Venäjän tsaari Pietari Suuren kaleerilaivasto oli ulottanut tihutyönsä vuonna 1719 emomaa Ruotsin rannikolle saakka. Seuraava vuonna ruotsalaiset ryhtyivät lopulta vastahyökkäykseen. Ahvenanmaalle päätettiin lähettää pienehkö laivasto-osasto laivaston pääosan jäädessä suojaamaan Tukholman saaristoa.
Heinäkuun 27. päivänä 1720 vihollinen kohdattiin Föglöfjärdenin pohjoisosassa lähellä Flisön saarta, josta käyty taistelu on myös saanut nimensä (tunnetaan myös Ledsundin taisteluna). Ruotsalaiset kävivät hyökkäykseen yhden suuren linjalaivan, neljän fregatin, kolmen soutukaleerin ja kuuden pienemmän aluksen voimin. Heillä oli vastassaan ylivoimainen vihollinen: 61 kaleeria ja 29 muuta pienempää alusta.
Itse taistulu jäi lopullisesti vaille selvää ratkaisua ja kumpikin osapuoli julisti saaneensa voiton. Ruotsalaiset vahingoittivat tai upottivat 43 kaleeria, mutta tärkein saavutus heille oli, että vihollinen lopetti tämän jälkeen hävitysmatkat Ruotsin rannikolle.
Yksi upotetuista kaleereista paikallistettiin alueella 60-luvulla pidetyn sukellusleirin yhteydessä. Hylyn pituus on noin 10 metriä, se sijaitsee Flisön kylän laiturin ulkopuolella noin 10 metrin syvyydessä, mutapohjalla, ja se on palanut pohjalautoja myöten. Hylystä on löytynyt tiiliä.
Venäjän tsaari Pietari Suuren kaleerilaivasto oli ulottanut tihutyönsä vuonna 1719 emomaa Ruotsin rannikolle saakka. Seuraava vuonna ruotsalaiset ryhtyivät lopulta vastahyökkäykseen. Ahvenanmaalle päätettiin lähettää pienehkö laivasto-osasto laivaston pääosan jäädessä suojaamaan Tukholman saaristoa.
Heinäkuun 27. päivänä 1720 vihollinen kohdattiin Föglöfjärdenin pohjoisosassa lähellä Flisön saarta, josta käyty taistelu on myös saanut nimensä (tunnetaan myös Ledsundin taisteluna). Ruotsalaiset kävivät hyökkäykseen yhden suuren linjalaivan, neljän fregatin, kolmen soutukaleerin ja kuuden pienemmän aluksen voimin. Heillä oli vastassaan ylivoimainen vihollinen: 61 kaleeria ja 29 muuta pienempää alusta.
Itse taistulu jäi lopullisesti vaille selvää ratkaisua ja kumpikin osapuoli julisti saaneensa voiton. Ruotsalaiset vahingoittivat tai upottivat 43 kaleeria, mutta tärkein saavutus heille oli, että vihollinen lopetti tämän jälkeen hävitysmatkat Ruotsin rannikolle.
Yksi taistelussa uponnut hylky paikallistettiin 60-luvulla alueella pidetyn sukellusleirin aikana. Se on pituudeltaan noin 15 metriä, pahasti hajonnut, ja sijaitsee lähellä rantaa. Hylystä on löytynyt tiiliä ja lähistöltä saviastioiden osia.
Suuri rikkinäinen tammihylky lepää aivan Aspholmin rantavedessä. Hylky on hajonnut pitkin rantaa. Alus on ollut takiloitu joko kuunariksi tai parkiksi.