Laura

PRIKI LAURAN HARHAILU SÄPIN ULKOPUOLELLA

Painolastissa oleva norjalainen priki Laura oli kotoisin Mandal-nimisestä pikkukaupungista Norjan eteläkärjestä, jonkin matkaa Kristiansundista länteen. Laiva oli lähestymässä määränpäätänsä Reposaarta, tarkoituksenaan hakea sieltä täysi puutavaralasti. Matka oli tähän saakka sujunut kapteeni Peter Nielsenin komennossa ilman erikoisempia tapahtumia.

Utuisena sunnuntain ammuyönä, 22. lokakuuta vuonna 1882, priki oli lähestymässä Säpin majakkasaarta. Majakanvalo huomattiin horisontissa kompassisuunnassa NNO 1/2 O, tuulen puhaltaessa kaakosta. Kapteeni Nielsen oli selvillä Säpin eteläpuolella sijaitsevasta Lännennaulojen pahamaineisesta matalikosta ja päätti muuttaa kurssia hieman enemmän pohjoiseen, NNO, jotta laiva olisi turvallisesti matalikon ulkopuolella. Kello neljä aamulla majakka peilattiin suunnassa NNO 1/2 O. Purjehdusta jatkettiin samalla kurssilla aina puoli viiteen.

Yllättäen laivassa tuntui kolme tai neljä voimakasta tärähdystä, miehet horjahtelivat kannella. Kapteeni puristi kaidetta huolestuneena ja määräsi miehet nopeasti kääntämään laivan uudelle kurssille, poispäin rannikolta, suuntaan NNW. Kapteeni määräsi miehet peilaamaan pumput, mutta vuotoja ei onneksi havaittu. Puolen tunnin purjehduksen jälkeen kapteeni arvioi heidän olevan neljän mailin päässä Säpistä länsilounaaseen. Kurssi muutettiin takaisin pohjoiskoilliseen, jota purjehdittiin neljännestunnin ajan.

Kapteeni tutkiskeli huolestuneena merikarttaa. Sen mukaan heidän piti olla selvillä vesillä, mutta hänellä oli kalvava tunne että he olivat vieläkin liian lähellä saarta ja matalikkoaluetta. Utuinen ilmakin teki etäisyyden arvioinnin vaikeaksi. Kapteenin levottomuus kasvoi ja hän määräsi heti purjeet brassattavaksi pakkiin, jotta vauhti saataisiin pysäytetyksi. Laivan keula kääntyi ulospäin ja miehet alkoivat vielä supistamaan isopurjetta. Kapteeni Nielsenin huoli prikistään ei ollut turha, mutta kohtalo oli jo päättänyt toisin.

Tuuli kuljetti laivaa näkymättömissä piilevää karikkoa ja hetken kuluttua priki rysähti karille ja pysähtyi siihen. Merenkäynti oli kohtalainen ja laivan pohja alkoi rajusti hakkaamaan kivikkoon. Miehet laskivat välittömästi veneen vesille ja valmistuivat lähtemään kohti Säpin majakkasaarta apua hakemaan. He eivät ehtineet kuitenkaan lähteä minnekään, sillä Säpistä oli tulossa iso vene mukanaan 12 miestä. Saapuneet miehet olivat majakkaväkeä. He olivat maista seuranneet Priki Lauran purjehdusta ja nähneet sen olevan menossa karille, mutta eivät olleet ehtineet ajoissa paikalle.

Kapteeni neuvotteli hetken majakkamestarin kanssa, joka kehotti häntä menemään Reposaarelle hakemaan avuksi höyrylaivaa. Kapteeni Nielsen teki työtä käskettyä ja lähti veneellä purjehtien kohti Reposaarta. Säpin itäpuolella hän tapasi onnekseen höyrylaiva Leimun, joka oli matkalla Turkuun. Tämän kapteeni tarjoutui heti avustamaan haaksirikkoista. He palasivat yhdessä prikin luokse,
mutta riittävän lähelle purjelaivaa höyrylaivan kapteeni ei tyrskyävän aallokon vuoksi uskaltanut mennä. Pelastusta ei siis voinut yrittää, joten höyrylaiva palasi Säpin luokse.

Prikin miehistö, majakkaväen avustamana, päätti yrittää hilata alusta pois karikolta. He veivät ankkurin, 45 syltä kettinkiä ja jatkoksi vielä 50 syltä kaapelia, eli paksua ankkuriköyttä, ulos syvään veteen. Työ oli uuvuttavan raskasta, mutta sitä oli myös ankkuripelillä hilaaminen. Tuuli alkoi hiljakseen voimistua ja miehet ponnistelivat kaikin voimin. Tuntien työn jälkeen he lopen uupuneina totesivat etteivät olleet edistyneet lainkaan, kaikki oli ollut hyödytöntä. Tuulikin yltyi entisestään.

Kapteeni määräsi työt lopetettavaksi ja väsyneet miehet palasivat Säppiin illalla klo 21 ansaitulle levolle. Seuraavana aamuna taivas valkeni pilvisenä ja harmaana. Kapteeni miehineen palasi soutaen haaksirikkoutuneelle laivalleen huomatakseen, että ruuma oli täynnä vettä. Laivan pelastaminen alkoi näyttää mahdottomalta, joten miehet keskittyivät pelastamaan kaiken irtaimiston ja takilan. Lokakuun lopun aikana priki Laurasta pelastettiin; ankkurit, kettingit, purjeet, takila, veneet, kompassi, lyhdyt ja paljon muuta purjelaivan tarpeistoa. Tavarat kuljetettiin Reposaarelle jossa ne myytiin huutokaupalla. Laivan runko oli myös huutokaupattavana, mutta sen kohtalosta ei ole tietoa. Todennäköisesti se ehti tuhoutua talven myrskyissä.

Seppo Salonen, 2000

Tekstin laatija: Seppo Salonen
Tyypi: priki
Aika: 22.10.1882
Paikka: Luvia, Säppi

Lähdetiedot:
  • Seppo Salosen nettisivut

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 61° 28,500' N , 21° 19,000' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Tyypi: priki
Kotipaikka: Norja, Mandal
Uppoamisaika: 22.10.1882
Uppoamispaikka: Luvia, Säppi
Uppoamispaikka ,

Kunto: Tuhoutunut myrskyssä.


Muuta: Kirjallinen lähdetieto, hylky paikantamaton.

Laatijat: Risto Sajaniemi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 12.1.2013 [Kohde_muut_nimet] => [Kohde.id] => laura_1882 [Kohde.mjid] => [kohde.materiaali] => [Kohde.tekstinlaatija] => Seppo Salonen [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => priki [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Norja, Mandal [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 22.10.1882 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Luvia, Säppi [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => Tuhoutunut myrskyssä. [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => Kirjallinen lähdetieto, hylky paikantamaton. [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Risto Sajaniemi [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Seppo Salosen nettisivut [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 12.1.2013 2.11.2015/RS päivitti tarinan SSalosen netistä, muutti tekijän ja poisti toimimattoman linkin. [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 61.475 [gpsLongitude] => 21.316666666667 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }