Hylkyihin liittyvää hajatietoa
Helsingin edustalla, Coolaroosta 0,3 mpk luoteeseen, läntisimmän vesirajakiven (jota ei ole merikortissa) pohjoispuolella, on lähdetiedon mukaan hylky. Paikka on tarkistamaton ja syvyys, 10 metriä, arvioitu merikartalta.
Höyrylaiva Clifton upposi 19.10.1866 Helsingin edustan Gråskärsbådanilla. Aluksen kapteenina toimi Belselen.
Aluksen lastina oli Kymijoen rautatiesilta. Neptun hinasi Cliftonin Sörnäisiin. Lasti ei vahingoittunut.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty haverit.net-sivustollemme. Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä. Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Standart ajoi usean aluksen tuhoksi koituneelle Helsingin edustan Gråskärsbådanin karille kieltolain vallitessa vuonna 1922. Tapauksesta havahtuneet Pihlajasaaren luotsit ajoivat paikalle ja poimivat mukaansa laivan yhdeksänhenkisen miehistön. He ilmoittivat aluksen olleen matkalla Hampurista Kronstadtiin, mutta todennäköisimmin se oli pirtulastissa aikomuksenaan kulkea Lergrundin väylän läpi. Karilleajon jälkeen vedessä nähtiin pirtukanistereita.
Åbo Nya Ångfartygsbolag tilasi Ruotsista Turun ensimmäisen suuren potkurilaivan, Porthanin, käyttääkseen sitä Turku-Helsinki-Lyypekki-Tallinna-Turku-linjalla rahtilaivana. Alukseen kyettiin tavaran lisäksi ottamaan myös matkustajia. Se oli rakennettu Tukholmassa Bergsunds Mekaniska Werkstadilla vuonna 1864. 100 hv:n koneellaan se saavutti 10 solmun nopeuden ja otti 60 salonkimatkustajan lisäksi esim. 2000 tynnyrillistä viljaa. Aluksessa oli myös purjelaivan takila raakapurjein, mutta laivan ohjattavuutta pidettiin huonona.
Vuonna 1882 se ajoi sumussa 19.10 Gråskärsbådan-nimisen karin eteläpuoliselle matalikolle sillä seurauksella, että 17-henkisen laivaväen täytyi jättää laiva ja pelastautua Helsinkiin. Kapteenina turman sattuessa toimi G. Mattsson. Kovan aallokon takia lastia ei saatu puretuksi ja alus upposi muutaman päivän kuluttua karin kupeeseen. Porthanista on nähtävillä enää ahtojäitten repimiä jäänteitä karikon etelärannassa 2-15 metrin syvyydessä. Tunnistettavia osia on vähän, mutta esim. tukevimpia runkopalkkeja löytyy runsaasti. Höyrypannut lienevät edelleen muodossaan jossakin samalla alueella.
Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö, FÅA, nykyinen EFFOA, osti 1066 brt:n Orionin säännölliseen Suomen ja Englannin väliseen liikenteeseen vuonna 1883. Alus aloitti liikenteen Hulliin vuotta myöhemmin. Sen 500 hv:n kone tuotti 12 solmun nopeuden ja sen pituus oli 63,4 metriä. Sen kaksi mastoa oli raakatakiloitu. Vientiartikkeleita olivat puu, langat, paperi ja voi. Tuonti käsitti enimmäkseen erilaista kappaletavaraa. Ruumat lastattiin perinteisten purjealusten tapaan kottikärryillä. Aluksessa oli tilaa myös matkustajille. Sodan aikana se siirrettiin pakko-ostolla Venäjän laivastoon, mutta peräytyessään venäläiset jättivät Orionin Helsingin satamaan. Näin alus palautui FÅA:lle.
