Hylkyihin liittyvää hajatietoa
KALJAASI JULIUKSEN RANKKA KOTIINPALUU
Siipyyn Skaftungista kotoisin oleva kaljaasi Julius oli rakennettu vuonna 1875. Kohtalokkaan matkan alkaessa se oli siis suhteellisen uusi alus. Laivan kapteeni oli nimeltään Johan Henrik Emeleus. Kaljaasi oli todennäköisesti tuonut puutavaralastin Travemundeen ja oli nyt paluumatkalla Suomeen painolastissa. Matka oli vuoden viimeinen ja edessä oli laivan makuuttaminen pitkän talven ajaksi.
Perjantaina, 17. lokakuuta vuonna 1879 aamupäivällä luotsi saapui laivaan ja kello 11.30 nostettiin ankkuri. Kaljaasi purjehti ulos satamasta merelle, kohtalainen tuuli puhalsi lounaasta ja taivas oli kirkas. Kurssi otettiin kohti Tanskalle kuuluvaa Bornholmin saarta joka sijaitsee miltei Ruotsin kaakkoiskärjessä.
Seuraavana päivänä taivas synkkeni ja tuuli yltyi puhaltamaan luoteesta. Bornholm ohitettiin ja matka jatkui Ruotsin itärannikkoa seuraten. Muutaman päivän kuluttua näkyviin saatiin Svenska Högarnes. Tuuli yltyi myrskyksi sadekuuroineen. Kurssi muutettiin itäänpäin kohti Ahvenanmaan saaristoa. Myrsky repi klyyvaripurjeen ja purjeita reivattiin. Taivas oli synkkä ja enteili jatkuvaa myrskyä.
Myrskyinen keli jatkui läpi keskiviikon ja torstain rankkoine sadekuuroineen. Meri kävi korkeana ja lumikuurot heikensivät näkyvyyden lähes olemattomiin. Torstaina aamuyöllä myrsky
repi keulastaakin. Isopurje saatin pelastettua ja peräpurjeetkin saatin laskettua ehjinä. Aamulla kaljaasi Julius kamppaili Bogskärin pohjoispuolella ja ajautui lounaasen kohti Dagerortia. Kapteeni kokosi miehistön neuvonpitoon ja päätettiin etsiä hätäsatama Dagerortin suunnasta laivan ja miehistön pelastamiseksi. Myrsky yltyi entisestään. Perämaston partuuna hajosi, mutta kahvelipuomi ja toppi saatin onneksi pelastettua. Torstai-illalla saatiin näkyviin Dagerrotin majakka, jonka jälkeen pystyttiin määrittämään sijainti ja kyettiin purjehtimaan kohti Hankoa. Perjantaiaamuna, 24. lokakuuta, väsynyt miehistö sai vaurioita kärsineen laivansa ankkuroitua Hangon sataman redille. Rankka itämeren ylitys oli vihdoin ohi.
Lauantaipäivän aikana miehistö korjasi laivan kärsimiä vaurioita ja valmistautui jatkamaan matkaa, sillä talvi teki tuloaan ja oli päästävä kotisatamaan. Sunnuntaina tuuli oli edelleen liian kova ja miehistö sai kuin saikin levätä rauhassa. Maanantaina luotsi astui laivaan ja Julius purjehti saariston mutkikkaille reiteille. Illalla pimeyden tultua ankkuroitiin Råkelholmin luokse.
Seuraavien päivien aikana tuulet olivat niin epäsuotuisat, että matkaa ei päästy jatkamaan. Muutaman kerran kaljaasi pääsi purjehtimaan, mutta joutui kuitenkin palaamaan takaisin suojaisaan ankkuripaikkaan odottamaan suotuisempiä kelejä. Öisin oli lumisateita. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nousi myrsky ja katkaisi styyrpuurin ankkurikettinkin. Yksi mies oli koko yön ankkurivahdissa. Myrsky jatkui koko sunnuntain, samoin sateet ja lumikuurot.
Maanantaina 3. marraskuuta kello 9 nostettiin ankkuri ja jatkettiin kohti Korppoota, jonka redille ankkuroitiin iltapäivällä. Kapteeni meni maihin hankkimaan uuden ankkurin sekä luotsin. Keskiviikkona päästiin jatkamaan matkaa lumipyryssä ja saavuttiin Lypertöön jossa kruununluotsi astui laivaan. Iltapäivällä saavuttiin viimein Lyökin satamaan. Koko viikonlopun vallitsi ankara pohjoinen myrsky ja matkanteko oli mahdotonta. Vihdoin sunnuntaiaamuna 9. marraskuuta tuuli kääntyi etelänpuoleiseksi ja päästiin jatkamaan matkaa. Purjehdus sujui navakassa tuulessa hyvin ja purjehdittiin ohi Luvian saariston ja Säpin majakkasaaren. Säpin jälkeen otettiin suunta kohti Reposaarta, jonka edustalle saavuttiin pimeyden laskeutuessa.
Luotsilippu nostettiin mastoon. Oli kuitenkin niin pimeää ja tuulista, ettei luotsi päässyt tulemaan laivalle.
Kapteeni päätti palata takaisin merelle odottamaan päivän valkenemista ja kaljaasi purjehti hankavastaista Säpin pohjoispuolella. Tuuli yltyi illalla luoteismyrskyksi ja kääntyi pian lounaismyrskyksi. Purjeita vähennettiin, mutta liian myöhään. Isomaston isopurje repesi paukahtaen ja purjeen jäännökset paukkuivat tuulessa. Kaljaasi päätettiin ohjata Enskärin suojaan, mutta vähennetyillä purjeilla laiva ei totellut ohjausta, vaan se alkoi ajelehtia. Kaiken lisäksi myös kahvelifokka repesi, oli mentävä tuulen mukana kohti pohjoista.
Hieman ennen puoltayötä havaittiin tyrskyjä suojanpuolella. Laivaa yritettiin ohjata paapuuriin ohi tyrskyjen, mutta kova myrsky painoi alusta kohti tyrskyjä. Karilleajo oli väistämättä edessä. Keula painui tyrskyihin ja kohta laivan runko rysähti matalikolle. Korkea merenkäynti ryskytti laivaa karikolla ja laiva kallistui uhkaavasti. Kapteeni määräsi miehet katkaisemaan mastot, jotta laiva ei kaatuisi. Tuuli kääntyi taas luoteeseen ja kaljaasin runko hakkasi yhä pahemmin karikkoon.
Seuraavan aamun valjetessa, eli maanantaina 10. marraskuuta, miehet näkivät haaksirikkopaikkansa: He olivat Merikarvialla, Staakigrundin vieressä. Laiva oli lähellä kivikkoista saarta, etäisyys rantaan oli ehkä 60 metriä. Rannalla he näkivät kaksi miestä jotka pelastivat rantaan ajautuneita maston osia. Puolenpäivän aikaan laivan runko katkesi ja peräpeili ja kajuutta irtosivat. Isovene laskettiin veteen, mutta aallot tempaisivat sen heti irti ja se ajautui vesilastissa rantakivikkoon.
Miehet laskivat pikkuveneen veteen ja timpuri sekä puosu pääsivät sillä turvallisesti saaren rantaan, vieden mukanaan köyden jonka toinen pää oli kiinnitetty laivaan. Rannalla olevien miesten avulla köysi pingoitettiin rantakiviin kiinni ja iltapäivällä laivalla olleet viisi miestä pääsivät köyden avulla turvallisesti maihin.
Haaksirikkoisia auttamaan tulleet miehet, luotsi ja torppari, virittivät tulen kallioiden väliin ja läpimärät miehet saivat lämmitellä nuotin loimussa. Sen jälkeen kaikki siirtyivät lähellä olevalle luotsituvalle jossa he yöpyivät ja toipuivat rankasta, ikävästi päättyneestä purjehdusmatkasta.
Seppo Salonen, 1999