Ellen

Kymmenen aikaan keskiviikkoiltana 14.6.1947 ajoi finbyläinen 212 tonnin sementtilastissa ollut Ellen karille Stengrundin loiston lähettyvillä Tvärminnen eteläpuolella. Miehistö ei kyennyt pitämään laivaa tyhjänä sen omilla pumpuilla, vaan vettä puski sisään niin, että moottori sammui. Ellen pyrki nopeasti matalaan veteen, mutta heti väylältä poistuttuaan se alkoi vajota ja lopulta vain mastot ja kappale reelinkiä jäi näkyville pinnan yläpuolelle.

Pelastusveneessään laivan miehistö – viisi miestä ja yksi nainen – sousivat maihin Björskärille ja hakeutuivat suojaan remontoitavaan Åldermannin taloon. Siellä yövyttyään he seuraavana päivänä sousivat takaisin haaksirikkopaikalle pyrkimyksenään pelastaa pintaan jäänyttä tavaraa. Myöhemmin nostomahdollisuuksia tutkittaessa todettiin aluksen murtuneen sen osuttua pohjaan. Myös sementtilastin tyhjentämistä pidettiin kohtuuttoman hankalana. Alus oli ollut matkalla Paraisilta Haminaan ja se oli veljesten A. ja L. Löflund ainut ja vakuuttamaton omaisuus. Jäät ovat vieneet mennessään laivan ylimmät kansirakenteet ja lopulta hajottaneet koko hylyn pohjan tasalle.

Alus oli rakennettu Porvoossa 1930-luvulla, sen pituus oli 47 metriä, leveys 7 metriä. Apukoneella se saavutti 5 solmun nopeuden.

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: moottorikaljaasi
Aika: 14.6.1947
Paikka: Tvärminne, Stengrund

Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Sukeltajan maailma 3/1996, Heikki Moisio
  • Västra Nyland 17.5.1947

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 48,910' N , 23° 11,580' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: moottorikaljaasi
Kotipaikka: Finnby
Uppoamisaika: 14.6.1947
Uppoamispaikka: Tvärminne, Stengrund
Uppoamispaikka ,

Kunto: Hajonnut pohjan tasalle, jäljellä paksuja puuparruja ja kovettuneita sementtisäkkejä.

Pohjan syvyys: 6-7 m
Pohjan laatu: sora, kivikko
Näkyvyys: 2-5 m


Laatijat: Päivi Vaheri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [Kohde_muut_nimet] => [Kohde.id] => ellen [Kohde.mjid] => 1339 [kohde.materiaali] => puu [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => moottorikaljaasi [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => puu [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Finnby [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 14.6.1947 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Tvärminne, Stengrund [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 6-7 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => sora, kivikko [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => 2-5 m [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => Hajonnut pohjan tasalle, jäljellä paksuja puuparruja ja kovettuneita sementtisäkkejä. [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Päivi Vaheri [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996 Sukeltajan maailma 3/1996, Heikki Moisio Västra Nyland 17.5.1947 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 30.6.1999 5.2.2001/RS lisäsi koordinaatit. 26.11.2001/Korjaukset Sulun kortistosta 20.4.2002/js koordinaatit korjattu, linja x lisätty, tekstin loppuosa lisätty. 10.12.2004/PV lisäsi hylkykorttitiedot 5.3.2018/RS muutti tarkkuuden noin->GPS [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 59.815166666667 [gpsLongitude] => 23.1930 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }