luki : ”Susanne, Bremen”. Mizpa on saattanut törmätä Susanneen ja upottaa sen. Satamissa ei Susannesta ole käyntimerkintöjä. Mizpan kaikki 13-14 miehistön jäsentä hukkuivat.

Tänä päivänä Mattörar-saariryhmän luotojen välistä löytyy hylkytavaraa, mm. suurikokoinen ankkuripeli. Ankkuripelistä lähteneen ketjun päästä on löydetty Mizpan pääankkuri, joka on nostettu, ja on nykyään komistamassa Benefon Oy:n pääsisäänkäyntiä Salon Meriniityllä. Uppoamispaikalta on löydetty myös messinkinen kronometri. Paikalla on sukellettu kymmeniä tunteja löytämättä itse hylkyä. Koska Mizpan runkoa ei ole löydetty, on mahdollista, että hylky on ahtojäiden jauhamana levinnyt laajalle alueelle. On myös epäilty mahdollisuutta, että Mizpan hylky on myöhemmin nostettu.

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: parkki
Aika: 31.10.1911
Paikka: Hiittinen. Mattörarna

Hylystä muualla:Lähdetiedot:
  • Urheilusukeltaja-lehti 3/1993
  • Västra Nyland 29.11.1911
  • Sukellusseura Salon Simput ry:n 20-vuotisjuhlaesitelmä, Mauri Hirvonen 1994
  • Luotsi- ja Majakkalaitoksen ylihallituksen karilleajo- ja haaksirikkotilasto vuodelta 1911
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto 1996

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 46,440' N , 22° 42,500' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: parkki
Kotipaikka: Norja
Uppoamisaika: 31.10.1911
Uppoamispaikka: Hiittinen. Mattörarna
Uppoamispaikka





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [Kohde.id] => mizpa [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => parkki [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Norja [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 31.10.1911 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Hiittinen. Mattörarna [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Urheilusukeltaja-lehti 3/1993 Västra Nyland 29.11.1911 Sukellusseura Salon Simput ry:n 20-vuotisjuhlaesitelmä, Mauri Hirvonen 1994 Luotsi- ja Majakkalaitoksen ylihallituksen karilleajo- ja haaksirikkotilasto vuodelta 1911 Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto 1996 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => SYYSMYRSKYJEN KAUHUJA. Norjalainen parkkilaiwa pirstoutunut Hangon edustalla. ? 2 ruumista ajautunut maihin. Eilen aamulla klo 8 aikaan ajautui maihin Tulliniemen rantaa Hangon edustalla merimiehen ruumis, jonka poliisi otti huostaansa. Kun rannikolla ryhdyttiin etsiskelyihin, tawattiin erään laiwan peräpeili sekä lautoja ja wihdoin klo 4 aikaan illalla vielä toisenkin miehen ruumis. Samoin löydetystä laiwapäiväkirjasta kävi selville että haaksirikkoutunut laiwa oli parkkilaiwa ’Mistha'; Risöristä Norjasta. Laiwan kapteenin nimi on Danielsen. Laiwa oli lokak. 23 pnä ollut Pietarissa. Otaksutaan haaksirikon tapahtuneen tiistaina wasten yöllä wallinneessa ankarassa myrskyssä. Luotsit ovat eilenaamusta lähtien saaristossa etsineet laiwan miehistön jätteitä, jotka mahdollisesti ovat woineet pyrkiä jonnekin saareen. [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => Mizpa wrecksite.eu-sivustolla [Kohde.muutosloki] => 5.2.2001/RS lisäsi koordinaatit 4.4.2005/PV tarkisti viimeistä kappaletta JSun tiedoilla 15.4.2007/PV poisti HarriKöykkälän valokuvan ja lisäsi JukkaSaaren valokuvat 3 kpl 20.3.2021/RS lisäsi wrecksite-linkin [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 59.774000 [gpsLongitude] => 22.708333 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }