Tercia tuli Ventspilistä hiililastissa kohti Turkua. Jurmon eteläpuolella pienen aluksen navigointi kävi hankalaksi magneettisten häiriöitten vuoksi, eikä kapteeni enää ollut vakuuttunut oikeasta kurssista. Asiaa päätettiin ryhtyä varmistamaan, mutta samassa Tercian keula nousi jyrkästi karille. Kari oli Saaristomerellä lähellä Kallskäriä, noin kuusi mailia väylältä itään. Alus upposi karin kupeeseen komentohyttiään myöten. Tänne miehistö ja laivan keittäjätär kiirehtivät tavaroineen.
Radiolla oltiin jo aiemmin saatu yhteys Merivartiostoon ja ensimmäisenä puolilta öin paikalle saapuikin Rautavene (RV) 11 Bodöstä. Pian sen jälkeen apuun riensivät Meripelastusseuran Merikokko sekä vartioalus Kuikka. Merenkäynnin takia miehistö, jonka keski-ikä oli vain 16 vuotta saatiin pelastusaluksiin vasta aamunkoitteessa. Pimeässä hylyssä aikaa oltiin vietetty viulua soittaen ja hirtehishuumoria viljellen rauhallisen kapteeni Eino Peltosen viisikymmenvuotisella elämänkokemuksella.
Tercia oli upotessaan 22 vuotias, sen kuollut paino oli 800 tonnia ja sen omisti porvoolainen varustamo. Hylkyä on matalan sijaintinsa takia purettu huomattavasti.