Korpilahden Puolakassa, Päijänteen Manhunlahden länsirannassa, on lahonnut proomu. Se sijaitsee Tommi Mäkelän, m. 050 599 6760, rannassa. Sinne pääsee autollakin. Sukeltajat ovat tervetulleita. Hänen asunnossaan asui muinoin entinen hinaajan konemestari, joka toi yhden proomun rantaan. Hylystä näkyi vielä 1990-luvun alussa pystykaarien yläosat. Jäät ovat sittemmin tuhonneet ne.
Porkkalassa Träskön pohjoispuolella on lähellä veneväylää puisen aluksen hylky, jossa iso tiililasti. Tiilet hieman normaalitiiliä suurempia ja ne ovat ladottu siististi alukseen. Aluksen ikää vaikea arvioda. Alus makaa tasaisella pohjalla kölillään keulan osoittaessa länteen.
Livonsaaressa (Naantali), Perlan telakan edustalta löytyi viistokuvaamalla laivan hylky. Se on kovin matalassa ja pahasti rikki. Paikalla vesi on niin sameaa, ettei hylystä voi vielä päätellä enempää.
Vanha karjankuljetuslautta makasi Taipalsaarella, Kannuksen Linnavuoren hiekkarannalla, vuosikaudet. Heikki Tikkala ajatteli 1970-luvulla hinata sen moottoriveneellä pois tieltä. Lautta pääsi kuitenkin uppoamaan noin 30 m rannasta. Syvyyttä on parisen metriä.
Paraisilta kotoisin ollut laivurien V. Lehtinen ja A. Janssonin kaljaasi Elvi (68,57 brt) haaksirikkoutui lastinaan 25,000 tiiltä matkalla Paraisilta Livonsaaren osuuskaupalle 13.5.1933 salakarille Urkluodon päässä, Omenasaareen edustalla, Hakkenpään eteläpuolella, Taivassalossa. Haaksirikon syynä oli väärin asennettu itäreimari. Meriselitys jätettiin Turussa. Elvi oli rakennettu Koivistolla 1913, ja oli 23,5 m pitkä ja 7,15 m leveä. Kaljaasista pelastetut purjeet ja liikkuvakalusto myytiin 16.6.1933 pidetyssä huutokaupassa Turun halkosatamassa.
Meriselitys:
Kaljaasi Elvin kippari V. Lehtinen jätti eilen Turun raastuvanoikeuteen meriselityksen. Hän kertoi, että alus lähti Paraisilta 13.5 lastinaan 25 000 kpl kakkosluokan tiiliä määränpäänään Villnäs (nyk. Villnäsin kartano). Tarkoitus oli yöpyä Hakkeenpään kohdalla, koska merkitty väylä lastauspaikalle puuttui.
”Itäreimari jonka paikka on Omenasaaren niemen edustalla olikin itäpuolella karikkoa, ja kun olimme noin klo 20.30 noin 100 metriä kaakkoon kyseisestä reimarista, alus osui pohjaan ja kääntyi suoraan kohti Omenasaarta, ajautuen 7–8 solmun nopeudella karille. Kannen lankut alkoivat nousta ja vesi tulvi ruumaan niin rajusti, ettei pumppaus auttanut.
Tunnin kuluttua alus oli täyttynyt vedellä, kaatui oikealle kyljelleen ja runko painui veden alle. Menimme maihin jollalla, johon olimme jo pelastaneet vaatteemme. Seuraavana päivänä pelastimme aluksen irtaimiston miltei kokonaisuudessaan”. Lehtinen katsoi, että aluksesta on tullut hylky eikä sen pelastaminen kannata.
Barlius-ryhmä löysi hylyn viistokaiuttamalla syksyllä 2024 ja sukelsi sille keväällä 2025.
Ilmoittajan mukaan Uudenkaupungin Aqvarius-hotellin edustalla on rantakaislikossa n 40-metrisen aluksen puinen hylky. Sen vieressä on saattanut olla toinenkin hylky, joka on hävinnyt sataman ruoppausten yhteydessä.
Barlius-ryhmä kuvasi hylyt dronella keväällä 2025. Kuvista voisi päätellä, että paikalla on kolme hylkyä, noin 20m pitkiä kukin.
Leppäsirralla Unnukka-järven Juminsaari -nimisen saaren länsipuolella sijaitsevan nimettömän saaren luoteiskärjen rantavedessä makaa hyvin säilynyt 20 metrisen todennäköisesti lotjan hylky. Kohde on vain alaosiltaan vedessä.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä.
Lappeenrannasta länteen Saimaaseen liittyvän kapean järvenlahden pohjukassa on n 20 metriä pitkä aluksen hylky. Kohteesta otetun viistokaikukuvan mukaan hylyn runko, muoto ja kansirakenne ovat säilyneet hyvin laajan avonaisen ruuman ympärillä.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä.
Lappeenrannan Kanavansuun kaupunginosan pohjoispuolella sijaitsevan Aitsaaren lounaispuolella on ainakin neljän metallisen aluksen hylyt.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä.
Päijänteessä Säynätsalon eteläpuolisen Kaijansaaren länsiosan eteläpuolella ja Lehtissaaren pohjoisosan itäpuolella ruovikkoisella alueella 1-3 metrin syvyydessä on useita lähekkäisiä hylkyjä, mahdollisesti neljä kappaletta. Hylyt löytyivät viistokaikuluotaamalla 2024.
Kohteen varsinaiset tiedot löytyvät Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä. Klikkaa MJ-REKISTERI linkkiä.