Kesällä 2017 Harry Alopaeus, Kai Kaartinen ja Sanna Siltanen olivat tutkimassa Myhkyräsaaren tunnettua hylkyä Myhkyräsaaren hylky 1.
Yllätyksekseen he löysivät aivan vierestä eteläpuolelta toisen hylyn, josta on jäljellä pohjalaudoitusta, kaaria ja sikoköliä. Tämänkin hylyn pituus on 30 m luokkaa. Myös siitä löytyi mastonkenkä eli se on ollut purjealus. Molempien hylkyjen perät ovat rannassa vierekkäin.
Tämän toisen hylyn olemassa olo on ollut tiedossa, mutta siitä ei ole aiemmin tehty ilmoitusta Museovirastolle. Hylky on nyt tutkimuksen alaisena, tutkimusta johtaa meriarkeologi Harry Alopaeus.
Puruvedellä, Kerimäen kirkolta noin 16 kilometriä koilliseen, Pihlajaniemen länsipuolella on hyväkuntoinen, noin 30 metriä pitkä kannellisen proomun hylky. Proomu on uponnut 1900-luvun alussa suolalastissa. Hylky on Myhkyräsaaren koillisrannassa 0-8 metrin syvyydessä, perä rantaan päin.
Hylky on rannasta ulospäin, itälänsisuuntaisesti. Rannanpuoleinen pää on hajonnut. Ulompi pää, keula ankkuripeleineen, painuu ehjempänä syvemmälle. Hylky on sekä sukellus- että snorklauskohde. Ruuman pääsee sukeltamaan läpi.
Kesällä 2017 Harry Alopaeus, Kai Kaartinen ja Sanna Siltanen tutkivat hylkyä. Harry Alopaeuksen mukaan hylky on ollut purjealus, koska siitä on löydettiin mastoreikä ja röstiraudat noin 18 m perästä.
Lisäksi he löysivät aivan vierestä eteläpuolelta toisen hylyn, josta on jäljellä pohjalaudoitusta, kaaria ja sikoköliä,
Tämän toisen hylyn olemassaolo on kyllä ollut tiedossa, mutta siitä ei ole aiemmin tehty ilmoitusta Museovirastolle. Nyt se on mj 1000031209. Hylky on nyt tutkimuksen alaisena, ja tutkimusta johtaa meriarkeologi Harry Alopaeus.