Pirtulaiva Klara haaksirikkoutui 16.9.1924 voimakkaassa myrskyssä Ulommaisen karille eli Pirtukarille. Matkaa Selkäsaaresta on pari kilometriä ja Kemistä 12 kilometriä. Laivan kone oli mennyt epäkuntoon Valkeakarin ulkopuolella ja ajelehtiva alus osui karille. Kuuden hengen miehistö pelastui viime hetkellä paikalle sattuneeseen alukseen. Klara oli oikealta nimeltään Heinrich, saksalainen 100 rekisteritonnin höyrylaiva. Lastina oli salakuljetuspirtua. Ennen uppoamista 1000 litran pirtulasti ehdittiin heittää mereen. Haaksirikkoutuneen laivan osti myöhemmin pietarsaarelainen yritys.
Nykyisin hylky on romuttunut ahtojäiden puristuksessa. Pintakarien välissä on vielä näkyvillä höyrykattilan jäänteet. Kemin Urheilusukeltajien toimesta mm. hylyn potkuri on nostettu Kemin historialliseen museoon.
Jouni Heinikoski: Laivan lastia löydettiin perimätiedon mukaan vielä 60-luvun lopussa. Tiedä häntä, mutta mökkeilin pojan nöösinä läheisessä Täikön saaressa 70-luvun puolivälissä ja naapurimökin äijäparvi muisteli rannassa ollutta tynnyriä pirtutynnyriksi. Osa vanhimmista muisteli olleensa juomassa tynnyriä tyhjäksi. Me teimme tynnyristä myöhemmin hallikaminan. Tynnyri oli kyllä poikkeuksellisen vahvaa tekoa, sinkitty sisältä ja ulkoa. Klarassa väitetään olleen tuhannen litran pirtulasti. 1000 litraa ! Sen verran luulisi olleen pelkästään kapyysissä. Sehän ei ole kuin 5 tynnyriä. Voi olla että tavaraa oli paljon, mutta se päätyi alkuperäisille markkinoille eikä dokumentoitunut viranomaisten kirjoihin. Kirjassa Purjedus pohjanlahdella, Boris Ersson kuvaa Perämeren pohjukan saaristoa. Yhdessä kuvassa ovat tuntemani Sotisaaren veljekset Timo ja Juhani. Jollen ihan väärin arvaa, veljekset nojailevat kuvassa Klaran ruoriin. Timo kalasti Pirtumatalassa vielä 80-luvun lopussa, tukikohta oli Saarenkrunnissa eli Kuivanuoronkrunnissa, siinä ihan Pirtumatalan vieressä.
Vastaa