Lea

Lea on jo osittain romahtanut puurakenteinen göteborgilais-alus Porvoossa, Suur-Pellingistä itään, Skarvgaddin pohjoispuolella. Varustajan tiedetään olleen nimeltään N. Nilsson. Lea oli tulossa Helsingöristä painolastattuna Porvooseen kovassa myrskyssä ja lumipyryssä. Osa sen kansilankuista on irronnut ja kylkilaudoitusta on romahtanut auki. Aluksen kaksi mastoa ovat kaatuneet vasemmalle kyljelleen ja niistä on erotettavissa märssykorin rippeitä. Perä on täyttynyt osittain mudalla, mutta keulassa kannen alla on siitä huolimatta helppo sukeltaa. Laivan ulottuvuudet ovat 30 x 7 metriä, rungon korkeus noin 6 metriä.

21 metrin syvyydessä makaavan hylyn ankkuri on nostettu Pellingin kotiseutumuseon hoiviin kunnostettavaksi ja sitä kannattaakin käydä ihastelemassa museon pihamaalla. Kesällä 1994 löytyi hylystä englantilaista tekstiä sisältäviä esineitä, mikä johti epäilemään hylkyä samana vuonna uponneeksi englantilaiseksi James Prattiksi. Kuten tieteen tekemisessä yleensä, myös meriarkeologiassa tutkimustulosta on pidettävä oikeana, kunnes toisin todistetaan. Nimitettäköön siis tätäkin hylkyä vielä toistaiseksi priki Leaksi.

Katso myös Luotsi- ja majakkalaitoksen karilleajo- ja haaksirikkotilasto 1889

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: priki
Aika: 10.12.1889
Paikka: Porvoo, Skarvgadd

Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Sukeltajat ry:n arkistot
  • Luotsi- ja majakkalaitoksen ylihallituksen karilleajo- ja haaksirikkoilmoituksia vuosilta 1876-1913

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 60° 11,855' N , 25° 59,998' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: priki
Kotipaikka: Göteborg
Uppoamisaika: 10.12.1889
Uppoamispaikka: Porvoo, Skarvgadd
Uppoamispaikka ,

Pituus: n. 50 m
Leveys: n. 8 m
Asento: keulan suunta 120° eli kaakkoon
Minimisyvyys: 15 m
Kunto: oikea kylki ehjä, vasen sortunut, mastot kaatuneet.

Pohjan syvyys: 20 m
Pohjan laatu: savi/hiekka, tasainen

Muuta: Ankkuroinnissa huomioitava, että laivan mastot sijaitsevat rungon itäpuolella katuneina

Laatijat: Naufragium Praedator yksityisarkisto, 22.4.1989, Ari Nissinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [Kohde.id] => lea [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => priki [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Göteborg [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 10.12.1889 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Porvoo, Skarvgadd [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 20 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => savi/hiekka, tasainen [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => n. 50 m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => n. 8 m [Kohde.Hylky.Osa.asento] => keulan suunta 120° eli kaakkoon [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => 15 m [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => oikea kylki ehjä, vasen sortunut, mastot kaatuneet. [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => Ankkuroinnissa huomioitava, että laivan mastot sijaitsevat rungon itäpuolella katuneina [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Naufragium Praedator yksityisarkisto, 22.4.1989, Ari Nissinen [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996 Sukeltajat ry:n arkistot Luotsi- ja majakkalaitoksen ylihallituksen karilleajo- ja haaksirikkoilmoituksia vuosilta 1876-1913 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 30.6.1999 5.2.2001/RS lisäsi koordinaatit ja täydensi NP-tiedoilla 14.4.2005/JSA Lisätty: "muuta: Ankkuroinnissa huomioitava, että laivan mastot sijaitsevat rungon itäpuolella kaatuneina". Muutettu: "(Vanha) asento: keula pohjoiseen". "(Uusi) asento: Keulan suunta 120° eli kaakkoon". Ari Nissinen antoi koordinaatit KKJ P 60°11,843 I 26°00,184 8.4.2021/RS lisäsi pdf-linkin tarinan loppuun [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 60.197583333333 [gpsLongitude] => 25.999966666667 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }