Hylkyihin liittyvää hajatietoa
Nauvon Borstön vesiltä löytyi 1950-luvun puolivälissä kokonaisena säilynyt kolmimastoisen puualuksen hylky. Vei lähes kaksi vuosikymmentä, ennen kuin uponnut alus tunnistettiin Amsterdamista Pietariin matkanneeksi kauppalaiva S:t Mikaeliksi. Se on noin 24 metriä pitkä ja vajaat 7 metriä leveä hollantilaistyyppinen kolmimastokaljuutti. Hylky makaa ehjärunkoisena lähes 40 metrin syvyydessä kölillään ja sen kolmen maston alaosat nousevat noin 20 metriin saakka. S:t Mikael on muinaismuistolain rauhoittama ja sukelluskiellossa.
Ensimmäiset sukellusleirit Borstö I :ksi kutsutulla tuntemattomalla hylyllä järjestettiin 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa ruotsalaisvoimin. Tällöin nostettiin kymmenittäin arvoesineitä, mm. Lontoossa ja Pariisissa vuosina 1745-46 valmistettuja kultaisia ja hopeisia taskukelloja sekä nuuskarasioita.
Museoviraston merihistorian toimisto (Suomen merimuseon edeltäjä) teki Borstö I:llä sukellustutkimuksia 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Tarkoituksena oli mittausten avulla tutkia hylyn alustyyppiä ja samalla selvittää sen ajoitus sekä kotimaa. Laivanhylky säilyi tuntemattomana 1970-luvun alkuun saakka, jolloin sen identiteetti selvisi tohtori Christian Ahlströmin eri maissa tekemien arkistotutkimusten perusteella. Borstö I paljastui S:t Mikaeliksi, venäläiseksi kauppalaivaksi, joka oli haaksirikkoutunut syksyllä 1747 matkallaan Amsterdamista Pietariin.
Tuntemattoman hylyn arvoituksen ratkaisivat lopulta sukeltajien havaitsemat hevosrattaat, joiden tullivapautta koskevan kirjelmän Ahlström löysi Tanskasta. Samalla selvisi myös rattaita kuljettaneen aluksen kapteenin nimi: Carl Pouls Amiel. Tullivapaus oli myönnetty, koska rattaat olivat matkalla Pietariin keisarinna Elisabet Petrovnan (1709-1762) hoviin. Ajan tavan mukaan kuninkaallisesta yksityisomaisuudesta ei tarvinnut maksaa tullia. Ahlströmin tutkimuksissa paljastui myös, että kapteeni Amiel oli saapunut Pietarista Amsterdamiin heinäkuussa 1747 ”S:t Mikael” -nimisellä aluksella. Syksyn tullen kapteenin aikomuksena oli jälleen suunnata kohti Pietaria. Lokakuun puolivälissä S:t Mikaelin tiedetään olleen Juutinraumassa, josta sen matka jatkui kohti Suomen etelärannikkoa – ja lopullista määränpäätä. Borstötä pidemmälle S:t Mikael ei päässyt.
Sukellustöitä S:t Mikaelin hylyllä on tehty useissa jaksoissa neljän vuosikymmenen aikana. 1980-luvulla suunniteltiin jopa hylyn nostoa ja museoimista Wasa-laivan tapaan, mutta hankkeesta luovuttiin sen kalleuden vuoksi. Vuosien saatossa hylkyä on mitattu ja piirretty, ja siitä on nostettu yli 600 esinettä tai esineen osaa. S:t Mikaelia on vuosikymmenien ajan seurannut arvokkaiden esinelöytöjen aiheuttama aarrelaivan maine. Arkistoista löytyneiden tullausluetteloiden perusteella tiedetään, että varsinaisen elintarvike- ym. lastinsa ohella S:t Mikael kuljetti huomattavan arvokasta, mutta erikseen määrittelemätöntä kauppatavaraa. Tullausarvoltaan se oli yli 60% koko lastin arvosta. Suurin osa aluksen lastista oli kuitenkin aivan arkista tavaraa, mm. tammilankkuja, turkinlankaa, kristallisokeria, tupakkaa ja kapakalatynnyreitä.
Viimeisin kenttätyöjakso (1997-1998) käynnistettiin, kun S:t Mikaelista löytyneet posliiniastiat todettiin Meissenin posliinitehtaan valmistamiksi keräilykappaleiksi, ja Suomen merimuseo päätti niiden pelastusnosto-operaatiosta. Projektin suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi tutkija Anna Nurmio.
Vuoden 1997 pelastusnostojen aikana työskenneltiin vaikeissa tuuliolosuhteissa, mutta Museoviraston kokoelmiin saatiin nostettua 14 kansainväliseksi sensaatioksikin luonnehdittua Meissen-posliiniastiaa. Yllättävin löytöryhmä oli Meissenin 1720-luvun klassisen kauden valkoinen ns. Böttger-posliini, jota jo aluksen uppoamisaikana pidettiin arvokkaana keräilyharvinaisuutena.
Vuoden 1998 kenttätyöt toteutettiin sponsorirahoituksella. Keväällä merenpohjaan rakennettiin tutkimusalusten luotettavan monipistekiinnittäytymisen mahdollistava ankkuroitumisjärjestelmä, jolla on suuri merkitys sekä S:t Mikaelin hylyn suojelun että sukellusturvallisuuden kannalta. Syksyllä käynnistettiin kiinteisiin mittapisteisiin perustuva kuntoseurantajärjestelmä, jonka avulla hylyn mastojen kallistumaa ja rungon rakennemuutoksia pystytään tarkkailemaan. Lisäksi nostettiin toistasataa esinettä käsittävä kokoelma Meissenin posliinia. Esineiden joukossa on osia eri kahvi- ja ruoka-astiastoista sekä taidokkaasti valmistettuja pienoispatsaita, joitä käytettiin juhlakattausten koristeina.
Yhteensä hylystä on nostettu osia seitsemästä eri Meissen-astiastosta sekä kattausten koristeena käytettyjä posliinisia pienoisveistoksia.
Nyt kun näkyvillä ei enää ole arvoposliinia, ovat pelastusnostot S:t Mikaelilla päättyneet. Seuraava askel eli kaivaukset edellyttäisivät niin suurta ja vuosikausien ajaksi sitoutunutta rahoitusta, että niiden suunnittelua on tällä haavaa pidettävä epärealistisena. Tulevaisuudessa on olennaisempaa keskittyä hylyn systemaattiseen ja säännölliseen kuntoseurantaan.
S:t Mikael on ensimmäisen laatuluokan muinaismuisto ja yhteinen kansallisaarre. S:t Mikaelille on vuonna 1999 vahvistettu suoja-alue, jonka perusteella ankkurointi ja laitesukeltaminen on sallittu vain Merimuseon luvalla useiden satojen metrien etäisyydellä hylystä. Suoja-alue on nelikulmio, jonka nurkat ovat läheisissä luodoissa.
Tekstin laatija: Päivi Vaheri (Anna Nurmio)
Vastaa