HINAAJA MARTINNIEMI JA KALJAASI GEORG
Saksalainen sukellusvene UC-57, päällikkönään yliluutnantti Wissmann oli lähtenyt kesäkuun alussa Libausta Pohjanlahdelle miinoittamaan ja meriliikennettä häiritsemään. Se oli edennyt Porin korkeudelle tuhottuaan matkansa aikana ruotsalaisen purjelaivan ja kaapattuaan kaksi englantilaista höyrylaivaa. Lisäksi se oli laskenut pienen miinoitteen Mäntyluodon edustalle. 26.6.1917 kello 16 sukellusvene oli Kaijakarin pohjoispuolella vaanimassa uutta saalista.
Porilaisen F.A.Juseliuksen hinaaja Martinniemi ja sen hinauksessa olevat kaksi tyhjää proomua olivat matkalla Merikarvialle hakemaan uutta haapatukkilastia Porin tulitikkutehtaalle. Samanaikaisesti oli taivassalolaisen Nestori Henrikssonin kaljaasi Georg tulossa Merikarvialta ja matkalla Turkuun. Lastinaan 31 tynnyriä tervaa ja tyhjiä silakkalaatikoita.
Sukellusvene nousi pintaan vähän matkan päässä kaljaasista, ampui pari varoituslaukausta ja tuli lähemmäksi. Sukellusveneestä huudettiin ruotsinkielinen käsky laskea purjeet. Kaljaasin miehistö totteli heti. Sen jälkeen sukellusvene lähti pinnassa kohti Martinniemeä. Se ampui tykillä varoituslaukauksen hinaajan eteen ja laiva pysähtyi. Sukellusvene ajoi hinaajan kyljelle ja eräs upseeri määräsi miehistön poistumaan laivasta heti. Kapteeni O. Saari protestoi sanomalla laivan olevan suomalainen, mutta saksalaiset viittasivat lipputangossa olevaan Venäjän lippuun. Hinaajan nelihenkinen miehistö ja proomujen kolme miestä ahtautuivat laivaveneeseen ja alkoivat soutaa kohti Merikarviaa.
Saksalaiset kantoivat hinaajan kaiken irtaimiston köysineen ja muonineen sukellusveneeseen ja irrottautuivat hinaajasta. Sitten he ampuivat kaksi laukausta tykillä kumpaankin proomuun ja kolme laukausta hinaajaan, joka upposi sankan höyrypilven saattelemana noin 20 metrin syvyyteen.
Sukellusvene kääntyi kohti kaljaasia, joka kellui purjeet alaslaskettuina jonkun matkan päässä. Sukellusvene laski kaljaasin kyljelle ja kaljaasin kaksihenkinen miehistö ja mukana ollut luotsi määrättiin veneeseen. Kysyttäessä upotuksen syytä, saksalaiset vastasivat laivan kuljettavan sotakieltotavaraa. Kaljaasin valtaajat ottivat laivan lipun, laivapäiväkirjan ja vesiämpärin. Lisäksi laivan kajuuttaan tuotiin pommi. Kaljaasin miehistö lähti soutamaan poispäin, samoin sukellusvene irtautui laivasta vähän matkan päähän ja ampui sen upoksiin yhdellä laukauksella. Kaljaasi Georg upposi mastot kaatuen nopeasti, mutta tervatynnyrit jäivät kellumaan. Sukellusvene jatkoi matkaansa pintakulussa etelän suuntaan.
Kaljaasin miehistö jatkoi soutamistaan Ouraa kohti, jonne he pelastuivat. Myöhemmin suurin osa tervatynnyreistä pelastettiin, samoin kuin Martinniemen rikkiammutut proomut, jotka olivat jääneet kellumaan vesilastissa.
Sukellusvene UC 57 tapasi kohtalonsa Suomenlahdella vielä samana vuonna marraskuussa 1917.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Kaljaasi Georg oli matkalla Merikarvialta Turkuun. Saksalainen sukellusvene UC-57 upotti jossain Ouran lähistöllä hinaaja Martinniemen ja kaljaasi Georgen. Lisätietoja on esitetty Martinniemen hylkytarinassa.
UC 57
Vuonna 1917 partioi saksalainen sukellusvene UC 57, kuten sotatoverinsa UC 58, Pohjanlahdella. Päällikkö oli ylil. Friedrich Wissman. UC 57 upotti 9.6.1917 ruotsalaisen purjealuksen Ludwig. Pari päivää tämän jälkeen sukellusvene miinoitti Mäntyluodon sataman edustan, ja valtasi Selkämerellä englantilaiset höyrylaivat Penpol ja Meggie.
26.6.1917 UC 57 upotti tykkitulella kaljaasi Georgen Kaijakarin lähellä. Heti tämän jälkeen oli hinaaja Martinniemen vuoro joutua vallatuksi ja tykkitulen kohteeksi.
Sukellusvene UC 57 tapasi kohtalonsa Suomenlahdella vielä samana vuonna marraskuussa 1917. Se oli tuomassa jääkäreitä varusteineen Danzigista Loviisan Hamnskäriin. Paluumatkalla sukellusvene katosi jäljettömiin. Vuonna 1934 pystytettiin Hamnskäriin patsas tapahtuman muistoksi.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.