Hansa

Hansa oli puurakenteinen 300 tonnin moottorialus joka oli rakennettu vuonna 1917 Tukholmassa. Sen pituus oli 32,18 metriä ja leveys 6,90 metriä.

Alus lähti Paraisilta Kemiin 24.9.1947 lastinaan 250 tonnia Lapin jälleenrakennuksen kipeästi kaipaamaa sementtiä. Laiva oli 30.9.1947 kello 00.30 matkalla pohjoiseen 10 merimailia Nahkiaisten majakkalaivasta luoteeseen. Konemestari poistui konehuoneesta hetkeksi ja jo 00.35 konehuoneesta tuprusi sakea savu, joka esti sammutustoimet. Hansa muuttui nopeasti vaaralliseksi, koska konehuoneessa oli naftatynnyreitä, bensiiniä, petroolia ja koneöljyä. Laivan polttoainetankit sijaitsivat konehuoneen molemmilla puolilla ja lisäksi takaosassa. Polttoaineiden kokonaismäärä oli 5000 litraa. Konehuone oli teräslevyillä vuorattu ja tämä hidasti palon leviämistä. Konehuoneen valaistus oli hoidettu katosta roikkuvalla Petromax-valaisimella, jota voidaan vahvimmin epäillä palon aiheuttajaksi.

Laivan miehistö, kuusi miestä ja nainen nousivat kannelle ja alkoivat laskea 2-4 beaufourtin länsiluoteisessa tuulessa pelastusvenettä. Siihen pääsi kolme miestä ja nainen, mutta sitten tuuli painoi veneen irti laivan kyljestä. Kapteeni sekä kaksi miestä jäivät palavalle alukselle. He lähtivät laivasta jollalla, jonka ainoat varusteet olivat kaksi ämpäriä.

Palava alus havaittiin majakkalaiva Nahkiaisesta. Apuun lähdettiin soutamalla, koska majakkalaivan moottorivene oli Raahessa muonanhakumatkalla. Kapteeni miehineen pelastettiin. Aamulla pelastusveneen etsintöihin liittyi luotsivene, merivartioaluksia ja luotsipiirin Perämeri-alus.

Päivän valjettua palava Hansa ajelehti lähemmäksi majakkalaiva Nahkiaista. Hansan kansirakenteet olivat pahoin palaneet, mutta alus ui normaalissa syväyksessä. Kello 10.35 Hansalla tapahtui pieni räjähdys ja alus upposi välittömästi kolme meripeninkulmaa majakkalaivasta luoteen ja pohjoisen välille. Kadonnutta pelastusvenettä ja siinä olleita neljää miehistön jäsentä ei löydetty.

5.10.1947 tavattiin Hansan pelastusvene tyhjänä 500 metriä Pyhäjokisuulta pohjoiseen. Vene todettiin vanhaksi ja lahoksi, lähes merikelvottomaksi. Hansan hylkyä ei ole löydetty

Tekstin laatija: Raimo Lehtimäki
Tyypi: moottorialus
Aika: 30.09.1947
Paikka: Raahe, Nahkiainen

Hylystä muualla:Lähdetiedot:
  • Meriselitys Raahen raastuvanoikeudelle
  • Raahen Seudun lehtijutut vuodelta 1947

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 64° 38,800' N , 23° 49,600' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: moottorialus
Kotipaikka: Kakskerta
Uppoamisaika: 30.09.1947
Uppoamispaikka: Raahe, Nahkiainen
Uppoamispaikka ,

Pituus: 32,18m
Leveys: 6,90m



Laatijat: Raimo Lehtimäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 14.11.2011 [Kohde.id] => hansa_1947 [Kohde.tekstinlaatija] => Raimo Lehtimäki [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => moottorialus [Kohde.Alus.vetoisuus] => 190brt [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Kakskerta [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 30.09.1947 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Raahe, Nahkiainen [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => 32,18m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => 6,90m [Kohde.Hylky.Osa.asento] => [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Raimo Lehtimäki [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Meriselitys Raahen raastuvanoikeudelle Raahen Seudun lehtijutut vuodelta 1947 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => Hansa wrecksite.eu-sivustolla [Kohde.muutosloki] => 14.11.2011 25.2.2021/RS lisäsi wrecksite-linkin [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 64.646666666667 [gpsLongitude] => 23.826666666667 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }