Snäckholmin saaren pohjoiskärjessä on noin 15 metrinen, pahoin hajonnut, hylky. Hylky löytyi Barlius-ryhmän viistokuvauksissa kesällä 2026. Hylyllä sukellettiin Barliuksen ja Nautic Club Urheilusukeltajien toimesta syyskuussa 2026.
Uskomme hylyn olevan Kaljaasi Hanna:
Jomalasta kotoisin ollut kaljaasi Hanna, kapt. Sjölund, ajoi karille kahvi,
sokeri, jauho yms. kauppatavaralastissa matkalla Turusta Hammarlandiin
lokakuussa 1912 lumimyrskyssä Snäckholmin luona, Vandrokin lähellä. Alus hakkautui kappaleiksi.
Shipwreck Snäckholm, Parainen, Finland 13.9.2026, Teemu Kerola
Raaseporin sisäsaaristossa Tenholassa Vikstrandsvikenin lahden eteläosassa on puurunkoisen limisaumaisen aluksen hylky, joka on pohjassa ylösalaisin. Hylyn pituus on noin 20 metriä.
MAS ry on julkaissut hylystä 3D-kuvan. Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä vieressä.
Suomen meriarkeologinen seura ry löysi vuonna 2026 Porvoon ulkosaaristosta lähellä Kalbådagrundin majakaa metallirunkoisen aluksen hylyn. Hylky on pahoin hajonnut ja suurin hylyn osa on noin 15 metriä pitkä, joka koostuu aluksen pohjasta ja osasta köliä. Paikalta on löytynyt myös noin 10 x 15-metrinen kyljen pala. Alueella on myös noin 2,5 metriä korkea amiraaliankkuri. Hylyn metalliosat ovat hauraita ja kaikki niitit ovat jo ruostuneet pois.
MAS ry julkaisi kohteesta vuonna 2026 3D-mallin.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä vieressä.
Bromarvin kylässä Kyrkvikenin-lahden etelärannan luona hiekkapohjalla on 25 metriä pitkän tasasaumaisen aluksen hylky. Hylky makaa 1,5 – 4 metrin syvyydessä siten, että keula osoittaa länteen.
MAS ry julkaisi kohteesta 3D-mallin vuonna 2025. Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä vieressä.
Raaseporin saaristossa Kägravikenin lahdessa on lähes rannassa kiinni isohkon aluksen hylky. Hylky on todennäköisesti ollut kylkikiinnityksessä ennen uppoamistaan.
MAS ry on julkaisuut kohteesta 3D-mallin vuonna 2026.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä vieressä.
Inkoon Stora Fagerö-saaren pohjoispuolelta havaittiin hylky merenpohjan kartoituksessa vuonna 2018. Suomen meriarkeologinen seura ry kuvasi hylyn ja teki siitä 3D-mallinnuksen.
Hylky on tasasaumainen n. 8-9 metriä pitkä puualuksen hylky. Hylyn keula on melko ehjä, peräranka on myös pystyssä. Kyljet ovat osittain muodossaan. Aluksen ohut masto on veneen sivulle kaatuneena.
Kohteen tarkemmat tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ_REKISTERI linkkiä vieressä.
Hankoniemen pohjoispuolella Syningsvikenin Fårholmenin eteläpuolella on matalassa vedessä puurunkoisen aluksen limisaumainen hylky. Hylyn pituus on 25 – 30 metriä ja se lepää itä-länsisuunnassa keula itään. Syvyys keulassa on noin 1 m metri ja perässä noin 2 m. Peräranka on osin pystyssä ja siinä on yksi peräsimen kiinnike jäljellä; itse peräsin puuttuu. Puuaines vaikuttaa olevan havupuuta.
Suomen Meriarkeologinen seura ry on kuvannut ja mallintanut hylyn 2024. Arvion mukaan hylky on yli satavuotias.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä.
Helsingin edustan Pihlajasaaresta kaakkoon Tiirakarin itäpuolella noin 13 metrin syvyydessä on puurunkoisen aluksen hylky. Hylky on noin 20 m pitkä ja noin 7 m leveä. Sen arvioidaan olevan 1800-luvulta. Hylyn runko on pääosin ehjä ja on uponnut peräosastaan melko syvälle pehmeään pohjasedimenttiin. Keulaosa on ylempänä ja makaa kiinteämmällä pohjalla kahden laakean kallion välisessä notkelmassa. Keularakenteet nousevat arviolta noin 1,5 metriä pohjan tason yläpuolelle. Hylky makaa lievästi paapuurin puolelle kallistuneena. Hylky on tasaperäinen ja tasasaumainen, siinä on ollut kansi. Laidat ovat osittain auenneet ja kansilankut ovat suurimmaksi osaksi pois paikoiltaan. Hylyn sisällä pituussuunnassa makaa pyöröpuu, joka on mahdollisesti katkennut masto tai iso puomi.
Hylky havaittiin Lokkiluodon läjitysalueen vedenalaisinventoinnissa.
MAS ry on julkaissut kohteesta 3D-kuvan vuonna 2026.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä.
Itä-Helsingissä, Villinginsalmen eteläpuolella, on noin 16 metriä pitkä hajonnut puuhylky 12 metrin syvyydessä. Siinä ei ole havaittu ei moottoria eikä takilaa. Hylky on veneväylän alueella, joten se on lähinnä talvisukelluskohde.
Hylystä on tehty Sketchfab-sivustolle 3D-malli.
Tarkemmat tiedot hylystä löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI nappia tuossa alla.
Merenkulkulaitoksen 2008 luotauksen yhteydessä Tammisaaren edustalta löydetty 10-11 m pitkä limisaumainen hylky. Alus on saattanut olla ns mutaproomu. Kyseessä saattaa olla myös karjan, heinän tai muun kuljettamiseen käytetty alus.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä vieressä.