Vrouw Maria

Keisarinna Katariina Suuri, saksalainen prinsessa, oli tunnettu Keski-Euroopassa saakka taiteenkerääjänä ja Pietarin Talvipalatsin nykyisen kokoelman merkittävänä kartuttajana. Vuonna 1771 järjestettiin Hollannissa jälleen suuri taidehuutokauppa, johon edustajakseen keisarinna valtuutti Haagin suurlähettiläänsä Golitsynin. Samalla varattiin suurin osa erään laivan ruumatilasta käytettäväksi keisarinnan ja eräiden muiden hovin jäsenten tavaroiden kuljettamiseksi Pietariin. Tämä laiva oli hollantilainen Frau Maria, joka jätti Amsterdamin sataman 23.9.1771 ja purjehti verkalleen pohjoiseen.

Laiva joutui kuitenkin myrskyyn ja ajoi karille kapteeni Reymund Lourenzin päiväkirjan mukaan. Karilta irtauduttuaan se pian ajoi toiselle, johon törmättyään aluksesta irtosi peräsin ja pohjassa havaittiin myös vuoto. Kolme ankkuria pudotettiin 13 sylen syvyyteen ja pumppaaminen aloitettiin. Pian kuitenkin huomattiin, että alus on jätettävä ja miehistö siirtyi laivaveneeseen mukanaan henkilökohtaista omaisuutta ja pieni osa lastia sekä laivan asiakirjat. Lourenz miehineen tavoitti saaristolaisia ja vähän myöhemmin ilmestyi Turkuun tuomarin puheille antaakseen meriselityksen.

Helsingörin tulliarkiston mukaan laivan lastin voi olettaa olleen varsin arvokkaan ja on luultavaa, ettei miehistö saanut siitä suurtakaan osaa mukaansa. Myös levottomuus Pietarissa menetetyn lastin tiimoilta antaa samansuuntaisia viitteitä. Mm. hovi kiusasi maaherra Rabbea yrittämään lastin pelastamista ja Rabbe ilmoittikin löytäneensä hylyn 30 sylen syvyydestä. Uponneen laivan puoliksi omistava Sukellus-Compagnia järjesti vuosi uppoamisen jälkeen etsintöjä paikalla sukelluskelloja apuna käyttäen, mutta ilmoitti, etteivät etsinnät tuottaneet tulosta.

Alus löydettiin vuonna 1999 kuusi meripeninkulmaa Trunsöstä etelään. Sen löysi Pro Vrouw Maria -yhdistys Rauno Koivusaaren johdolla.

Hylyn ympärillä on suoja-alue. Se on ympyrä, jonka halkaisija on 1500m ja keskipiste Namnlösan luoto. Alueella on ankkuroiminen ja sukeltaminen kielletty ilman Museoviraston lupaa.

Arvokkaan lastinsa ja oikeustapausten johdosta hylky on saanut mediassa osakseen laajaa huomiota.

Tekstin laatija: Vaheri-Hyvärinen-Saari
Tyypi: snau
Aika: lokakuu 1771
Paikka: Länsi-Turunmaa, Trunsjö

Hylystä muualla:Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Suomalaisia aarrelaivoja, Eka Metsävuori, SUSL, SVUL:n paino 1986
  • Hiljaiset laivat, Raoul Johnsson, SUSL, SVUL:n paino 1988
  • Syvyyksien sylistä, Christian Ahlström, Karisto 1982
  • Kohti syvyyksiä, Hannu Konttinen, Teredo Navalis, Nurmijärven Sanomat oy, Nurmijärvi 1992
  • Erkki Metsävuoren henkilökohtaiset arkistot
  • The Atlas of ship wrecks & treasure, Nigel Pickford, Dorling Kindersley, Lontoo 1994
  • Ristiin Rastiin Saaristomerta, Eka Metsävuori, Turun Sanomien paino 1991
  • Museoviraston muinaisjäännösrekisterin kohde 1658

Lisätiedot:
    Icomos 4/2007Sukeltajan maailma 2/2008

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 46,309' N , 21° 47,343' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: snau
Uppoamisaika: lokakuu 1771
Uppoamispaikka: Länsi-Turunmaa, Trunsjö
Uppoamispaikka ,

