Måsklobbin pähkinähylky

Hiittisten Kyrksundista etelään tavataan viimeisimpinä luotoina ennen avomerta Måsklobbin sileiksi hioutuneet kalliot. Täällä lepää noin 30 metrinen tammihylky, jonka kaaristo on säilynyt kohtuullisen hyvin pystyssä noin kahden metrin korkeuteen saakka. Pohjassa on täpärästi nähtävissä vielä kiinniolevaa pohjalaudoitusta. Garneerausta on jonkin verran kiinni keulan eteläsivulla. Muu garneeraus on pudonnut ”koriin” hylyn pohjalle siistiin pituussuuntaiseen kasaan.
Laivan sikoköli on katkennut kappaleiksi. Siinä on nähtävillä kaksi mastonkenkää. Toinen keskellä köliä ja toinen aivan keulassa. Kolmas masto on ollut tuettuna tyvestään välikansiin, joten sen mastonkenkää ei sikokölistä ole löydettävissä. Yksi mastoista on hylyn alla ja sitä on hylyn peräosassa nähtävissä noin metrin pituudelta. Hylyn pohjoissivun kyljen yläosa on romahtanut 45 asteen kulmaan kalliorinteeseen.
Huomiotaherättävää hylyssä on sen poikkileikkaus, mikä viittaa holkin tai karakin poikkileikkaukseen. Hylystä on löydetty mm. iso pähkinä, jonka selitykseksi ainut mahdollinen lienee, että se on ollut laivan lastina. Pitkällistä selvitystyötä vaatii vielä se liittyykö tämä hylky edelliseen tietoon kapteeni Wromen haaksirikosta. Jos aluslöytö varmistuu 1400-luvulla uponneeksi, on luultavaa, että se on tavoitellut läheisen Kuggskärin suojaista purkusatamaa, mutta syystä tai toisesta ajautunut Måsklobbin kiville. Alustavaa tutkimusta paikalla on tehnyt Sukeltajat ry kesällä 1994.

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: holkki
Aika: 1400-luku
Paikka: Dragsfjärd, Hiittinen, Måsklobb

Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto 1996

Lisätiedot:
    Vrakboken-skepnader i havet ss. 52-59, Erik Saanila ja Kim Lund, Oy Litorale Ab, Helsinki 2013

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 47,748' N , 22° 26,867' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: holkki
Kotipaikka: Kotka
Uppoamisaika: 1400-luku
Uppoamispaikka: Dragsfjärd, Hiittinen, Måsklobb
Uppoamispaikka , ,

Pituus: 30 m
Leveys: leveys 6 m, korkeus 2 m
Asento: keulasuunta 120 astetta
Minimisyvyys: kylkikaari 2 m
Kunto: puulaivan hajonnut runko. Kyljenkappaleita ja pystyssä olevia kaarenpätkiä jäljellä

Pohjan syvyys: 4 m
Pohjan laatu: hiekka
Näkyvyys: hyvä

Muuta: Iso ja vanha hylky.

Laatijat: Naufragium Praedator yksityisarkisto, 29.6.1991, Juhani Tunnela

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde_muut_nimet] => Pähkinähylky [Kohde.id] => masklobbin_pahkinahylky [Kohde.mjid] => 1517 [kohde.materiaali] => tammi [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [kohde.muokattu] => 2012-08-21 [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => holkki [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => tammi [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Kotka [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 1400-luku [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Dragsfjärd, Hiittinen, Måsklobb [Kohde.status] => p [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 4 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => hiekka [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => hyvä [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => 30 m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => leveys 6 m, korkeus 2 m [Kohde.Hylky.Osa.asento] => keulasuunta 120 astetta [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => kylkikaari 2 m [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => puulaivan hajonnut runko. Kyljenkappaleita ja pystyssä olevia kaarenpätkiä jäljellä [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => Iso ja vanha hylky. [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => Naufragium Praedator yksityisarkisto, 29.6.1991, Juhani Tunnela [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto 1996 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => Vrakboken-skepnader i havet ss. 52-59, Erik Saanila ja Kim Lund, Oy Litorale Ab, Helsinki 2013 [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 30.6.1999 5.2.2001/RS lisäsi koordinaatit ja täydensi NP-tiedoilla 21.4.2002/js paikkatiedot poistettu =arvokas museo 21.8.2012/JSa Tarkensin koordinaatit Juhani Tunnelan palautteen 20.5.2012 mukaisiksi. [Kohde.tarinakommentit] => [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 59.7958 [gpsLongitude] => 22.447783333333 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [filename] => masklobbin_pahkinahylky.xml )
hahaaarray(1) { [0]=> array(4) { ["meta_key"]=> string(19) "hylytnet_muut_nimet" ["meta_value"]=> string(14) "Pähkinähylky" ["meta_id"]=> string(6) "244292" ["post_id"]=> string(4) "1787" } }