Hoffnung

Saksalainen 182 nettorekisteritonnin moottorialus Hoffnung ajoi karille 10.12.1952 Grönbodanilla Hankoniemen edustalla paikassa P 59 45 42 ja I 23 07 18. Pelastusristeilijä Isokarin saapuessa paikalle vajaan puolen tunnin kuluttua hälytyksestä, oli enää komentosilta näkyvissä ja laivan keulaosa vajonnut jo pinnan alle. Paikalle saapui myös tarkistusalus Suunta ja merivartiolaitoksen vene. Isokari ampui rakettiköyden haaksirikkoutuneille ja pelasti voimakkaassa merenkäynnissä sadan metrin päästä matruusi Heinz Krügerin, kapteeni Richard Wodrichin ja laivakoiran. Kolme aluksen miehistöstä oli yrittänyt aiemmin pelastautua pelastusveneellä, mutta aalto oli heittänyt sen laivalta. Pelastusvene löydettiin myöhemmin tyhjänä.
Hoffnungin kotipaikka oli Hampuri ja se oli painolastissa matkalla Kööpenhaminasta Tammisaareen. Laivan omisti aluksen päällikkö Wodrich.
Meriselityksen mukaan aluksen kapteeni kertoi, että alus oli ajautunut huonossa näkyvyydessä liian lähelle rannikkoa, jolloin antoi määräyksen kurssin muuttamiseksi. Samassa alus osui pohjaan ja tyrskyjä näkyi muutaman kymmenen metrin päässä. Vaikka laivaa heti ryhdyttiin peruttamaan ajoi se karille.
Nykyisin hylyn jäännöksiä löytyy Grönbodanin länsi- ja pohjoispuolelta.