Fifetown London

Englantilainen rahtilaiva jätti Valkon sataman 29. päivänä syyskuuta tukkilastissa ja seilasi etelään. Jo lähtiessä navakkana puhaltanut tuuli yltyi myrskyksi ja mursi laivan reitiltään. 3 mpk Orrengrundista kaakkoon Fifetown London kohtasi pohjan Purumatalalla ja juuttui siihen. Perään ja keulaan tuli vuoto, mutta tässä vaiheessa oltiin suhteellisen toiveikkaita ja arvioitiin vahingot vähäisiksi.
Seuraavana päivänä pelastusalus Konvoj haki miehistön Kotkaan ja toinen Neptunin pelastusalus – Assistans – ryhtyi kiskomaan rahtihöyryä vapaammille vesille. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään ja päätettiinkin luopua osasta lastia. Puutavaraa oli kiinnitettynä myös kannelle ja tämä osa rahdista laukaistiin vapaaksi. Tukit saatiin veteen, mutta jälleen oli myrsky yltynyt eikä työn jatkaminen onnistunut. Assistans joutui vetäytymään suojaan rannikolle Boistön vesille, jossa se joutuikin odottelemaan aina 11:teen päivään lokakuuta saakka.
Irrottamista ja pumppaamista jatkettiin sinnikkäästi, mutta vielä 19. päivänä Fifetown London oli tiukasti karilla. Jatkuvasti myrskyn katkaisemana työ kävi epätoivoiseksi, kunnes luonto päätti ratkaista asian. 21. päivänä meri huuhtoi aluksen karilta ja upotti sen matalikon rinteeseen 14-30 metrin syvyyteen. Mastojen huiput jäivät sojottamaan pinnalle. Luonnollisesti tässä vaiheessa puutavarakin purkautui ruumista ja sitä käytiin merenkäynnin laannuttua kokoamaan talteen pinnalta.
Fifetown London oli kohtalaisen pieni alus – vain 967 brt – ja rakenteeltaan jossainmäärin poikkeuksellinen: sen komentosilta sijaitsi keskilaivassa, mutta konehuone ja korsteeni perässä.
Hylky sijaitsee suoja-alueella, sukeltamiseen tarvitaan puolustusvoimien lupa.

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: höyrylaiva
Aika: 21.10.1929
Paikka: Loviisa, Orrengrund, Purumatala

Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Suomen pelastusosakeyhtiö Neptunin arkistot 1917-1967, osia arkistosta 1967-1984 , Suomen Merimuseo, Orimattilan keskusvarasto
  • Huvustadsbladet 30.9-21.10.1929

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 60° 14,524' N , 26° 29,340' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: höyrylaiva
Kotipaikka: Englanti
Uppoamisaika: 21.10.1929
Uppoamispaikka: Loviisa, Orrengrund, Purumatala
Uppoamispaikka , ,

Asento: Rinteen mukaisesti pohjois-eteläsuunnassa, perä rinteen alapäässä savipohjan tasolla.
Minimisyvyys: 13 m hajonneiden eturuumien kohdalla
Kunto: Teräsrakenteisessa rahtialuksessa on ollut komentosilta keskilaivassa ja konehuone perässä. Peräosa ja keskilaiva ovat yhä muodossaan, etuosa on hajonnut rinteen tasolle. Komentosillalla ja perässä on sisätiloja. Ruumissa puutavaraa.

Pohjan syvyys: 13 m (keula) -31 m (perä)
Pohjan laatu: kallio, kivikko
Näkyvyys: 4-6 m, hyvä

Muuta: Pohjoisestapäin ajettaessa varottava jyrkästi nousevaa matalikkoa. Hylky sijaitsee suoja-alueella, sukeltamiseen tarvitaan puolustusvoimien lupa.

Laatijat: Päivi Vaheri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde_muut_nimet] => [Kohde.id] => fifetown_london [Kohde.mjid] => 1148 [kohde.materiaali] => teräs [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [kohde.muokattu] => 2008-03-25 [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => höyrylaiva [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => teräs [Kohde.Alus.vetoisuus] => 967 brt [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Englanti [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 21.10.1929 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Loviisa, Orrengrund, Purumatala [Kohde.status] => p [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 13 m (keula) -31 m (perä) [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => kallio, kivikko [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => 4-6 m, hyvä [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => Rinteen mukaisesti pohjois-eteläsuunnassa, perä rinteen alapäässä savipohjan tasolla. [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => 13 m hajonneiden eturuumien kohdalla [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => Teräsrakenteisessa rahtialuksessa on ollut komentosilta keskilaivassa ja konehuone perässä. Peräosa ja keskilaiva ovat yhä muodossaan, etuosa on hajonnut rinteen tasolle. Komentosillalla ja perässä on sisätiloja. Ruumissa puutavaraa. [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => Pohjoisestapäin ajettaessa varottava jyrkästi nousevaa matalikkoa. Hylky sijaitsee suoja-alueella, sukeltamiseen tarvitaan puolustusvoimien lupa. [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Päivi Vaheri [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996 Suomen pelastusosakeyhtiö Neptunin arkistot 1917-1967, osia arkistosta 1967-1984 , Suomen Merimuseo, Orimattilan keskusvarasto Huvustadsbladet 30.9-21.10.1929 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 30.6.1999 12.2.2000/ 25.3.2008/PV lisäsi Tero Glanin palautteen sijainnista suoja-alueella [Kohde.tarinakommentit] => [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 60.242066666667 [gpsLongitude] => 26.489 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [filename] => fifetown_london.xml )
hahaaarray(0) { }