Metskärin hylky

Pieni hollantilainen tai saksalainen galeoni-tyyppinen kauppa-alus oli joskus 1500-luvun lopulla pyrkimässä avomereltä Örön länsipuolelta kulkenutta reittiä sisäsaaristoon, kun se sai pohjakosketuksen ja upposi Dragsfjärdin kuntaan Metskärin saaren rantaan. Nopeakulkuisesta hylystä on todennäköisesti pelastettu lasti ja muu irtotavara ennen sen uppoamista tai se on purjehtinut tyhjänä. 18 metriä pitkän ja 5 metriä leveän kolmimastoisen hylkyn tammisia osia on hajallaan laajalla alueella pohjassa. Hylyn huikean korkea peräranka on ihmeen kaupalla kestänyt alkuperäisessä asennossaan pystyssä.

Loppuunsaatetuissa vedenalaisissa tutkimuksissa hylystä on löytynyt mm. keittopohjan tiiliä, kaakeleita, saviastioita (Bartman) ja Schnelle-kannu sekä ehjänä säilynyt laivan suojauksessa käytetty tervasuti. Toisin kuin sotalaivoista tästä aluksesta on puuttunut monenkirjava koristemaalauskerros ja laivan ulkoasu lienee tältä osin ollut karun pelkistetty. Erilaisista yksityiskohdista on päätelty aluksen kuljettaneen kruunun lastia – ehkä rostockilaisten porvarien toimittamaa tavaraa – Pohjois-Saksasta Turkuun 1500-luvun loppupuoliskolla. Metskärin galeonin osat kansia lukuunottamatta ovat jokseenkin tallella, tosin osittain liitoksistaan irronneina. Sinisimpukoitten peittämä hylky kuuluukin seitsemän arvokkaimman museohylyn joukkoon.

Poijutettu merkkauspoijulla. Poiju ei kestä minkäänlaista kiinnitystä!!

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: galeoni
Aika: 1500-l
Paikka: Hiittinen, Metskär

Hylystä muualla:Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Kohti syvyyksiä, J. Grönhagen, H. Konttinen, Teredo Navalis 1992, s.119
  • Tietoa syvyyksistä, J. Grönhagen, H. Konttinen, Teredo Navalis
  • Navis Fennica IV, Erkki Riimala, WSOY 1994, s.299
  • Häviävät hylyt, Jarmo Ratinen, TV110.6.1994
  • Suomen meriarkeologisen seura -internetsivu

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 51,828' N , 22° 18,402' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: galeoni
Kotipaikka: Uusikaupunki
Uppoamisaika: 1500-l
Uppoamispaikka: Hiittinen, Metskär
Uppoamispaikka ,

Pituus: 18 m
Leveys: 5 m, korkeus 1 m
Asento: keulasuunta 330 astetta
Minimisyvyys: peräranka 11 m
Kunto: laidat enemmän ja vähemmän pystyssä, keula pirstaleina. Masto poikittain hylyn vasemmalle puolelle kaatunut, ankkuri keulassa kolmessa osassa

Pohjan syvyys: 15 m
Pohjan laatu: muta

Muuta: museon tyhjäksi pumppaama ja mittaama puuhylky.

Laatijat: Naufragium Praedator yksityisarkisto, 28.6.1991

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [Kohde.id] => metskarin_hylky [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => galeoni [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Uusikaupunki [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 1500-l [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Hiittinen, Metskär [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 15 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => muta [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => 18 m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => 5 m, korkeus 1 m [Kohde.Hylky.Osa.asento] => keulasuunta 330 astetta [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => peräranka 11 m [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => laidat enemmän ja vähemmän pystyssä, keula pirstaleina. Masto poikittain hylyn vasemmalle puolelle kaatunut, ankkuri keulassa kolmessa osassa [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => museon tyhjäksi pumppaama ja mittaama puuhylky. [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Naufragium Praedator yksityisarkisto, 28.6.1991 [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => Teemu Kerola [Kohde.Video.youtube_code] => G8ZuE_5yXMw [Kohde.Video.tarina] => Metskär is a 17m long galleon from late 16th century. It has been pumped empty in archaeological excavations in 1967-1987. It lies in 18m depth just north of Metskär island south of Turku.(NBA 1512). Julkaistu 15.7.2013 [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996 Kohti syvyyksiä, J. Grönhagen, H. Konttinen, Teredo Navalis 1992, s.119 Tietoa syvyyksistä, J. Grönhagen, H. Konttinen, Teredo Navalis Navis Fennica IV, Erkki Riimala, WSOY 1994, s.299 Häviävät hylyt, Jarmo Ratinen, TV110.6.1994 Suomen meriarkeologisen seura -internetsivu [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => MAS ry julkaisu [Kohde.muutosloki] => 30.6.1999 5.2.2001/RS lisäsi koordinaatit perässä ja täydensi NP-tiedoilla 21.4.2002/js paikkatiedot poistettu, 1500-l museo, lähdetiedot siirretty paikalleen. 28.6.2005/JSA Korjasin lähdetiedoista lähteen: "www.suomenmeriarkeologinenseura.fi" muotoon "Suomen meriarkeologisen seura -internetsivu", samalla lisäsin (ja korjasin)linkin ko. sivuille 30.10.2016/RS lisäsi T Kerolan videon 24.3.2018/RS noin->GPS, Hannu Marttilan mukaan tarkka paikka 24.6.2019/PV lisäsi 4 kpl Topi Sellmanin kuvia hylyn 3d-mallista. 17.1.2023/RS lisäsi MAS-linkin ja poisti vanhan MAS-etusivulinkin [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 59.8638 [gpsLongitude] => 22.3067 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }