Talvisodan alkaessa Mäntyluodon satamassa oli lastia purkamassa kaksi saksalaista höyrylaivaa. Laivojen kapteenit luottivat Saksan ja Neuvostoliiton väliseen hyökkäämättömyyssopimukseen. Avomerellä vaaniva sukellusvene ei taas piitannut rahtuakaan sopimuksesta.
Saksalainen höyrylaiva Bolheim oli Mäntyluodon satamassa purkamassa lastiaan kun sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä syttyi. Neuvostoliitto ilmoitti että vieraan maan aluksilla oli kaksi vuorokautta aikaa poistua Suomen aluevesiltä, sen jälkeen niitä kohdeltaisiin kuten vihollisaluksia.
Kapteeni Hildesheim halusi keskeyttää lossaamisen ja lähteä heti Saksaan, mutta satamaviranomaiset vaativat lossauksen loppuunsaattamista vedoten Suomelle elintärkeään lastiin. Lasti siis purettiin ja armonaika kului umpeen. Bolheim otti uumeniinsa ja kannelle täyden propsilastin, joka piti viedä Ruotsin puolelle.
10.12.1939 Mäntyluodosta höyrysi merelle pieni saattue, jossa oli Bolheimin lisäksi toinenkin saksalainen höyrylaiva ja kaksi suomalaista höyrylaivaa. Suojana oli kaksi sivuilla ajavaa partioalusta. Klo 11.30 luotsi jätti laivan ja saattue hajosi. Bolheim höyrysi yksinään eteenpäin muutaman tunnin ajan. Klo 14.50 nousi 150 metrin päässä sukellusvene pintaan, se oli neuvostoliittolainen S1 päällikkönään kapteeniluutnantti Tripolskij. Vene kääntyi, sukelsi uudestaan ja nousi taas pintaan kymmenen minuutin kuluttua. Sieltä ammuttiin varoituksetta neljä laukausta Bolheimia kohti. Kaksi osui keulaan ja yksi perään. Neljäs osui komentosillalle ja kapteeni loukkaantui vakavasti. Perämies otti komennon ja määräsi jättämään laivan. Veneet laskettiin veteen ja miehet sousivat länteen pois laivasta. Sillä välin sukellusvene jatkoi tulittamista ja ampui 15-20 laukausta Bolheimiin. Pelastusveneissä huomattiin että sähköttäjä puuttui, ilmeisesti hän oli kuollut komentosillalle osuneesta ammuksesta.
Höyrylaivan miehistö aloitti pitkän soutumatkan kohti Mäntyluotoa. Sää muuttui myrskyisäksi ja pelastusveneet kamppailivat kahden vuorokauden ajan merellä, ajautuen lopulta Merikarvialle josta heidät pelastettiin. Kapteeni kuoli siellä vammoihinsa. Loput miehistöstä palasivat Saksaan Haaparannan ja Tukholman kautta.
Bolheim ei uponnut ankarasta tulituksesta huolimatta kokonaan, vaan ajautui propsilastin kannattamana kohti Suomen rannikkoa. Vain keulapakka kohosi vedestä. Laivaa yritettiin hinata kohti matalampaa vettä, mutta lopulta se kuitenkin upposi.
Sukellus Bolheimilla
Vastaa