Pohjois-Saksan rannikkokaupunkien kauppiaiden perustama Hansaliitto lähetti aluksensa saattueissa matkaan Itämerelle merirosvoilun pelossa. Vuoden 1468 syksyllä Lyypekistä neljän aluksen saattueessa lähtenyt laivuri Hanneke Vorme jatkoi purjehtimista Ruotsin Arnholmasta pienemmän aluksen kanssa Suomen rannikolle tarkoituksena purjehtia Rääveliin, nykyiseen Tallinnaan.
Alus oli arvioiden mukaan tavallista suurempi holkki ja todennäköisesti jopa yksi aikansa suurimpia ja loisteliaampia aluksia. Mukana oli matkustajia noin 180 henkeä sekä lastina kangasta, hunajaa, muuta tavaraa ja mm.10 000 kultaguldenia. Matkustajina oli myös Raaseporin linnanherran Lars Axelsson Tott’in perhe, jonka hän oli kutsunut Tukholmasta Suomeen.
Ennen Suomen rannikkoa nousi myrsky, laiva kaatui ja upposi, ja vei mukanaan kaiken, niin tavarat kuin matkustajatkin. Tämä tapahtui marraskuun 20. päivä vuonna 1468. Niin kertoo toisen, pienemmän laivan miehistön laatima meriselitys. Seuraavana keväänä Hiittisten saaristolaiset löysivät hylyn ja kokivat elämänsä rikkaimman ”rannan siunauksen”. Lastin löytämiseksi saaristolaisten piiloista käytiin pitkään oikeutta, mutta saaristolaiset olivat jo ehtineet myydä tai käyttää tavaroista suurimman osan. Aluksen uppoamispaikka on jossain Hiittisten Kyrksundista etelään.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty haverit.net-sivustollemme. Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä. Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Vastaa