Eräänä hämärtyvänä iltana sen puskiessa lumipyryn läpi Rouenista Turun kautta kohti Helsinkiä vuonna 1931 se eksyi reitiltään ja törmäsi Gråskärsbådanin eteläpuoliselle karille. Paikalle saapuivat merenkulkulaitoksen alus Kompassi, pelastusalus Konvoj ja vartiolaiva Aura. Orionista oli saatu pelastettua kaikki paitsi yhdeksän miestä suhteellisen helposti, mutta näillä yhdeksällä oli vaara jäädä alukseen. Jäätävässä lumipyryssä Auran perämies B. Nyman johti Orionille pelastusveneen, joka saikin miehet ulos. Kävi kuitenkin niin, että veneen yksi airo katkesi ja vene alkoi loitota pelastusaluksista. Vesiroiskeet jäätyivät miesten vaatteisiin ja soutaminen kävi pakkasessa mahdottomaksi. Seuraavana päivänä kello 23.00 vene rantautui Porkkalaan ja miehet pääsivät sisätiloihin majakanvartijan hoiviin. Teostaan Auran miehistö palkittiin Meripelastusseuran kunniakirjalla.
Erään sukeltajan havaintoja vuodelta 2020:
”Hylystä on jäljellä yksi suurempi kokonaisuus, joka alkaa 16 metristä ja jatkuu rinnettä ylös noin 9 metrin syvyyteen. Syvin kohta on tunnistettavissa peräkanneksi ja -partaaksi, Höyrypannu on tämän hylynkappaleen vieressä sen oikealla puolella, hyvin lähellä hylynpalaa. Hylynkappaleen yläpuolella rinteessä on irrallista rautaromua ja osia venttiileistä, putkia ym. debristä, jota jatkuu tasaisesti karin kallioseinään saakka noin 3 metrin syvyydessä. Romu kiertää matalan molemmille puolille ja karin länsi-kaakko-pohjoispuolella on muutaman metrin syvyydessä useita suuria hylyn kylkien ja kansien paloja, kooltaan useita metrejä suuntaansa. Yhdessä näistä paloista on kiinni vintturi tms. kone, johon lienee viitattu ankkuripelinä. Ankkuripeli se ei kuitenkaan ole enkä ole sellaiseen ainakaan vielä kohteella törmännyt.
Gråskärsbådanille on ilmoitettu myös Porthanin hylkytieto. Kävin viime kesänä pariin otteeseen sitä etsimässä löytämättä kuin pari rautapalkkia. Epäilen vahvasti että osa eri lähteistä löytyvistä Porthanin kuvauksista – esim. höyrypannu rinteessä – viittaakin Orioniin ts. on sotkettu kaksi eri hylkyä/hylkytietoa, jotka sijoittuvat vierekkäisille kareille.”
Ms Coolaroo oli Göteborgista kotoisin oleva 5650 dwt:n jäähdytyslaiva. Se lähti Helsingistä tyhjänä kohti Rostockia 27. lokakuuta 1961. Luotsin jätettyä laivan Harmajan jälkeen alus oli pimeässä erehtynyt kurssista ja ajoi täydellä vauhdilla karille Helsingin edustalla sijaitsevalla Gråskärsbådanin matalikolla. Paikalle lähetetyt laivat ottivat aluksi mukaansa 22 Coolaroon miehistöön kuuluvaa ja heidän perheenjäseniään, ja pian myös loput miehistöstä. Aluksesta vuoti mereen runsaasti polttoöljyä, mutta kovan merenkäynnin takia aluksen tankkeja ei kyetty tyhjentämään apuun tulleeseen tankkilaivaan.
Syysmyrskyt riepottelivat hylkyä karilla ja lopulta katkaisivat sen aivan keskilaivan komentosillan edestä. Keulaosa upposi 8.12.1961 ja valui myöhemmin oikealle kyljelleen pohjaan. Peräosa lepäsi karilla vielä kolme vuotta ja pelastusyhtiö irrotti siitä jäähdytyskoneiston, pääkoneet ja muita arvokkaita osia. Vakuutusyhtiöt tarjosivat hylkyä myytäväksi ja sen ostikin turkulainen romualan yritys. Sen jälkeen hylky vaihtoi usein omistajaa ja se päätyi lopulta Toivo Torkelille. Coolaroon peräosa upposi syysmyrksyssä vuonna 1964. Keula- ja peräosa ovat toisistaan n. 100 metrin päässä. Lähistöllä on lisäksi vielä Coolaroon iso pääkone.
Kesällä 1994 hylyllä sattui kuolemaan johtanut hukkumisonnettomuus.