Almut puski kohti kotikaupunkiaan Lyypekkiä puutavaralastissa. Viipurista alkaen sää oli ollut seesteinen ja iltapäiväaurinko näkyi utuiselta taivaalta. Laivan ohitettua Helsingin majakan tuuli yltyi kuuteen beaufortiin. Laivan kapteeni Heinrich Schutt kiersi laivan rutiininomaisesti tarkastaakseen lastin paikallaanpysymisen. Yllättäen hän havaitsi ruumassa vettä muutamia kymmeniä senttejä ja veden pinta nousi nopeasti. Koska laivasta puuttuivat kaikki radiolaitteet päätti Schutt turvautua valoraketteihin avun saamiseksi. Raketit huomattiin norjalaisella höyrylaiva Ragnilla ja se seilasi merihätään joutuneitten avuksi.
Almut otettiin hinaukseen, mutta laivan lisääntyvä paino katkaisi hinausköyden kahteen otteeseen. Parivaljakkoa vastaan saapui Helsingistä myös pelastusristeilijä Harmaja, jonka miehistö ehti todistamaan Almutin uppoamista. Kanttaan myöten uivan laivan hinaaminen oli käynyt lähes mahdottomaksi ja lopulta sen nähtiin kallistuvan kevyesti ja vaipuvan pohjaan. Tällöin oltiin 6-7 meripeninkulmaa Helsingin majakasta etelään. Kuusihenkinen miehistö ei ollut ehtinyt ottaa uppoavasta laivastaan mukaansa mitään yksityistä omaisuuttaan.
Uppoamisen syynä pidetään puurakenteisen laivan jonkin sauman aukeamista merenkäynnissä.
Vastaa