Alus oli rakennettu Isossa Britanniassa vuonna 1944 Liittoutuneiden maihinnousua varten ja olikin käytössä D-hetkellä. Sittemmin alus kiersi eri maissa, mm. Tanskassa, ja kuljetti sisaraluksensa, ms Sandskär, kanssa merestä nostettua hiekkaa mm. Porvoon moottoritien rakennustyömaalle. Aikanaan dragsfjärdiläinen merikuljetuksiin ja ruoppauksiin erikoistunut yritys osti aluksen.
Hiekka siirtyi sittemmin Kaj Brunströmille, joka irroitti aluksesta vain 500 tuntia ajetut koneet, potkurit, potkuriakselit, vaihdelaatikot ja muita laitteita.
1990-luvun lopulla myrsky repi laivan ankkurista, ja se ajelehti Tunnhamnin vieressä olevaan saareen. Siellä se on vedenkorkeuden vaihtelujen ja merenkäynnin seurauksena noussut rantakiville. Pelastuslaitos kävi tutkimassa aluksen ja totesi sen, tyhjennettynä, vaarattomaksi.
Jossain vaiheessa alus oli tarkoitus upottaa poraamalla siihen reikiä, mutta siihen ei saatu lupaa. Hiekan lopullinen purkaminen on suunnitteilla vielä vuoden 2012 aikana.
Vastaa