Femma

Kaksimastoinen kaljaasi Femma oli rakennettu Finströmissä Ahvenanmaalla honkapuusta tasaperäiseksi. Rakennusmestarina toimi Erik Karlsson. Kaljaasiin laitettiin 30-luvulla 60 hevosvoimainen 2-sylinterinen apukone. Aluksen tunnuskirjaimet olivat OHVW.

Pyhärantalainen Kustaa Saario osti aluksen vuonna 1924 ja myi sen eurajokelaisille Karppiselle ja Vanhatyrjylle. 20-luvun lopulla eräänä syksynä Femma oli halkoreissulla Turussa. Halkojen myynti sujui huonosti. Eräät pirtutrokarit suostuttelivat kipparin pirtureissulle Porkkalan selälle. Tulli sai kuitenkin vihiä asiasta ja miehet jäivät kiinni. Femma takavarikoitiin ja myytiin myöhemmin pakkohuutokaupalla, ostajista ei ole tietoa. Vuonna 1937 Femma myytiin luvialaiselle Oskar Fagerströmille.

Lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1937 kaljaasi Femma oli ankaran tuulen vuoksi pakotettu ankkuroitumaan Pirskerin taakse suojaan. Mutta ankkuri petti ja laiva ajautui viimein Huilkarin rantaan, johon se upposi. Femma esiintyi laivaluettelossa vielä useita vuosia, kunnes se vuonna 1940 vihdoin sieltä poistettiin. Eli julistettiin hylyksi.

Tekstin laatija: Seppo Salonen
Tyypi: kaljaasi
Aika: 31.10.1937
Paikka: Luvia, Iso-Huilkari

Hylystä muualla:
Lisätiedot:
    Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä. Rauman-Uudenkaupungin rekisterialueet, päätoimittaja Tenho Hella. Newprint Oy Uudenkapungin paino 2001, s. 345, 485, 566 Kaljaasi-m/aux Femma (31,81 rt), rakennettu 1918 Finströmissä. Alus ostettiin 1929 Kuivalahdelle. Alus oli varustettu 40 hv:n moottorilla. 1937 syyskuun 7-8 päivien välisenä yönä vallinneessa hirmumyrskyssä oli Femma ajautunut Luvian Huilkarin rantaa, joutuen tuhon omaksi. Aluksen mitat pituus 24,94m, leveys 6,88m. Rakennettu männystä tasasaumaiseksi.

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 61° 22,807' N , 21° 28,027' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: kaljaasi
Kotipaikka: Luvia
Uppoamisaika: 31.10.1937
Uppoamispaikka: Luvia, Iso-Huilkari
Uppoamispaikka ,

Pituus: 24,9 m
Leveys: 6,9 m
Asento: Oikeinpäin.
Minimisyvyys: 3 m.
Kunto: Kyljet pystyssä. Kansi purettu pois. Kone, potkuri ja peräsin nostettu.

Pohjan syvyys: 6 m
Pohjan laatu: Muta
Näkyvyys: 0-6 m


Laatijat: Seppo Salonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 16.3.2000 [Kohde.id] => femma_1937 [Kohde.tekstinlaatija] => Seppo Salonen [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => kaljaasi [Kohde.Alus.vetoisuus] => 64 brt [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Luvia [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 31.10.1937 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Luvia, Iso-Huilkari [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 6 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => Muta [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => 0-6 m [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => 24,9 m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => 6,9 m [Kohde.Hylky.Osa.asento] => Oikeinpäin. [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => 3 m. [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => Kyljet pystyssä. Kansi purettu pois. Kone, potkuri ja peräsin nostettu. [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Seppo Salonen [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä. Rauman-Uudenkaupungin rekisterialueet, päätoimittaja Tenho Hella. Newprint Oy Uudenkapungin paino 2001, s. 345, 485, 566 Kaljaasi-m/aux Femma (31,81 rt), rakennettu 1918 Finströmissä. Alus ostettiin 1929 Kuivalahdelle. Alus oli varustettu 40 hv:n moottorilla. 1937 syyskuun 7-8 päivien välisenä yönä vallinneessa hirmumyrskyssä oli Femma ajautunut Luvian Huilkarin rantaa, joutuen tuhon omaksi. Aluksen mitat pituus 24,94m, leveys 6,88m. Rakennettu männystä tasasaumaiseksi. [Kohde.linkit] => Femma Suomen kauppalaivastotietokannassa [Kohde.muutosloki] => 16.3.2000 18.6.2000/täydennetty ja tarkistettu mittatietoja Janne Hyväriseltä 15.9.2004/PV vaihdettu Hyvärisen teksti+kortti Salosen tietoihin. 15.2.2005/JSU lisäsi lisätiedon TH 5.12.2015/RS lisäsi kappalejaon ja poisti toimimattoman linkin 28.2.2016/RS lisäsi kuvat 23.3.2021/RS lisäsi SKL-linkin [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 61.380116666667 [gpsLongitude] => 21.467116666667 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(0) { }