Höyrylaiva Bengtskär (ex Adlercreutz, ex Pargas) hoiti reittiliikennettä välillä Tenalan kirkonkylä – Hanko. Vuoden 1908 marraskuun toisen päivän illan suussa Bengtskär otti 35 matkustajaa ja irrottautui normaaliin tapaan Tenalan laiturista, aloittaen matkanteon kohti Hankoa. Hämärä laskeutui myöhäissyksyllä nopeasti ja näkyvyyttä haittasi lisäksi sumu. Pitkälti ei matkaa ehditty tehdä, kun aluksella tuntui voimakas töytäisy ja heti perään toinen hieman vaimeampi. Bengtskär oli harhautunut reitiltään hieman sivuun ja ajanut vedenalaiselle kivelle tuhoisin seurauksin.
Aluksella olleet matkustaja joutuivat paniikkiin aluksen alkaessa kallistua vasemmalle kyljelleen. Tilanne olikin vakava: höyryalus oli saanut pahan repeämän ja alkoi nopeasti vajota. Miehistö auttoi pelastuveneiden laskemisessa, jotka saatiinkin laskettua veteen. Pakokauhuinen ihmislauma ryntäsi toiseen veneeseen, joka kaatui ja ihmiset joutuivat kylmään marraskuiseen mereen. Toisella veneellä onnistuttiin pelastamaan lähes kaikki vedessä olevat. Ainoastaan eräs työmies lapsineen sekä vanhempi rouva menehtyivät hukkumalla.
Onnettomuus oli havaittu maista, ja apuun rientäneet rannikon asukkaat auttoivat haaksirikkoseten pelastamisessa. Paikalle tullut pelastusyhtiö pystyi toteamaan, että Bengtskär oli uponnut matalikolle, ja ainoastaan korsteeni hieman pilkotti meren pinnan yläpuolella. Aluksen pelastamiseksi ei ollut tehtävissä mitään.
Myöhemmin Bengtskär romutetttiin ja purettiin uppamispaikalle, eikä siitä ole jäljellä pohjassa kuin hieman peltilevyjä ja potkuri akseleineen. Hylyn välittömässä läheisyydessä on isohkon puisen proomun hylky, joka on uponnut siihen todennäköisesti Bengtskärin purkutöiden yhteydessä.
Vastaa