Oxholmen I

Hiittisten Purunpäässä lähellä Högsåraa tiedettiin yleisesti olleen vanha ankkuripaikka. Jungfrusundin Krogaruddenissa tiedettiin käydyn kauppaa jo vuosien 600-1100 välillä. Vanhan majatalon paikalla on rantakallioissa edelleenkin nähtävissä matkan jatkumista odotelleiden merimiesten kaivertamia nimikirjoituksia 1600-luvulta.

Paikalla 60-luvun alussa järjestetyn etsintäleirin satona oli runsaasti astiankappaleita, mutta tämä 1600-luvun talonpoikaisalus löydettiin vasta kesällä 1987. Talonpoikien rakennuttamia ja omistamia laivoja kutsuttiin yleisesti kuuteiksi, mutta tarkemmin ne saattoivat olla tyypiltään esim. jahteja, kreijareita tai flöittejä. Runko on mäntyä ja kylkilaudoitus limisaumainen, kölin pituus on 14 metriä.

Alustyyppi on ollut hyvin yleinen Suomenlahden rannikkoliikenteessä. Aluksessa ei tiettävästi ole ollut kantta lainkaan. Alus on romahtanut levymäiseksi, mutta hylystä on siitä huolimatta löytynyt mm. pulloja ja kolmijalkapatoja 1600-luvulta sekä Christian Gnuetgenin valmistamaksi varmistunut kaunis keraaminen renessanssikannu vuodelta 1574. Osa kylkilaudoituksesta on vielä kiinni katkenneissa kaarissa.