Thrine

Germundsvidjassa vuonna 1874 vesille laskettu parkki sai nimekseen Dagmar. Alus oli vetoisuudeltaan 200 lästiä joka vastaa 452 rekisteritonnia. Sittemmin sen kotipaikaksi tuli Ruotsin Väddö ja jossain vaiheessa aluksen nimi muuttui Thrineksi.
Haveripaikaksi mainitaan eri lähteissä a) nk. Breda Grund, Hullbergan ja Klynta Kobbarnan välillä, b) Brändössä Hulbergan ja Klytön välissä Ahvenanmaalla, c) noin 20 merimailia länsilounaaseen Enskärin majakasta kohti Väderskäriä Brändössä.
Thrine oli kuljettamassa puutavaralastia Örnsköldsvikistä Bristoliin, kun se joutui luoteismyrskyn yllättämäksi. Myrsky painoi alusta kohti Suomen rannikkoa. Lopulta alus pysähtyi osittain kivelle ja osittain hiekkasärkälle niin tiukkaan, että sen irrottaminen havaittiin toivottomaksi. Aluksen tila alkoi käymään niin vaaralliseksi, että miehistön oli hylättävä se. Miehistö siirtyi laivaveneeseen ja selviytyi omin neuvoin asumattomalle saarelle, josta paikallinen kalastaja heidät myöhemmin pelasti.
Thrinestä saatiin pelastettua irtaimisto, mutta alus jäi hylyksi.

Tekstin laatija: Jukka Sulku
Tyypi: parkki
Aika: 3.11.1902
Paikka: Ahvenanmaa, Brändö

Lähdetiedot:
  • Sjökatastrofer i åländska vatten, Marcus Lindholm, SFV kalendern 1996, Ekenäs Tryckeri Aktiebolag, Ekenäs 1996, Redigering Olle Spring
  • Åboländsk bygdesjöfart under segel. Allan Gustafsson, Uusikaupunki 1970

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 60° 35,500' N , 20° 41,000' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Tyypi: parkki
Kotipaikka: Väddö
Rakennusvuosi: 1874
Uppoamisaika: 3.11.1902
Uppoamispaikka: Ahvenanmaa, Brändö
Uppoamispaikka ,





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde_muut_nimet] => [Kohde.id] => thrine_1902 [Kohde.mjid] => [kohde.materiaali] => [Kohde.tekstinlaatija] => Jukka Sulku [Kohde.luontipvm] => 7.2.2004 [kohde.muokattu] => 2004-02-16 [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => parkki [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => [Kohde.Alus.vetoisuus] => 200 lästiä, 452 rt [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Väddö [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => 1874 [Kohde.Uppoaminen.aika] => 3.11.1902 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Ahvenanmaa, Brändö [Kohde.status] => t [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Sjökatastrofer i åländska vatten, Marcus Lindholm, SFV kalendern 1996, Ekenäs Tryckeri Aktiebolag, Ekenäs 1996, Redigering Olle Spring Åboländsk bygdesjöfart under segel. Allan Gustafsson, Uusikaupunki 1970 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 7.2.2004 16.2.2004/Sajaniemi arvioi koordinaatit tarinan perusteella. Olisiko Klynta ja Klytö nykyisin Klyndan? [Kohde.tarinakommentit] => [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 60.591666666667 [gpsLongitude] => 20.683333333333 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [filename] => thrine_1902.xml )
hahaaarray(0) { }