Kaleeri Makalös on uponnut Porvoossa Kalvön saaren pohjoispuolelle.
Jostain pohjoispuolelta saarta on löytyny laituriarkkuja ja hylky. Kyseinen hylky saattaa olla juuri kaleeri Makalös. Hylkyä eikä laituriarkkua ole kuitenkaan myöhäisemmissä etsinnöissä enää löytynyt.
Mahdolliseti juuri tällä samalla paikalla on sijainnut väliaikainen laivaveistämö 1500- luvulla. Paikka oli mahdollisesti saaren koillispuoleisessa lahdessa.
Anders Markuksenpoika Kurikan laiva haaksirikkoutui syksyllä 1692 Kalvön kohdalla. Alus oli kotoisin Kristiinasta.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty haverit.net-sivustollemme. Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä. Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Tämä kolmimastoinen alus on ollut tiikkipuulastissa Porvoon vesillä. Se on 18 metriä pitkä rannikkoalus, joka lienee kellunut lastinsa varassa jonkin aikaa ennen uppoamistaan päätellen siitä, ettei hylystä ole tavattu mitään irtainta esineistöä. Osa puutavaralastista on luultavasti irrotettu ennen uppoamista. Hylky on 14 metrin syvyydessä mutapohjalla, joten näkyvyys on paikalla heikohko. Sukellusseura Teredo Navalis on tehnyt hylyllä alustavaa tutkimusta 80-luvun alussa.