Listersbyn kolme hylkyä

Vårdössä Listersbyn luoteisrannalla erottuu ilmakuvissa ainakin kolmen aluksen hylyt. Ahvenanmaan Maakuntahallituksen hylkyrekisterin mukaan alukset ovat limisaumaisia.

Witus

Witus oli rakennettu vuonna 1914 Koivisto Saarenpäässä ja purettu 1937. Viimeinen omistaja oli Väinö Sixtus Karlsson, Björkö. Witus on saanut viimeisen leposijan Saltvikin Ödkarbyvikenissä.

 

Viola

Laivan rakensi vuonna 1944 Johannes Mattsson Bergöstä, Finströmistä. Viola rakennettiin erityisesti puutavaran kuljetukseen. Se oli tasapohjainen ja siinä oli terävä perä.

Viktoria

Kaljaasi Viktoria rakennettiin vuonna 1864 ja sen kantavuus oli 107 nrt. Viktoria ostettiin Vårdölle vuonna 1866 ja romutettiin vuonna 1880. Viktorian hylky makaa Simskälan Södernäsissä.

Venus

Kuunari Venus, Angelniemi, 105 rt, rakennettu 1907, omistaja J. Sylt kärsi merivahingon Saltvikin Hamnsundetissa vuonna 1920 ja julistettiin sittemmin hylyksi.

Venus oli lastannut Kaunissaaresta puutavaralastin vietäväksi Kööpenhaminaan. Merellä jouduttiin kuitenkin ankaraan myrskyyn, joka sai lastin siirtymään, ja joka vuorostaan aiheutti vakavan kallistuman. 5.6.1920 lopulta kohdattiin höyrylaiva Agenta Koxnanin lähellä, joka suurin vaivoin sai miehistön pelastettua. Hylky hinattiin Hamnsundetiin, jossa se upposi.

 

Wellamo

Wellamon hylky makaa rannassa Ahvenanmaan Björkön länsilahdessa. Aluksen viimeinen omistaja Karl Björkroos osti sen Holmbergsilta Brändöstä Torsholmasta noin vuonna 1953 ja käytti sitä puun kuljetukseen Turkuun ja sokerijuurikkaiden kuljetukseen Saloon. K.B. romutti sen vuonna 1956. Wellamo oli rakennettu Wormsössä Virossa.

Urania

Ahvenanmaan Simskälan Södernäsin rannassa on Urania aluksen hylky, jonka väitetään olleen viimeinen pelkästään purjeilla kulkeneeksi rakennettu alus Ahvenanmaalla.

Koordinaatit saatu Ahvenanmaan Maakuntahallituksen hylkyrekisteristä.

Tora

Tora oli rakennettu vuonna 1923 ja romutettu vuosina 1935/36. Omistaja ja kippari oli laivanrakentaja Brynolf Karlsson Hellestorpissa. Hylky makaa rantahylkynä Lemlandin Hellestorpissa. Toran lähellä samassa lahdessa pitäisi olla kahden muunkin aluksen hylyt: Anna ja Toivo.

Toivo

Lemlandin Hellestorpin rannassa on useita sinne hylättyjä hylkyjä. Erästä niistä epäillään Haminassa 1875 rakennetuksi Toivo-nimiseksi alukseksi, joka hylättiin rantaan vuonna 1897. Samassa lahdessa pitäsi olla kahden muun aluksen hylyt: Anna ja Tora.

Koordinaatit on saatu Ahvenanmaan Maakuntahallituksen hylkyrekisteristä.

 

Tärnan

Tärnan rakennettiin vuonna 1874 Göteborgissa. Aluksen vetoisuus oli 323 nrt. Kolmimastoinen alus muutettiin kuunariksi ensimmäisen matkansa aikana. Kuunarin kotisatama oli Vårdössä. Alus purettiin vuonna 1930 ja on maannut sen jälkeen rantahylkynä Töftön Sandvikenissä. Aluksen keulakuva on näytteillä Ahvenanmaan merenkulkumuseossa.