Pituus: n. 26 m
Leveys: 7 m
Asento: kölillään
Minimisyvyys: mastojen huiput n. 23 m

Pohjan syvyys: 41 m



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde.luontipvm] => 30.6.1999 [Kohde.id] => vrouw_maria [Kohde.tekstinlaatija] => Vaheri-Hyvärinen-Saari [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => snau [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => lokakuu 1771 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Länsi-Turunmaa, Trunsjö [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => 41 m [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => n. 26 m [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => 7 m [Kohde.Hylky.Osa.asento] => kölillään [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => mastojen huiput n. 23 m [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.Video.tekija] => Shipwreck Central TV [Kohde.Video.youtube_code] => ieOw5ZkHSxQ [Kohde.Video.tarina] => Watch the Sea Hunters team dive the shipwreck Vrouw Maria, which was loaded with precious artefacts including works of art belonging to Catherine the Great of Russia. If you like this video join Shipwreck Central TV, the definitive You Tube Channel for shipwreck enthusiasts. Ladattu 17.12.2008. [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996 Suomalaisia aarrelaivoja, Eka Metsävuori, SUSL, SVUL:n paino 1986 Hiljaiset laivat, Raoul Johnsson, SUSL, SVUL:n paino 1988 Syvyyksien sylistä, Christian Ahlström, Karisto 1982 Kohti syvyyksiä, Hannu Konttinen, Teredo Navalis, Nurmijärven Sanomat oy, Nurmijärvi 1992 Erkki Metsävuoren henkilökohtaiset arkistot The Atlas of ship wrecks & treasure, Nigel Pickford, Dorling Kindersley, Lontoo 1994 Ristiin Rastiin Saaristomerta, Eka Metsävuori, Turun Sanomien paino 1991 Museoviraston muinaisjäännösrekisterin kohde 1658 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => Icomos 4/2007Sukeltajan maailma 2/2008 [Kohde.linkit] => Vrouw Maria Merimuseon sivuilla Vrouw Maria-blogi Museoviraston muinaisjäännösrekisteri Helsingin yliopiston sivut Helsingin Sanomat 12.9.2021 [Kohde.muutosloki] => 30.6.1999 5.2.2001/RS lisäsi koordinaatit, tässä suoja-alueen keskipiste, halkaisija 1500 m 5.12.2011/JSa Lisäsin Vrouw Maria -bloki linkin 21.10.2012/JSa Muutin lauseen:Alus löydettiin vuonna 1999 kuusi meripeninkulmaa Trunsöstä etelään. Hylyn ympärillä on suoja-alue, jolla alusten luvaton ankkuroiminen ja sukeltaminen on kielletty. Arvokkaan lastinsa takia hylky on saanut kirjallisuudessa ja lehtiartikkeleissa osakseen laajaa huomiota. Lisäsin: pohjansyvyys, pituus, asento, minimisyvyys, tarkensin uppoamisaikaan lokakuulla. Muutin paikka: Saaristomeri, Trunsjö. Muutin linkin: href="http://www.nba.fi/fi/hylkytutkimukset_vm"target="_blank">Vrouw Maria Merimuseon sivuilla. Lisäsin linkin Helsingin yliopiston sivut. Lisäsin Lisätiedot Icomos ja Sukeltajan Maailma 30.11.2016/RS lisäsi Shipwreck CentralTV videon lupaa kysymättä 11.10.2017 VKa: Ylen uutisen linkittäminen Facebookin kautta 7.3.2019/RS tarkensi suoja-aluetekstiä 12.9.2021/RS lisäsi HS -linkin [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 59.771814 [gpsLongitude] => 21.789046 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => WGS84 )
hahaaarray(1) { [0]=> array(4) { ["meta_key"]=> string(19) "hylytnet_muut_nimet" ["meta_value"]=> string(10) "Frau Maria" ["meta_id"]=> string(6) "250681" ["post_id"]=> string(4) "3237" } }