Raakinsaaren kaakkoispuolella on pohjaan hautautunut hylky, josta näkyy kaarien päitä.
Paikka on Aarholman hylystä noin 500 metriä itäkoilliseen.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Puuhylyn jäänteet sijaitsevat matalassa vedessä Viiranpohjan rannassa, osin sataman täyttöpenkereen alla. Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Jari Kolsi Hangosta kertoo: ”Tämä hylky oli muistaakseni merkitty pinnan yläpuolelle näkyväksi hylyksi merikortteihin 60-70-luvuilla, jolloin vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Haminassa. Isäni kertoi, että kyseessä on sodan aikana jossain itäisellä Suomenlahdella tuleen ammuttu venäläinen kuljetusproomu, jonka suomalaiset hinasivat talteen Viiranpohjaan. Lastina oli isäni mukaan mm. trotyyliä ”saippuapaloina”. Tyhjennyksen jälkeen proomu hylättiin sijoilleen, mihin se upposi.”
Suntholmien itäisen saaren pohjoisrannassa on laajalle hajonnut puuveneen hylky.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Tammion ja Västärin välissä, Honkaluodon eteläpuolella, on puualuksen jäänteet. Ks. myös mj 1087 ja 1088.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Tammion ja Västärin välissä, Honkaluodon eteläpuolella, on puisen aluksen jäänteet. Katso myös mj 1087 ja 1089.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Tammion Kipanaisenniemen pohjoiskärjessä on avoveneen hylky matalassa vedessä. Ks. myös mj 1088 ja 1089.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Kujaholmin saaren pohjoispuolella, Tankholman rannassa, on pienen veneen hylky matalassa vedessä.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Ulko-Tammion koillispuolella on tammipuisen aluksen hylky.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Haminan Uolio-saaren kaakkoispäässä, kahden niemekkeen välissä, on puisen aluksen hylky matalassa vedessä.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.
Pyhällöltä on löytynyt viisi hirttä suon kuivatusojasta. Kyseessä arvellaan olleen kopukka eli yksinkertainen lautta.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä.