Furuholmin painolastihylky

Lumparlandissa Furoholman sillan luona iso limisaumaisen aluksen hylky. Todennäköisesti kaljaasi, joka romutettiin noin vuonna 1850. Alusta kutsutaan Ballast Vraketiksi.

Toivo

Lumparbyn Norrvikenissä on useitakin hylkyjä. Eräs niistä on puinen Toivo-aluksen hylky, noin 25–30 m pitkä ja 4–5 m leveä. Keskiosa puuttuu toiselta puolelta. Noin 30 metriä hylystä itään on lisää hylkyjä. Lähdekirjallisuuden mukaan Lumparlandiin oli rekisteröity tämän niminen alus, joka oli rakennettu vuonna 1866, oli vetoisuudeltaan 71 lästiä ja poistettiin rekisteristä mahdollisesti vuonna 1882.

Koordinaatit on saatu Ahvenanmaan Maakuntahallituksen hylkyrekisteristä.

Leo

Kuunari Leo oli rakennettu Sidebyssä vuonna 1870 ja oli vetoisuudeltaan 289 nrt.  Leo romutettiin vuonna 1898. Laivan keulakuva on Ahvenanmaan merenkulkumuseossa ja se on luultavasti alunperin peräisin jonkin verran vanhemmasta laivasta.

 

Furstelea

Kuunari Furstelea oli rakennettu Sastmolassa vuonna 1864 ja oli vetoisuudeltaan 106 lästinen. Alus oli rekisteröity Lumparlandiin ja Lemlandiin. Kuunari romutettiin vuonna 1880 ja on ollut siitä lähtien rantahylkynä Granbodassa Lumparlandissa.

Koordinaatit saatu Ahvenanmaan Maakuntahallituksen hylkyrekisteristä.

Fortuna

Fortuna rakennettiin Furuholmissa, Lumparlandissa vuonna 1860 ja purettiin vuonna 1880. Hylky jätettiin rantahylyksi Klemetsbyn rantaa Lumparlandiin.

Koordinaatit saatu Ahvenanmaan Maakuntahallituksen hylkyrekisteristä ja paikka varmennettu ilmakuvasta.

Emilie

Jahti Emilie, kotipaikka Saltvik (Ahvenanmaa). Sai vuodon ja upposi 16. lokakuuta vuonna 1935 matkallaan Vårdö – Lövö hiekkalastissa Färjsundetiin, Tranvikin niemen ulkopuolella, Lumparnissa. Ainoa laivassa ollut pelastautui veneellä maihin.