Hylkyihin liittyvää hajatietoa
Translubeca oli 74.1 m pituinen ja 10.7 m leveä dieselmoottoroitu saksalainen rahtialus. Se oli vuoden 1975 viimeisenä päivänä matkalla terästankolastissa Luulajasta Belfastiin kun se joutui Selkämerellä kovaan, 10-12 boforin myrskyyn. Ollessaan 40 mpk Porista luoteeseen alus oli saanut pahan kallistuman. Lasti oli ilmeisesti siirtyillyt ruumassa.
Apuun kiirehti neuvostoliittolainen säiliölaiva Ligovo, joka pelasti seitsemän miehistön yhdeksästä jäsenestä. Ruotsalainen helikopteri pelasti laivan päällikön ja perämiehen. Kolme tuntia tämän jälkeen, klo 16:15, alus upposi.
Translubecan hylkyä ei ole löydetty.
Haverista on yksityiskohtaisia uutisia Helsingin Sanomien Aikakoneen näköispainoslehdessä 2.1.1976 s. 3. Sisäänpääsyä varten pitää olla HS-digitilaaja.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
S/s Hera oli rakennettu Englannissa ja ostettu Suomeen Ahvenanmaalle vuonna 1935. Matkallaan Danzigista Mäntyluotoon laiva osui Ahvenanmeren kapeikossa neuvostoliittolaisen sukellusvene S-13:n ulottuville ja tuli torpedoiduksi. Koko miehistö onnistui ahtautumaan kahteen pelastusveneeseen. Sukellusvene tulitti toista venettä viidesti, osumatta. Molemmat veneet onnistuttiin soutamaan Saltvikiin, ja niin koko miehistö selvisi hengissä. Aluksen hylkyä ei ole löydetty.
Sukellusvene S-13 oli onnistunut kulkemaan ruotsalaisten laskeman miinakentän ali ja upotti syyskuun 12. päivä ensin keskiyön tunteina S/S Heran ja klo 4 m/s Jussi H:n. Syyskuun 18. päivänä sukellusvene oli Merenkurkussa ja tuhosi m/s Anna W:n. Kotisatamaansa Leningradiin S-13 pääsi palaamaan, vaikkakin sai matkalla syvyyspommituksessa vakavia vaurioita.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Jussi H oli 87,89 m pitkä ja 13,06 m leveä höyrylaiva. Alunperin Ranskassa rakennettu alus ostettiin Suomeen vuonna 1937. Perjantaina syyskuun 11. päivänä vuonna 1942 alus lähti Raumalta tavanomaisessa kappaletavaralastissa. Tarkoituksena oli mennä suoraan Ruotsin rannikon läheisyyteen ja jatkaa siitä etelään suojatuissa olosuhteissa. Aamuyöllä laivaan osui neuvostoliittolaisen sukellusvene S-13:n ampumat kaksi torpedoa. Höyrykattilat räjähtivät ja alus upposi hajoten pahoin. Vain laivan lämmittäjä pelastui ja ajelehti pelastuslautalla luodolle, josta kalastajat löysivät hänet syyskuun 15. päivänä. Aluksen hylkyä ei ole löydetty.
Sukellusvene S-13 oli onnistunut kulkemaan ruotsalaisten laskeman miinakentän ali ja upotti syyskuun 12. päivä ensin keskiyön tunteina S/S Heran ja klo 4 Jussi H:n. Syyskuun 18. päivänä sukellusvene oli Merenkurkussa ja tuhosi m/s Anna W:n. Kotisatamaansa Leningradiin S-13 pääsi palaamaan, vaikkakin sai matkalla syvyyspommituksessa vakavia vaurioita.
Porin Reposaaressa on sankarihautojen lähellä laivojen Jussi H ja Betty H muistomuuri. Molemmat olivat Hacklinin omistamia kauppalaivoja ja upotettiin samana vuonna 1942.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Saattaja Aura II:lla oli pitkä historia takanaan. Alus rakennettiin Göteborgissa vuonna 1884, se oli 51.5 m pitkä, 7.80 m leveä ja syväys oli 3.20 m. Alus seilasi Halland nimisenä eteläisen Itämeren satamien välillä. Vuonna 1918 se myytiin ja tuli Turkuun telakalle. Kymmenen vuotta myöhemmin alus peruskorjattiin ja asetettiin Bore II -nimisenä liikenteeseen välille Helsinki-Tukholma. Vuonna 1936 alus lahjoitettiin Suomen valtiolle presidentin käyttöön Aura-nimisenä, ja liitettiin edelleen vuonna 1939 Suomen merivoimiin kevyesti aseistettuna saattajana nimellä Aura II. Aseistuksena oli 75mm tykki, 20 mm Madsen-tykki, konekivääri ja syvyyspomminheitin.
Saattaja tapasi kohtalonsa Ahvenanmerellä tammikuun 13. päivänä vuonna 1940. Talvisota oli käynnissä ja Aura II oli saattueen suojana. Neuvostoliittolainen sukellusvene SHCH-324 yritti hyökätä ja ampui torpedoita, osumatta. Aura II pudotti viisi syvyyspommia sukellusveneen sukelluspaikalle. Pintaan nousi öljyläikkä. Kuudes syvyyspommi jumittuikin heittimeen ja räjähti. Laivan peräosa hajosi ja alus upposi viidessä minuutissa. Miehistöstä kuoli 26 jäsentä ja 15 pelastui. Aluksen hylkyä ei ole löydetty.
Sukellusvene SHCH-324 selvisi tästä tilanteesta. Se tapasi kuitenkin kohtalonsa Tallinnan edustalla marraskuun 5. päivä 1941.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Venäläinen Ispolnitelnyi oli matkalla miinanlaskuun Muhunsalmeen seitsemän muun laivan kanssa. Merellä nousi myrsky ja kapea, pitkä ja siten kiikkerä alus upposi. Seitsemän miestä pelastui mukana olleeseen Letuts-alukseen. Sekin upposi pian tämän jälkeen ja näiden kahden aluksen mukana hukkui miltei 130 miestä.
Badewanne-sukellusryhmä löysi ja tunnisti hylyn vuonna 2014.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty haverit.net-sivustollemme. Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä. Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
RAHTILAIVA WISCHHAFENIN TALVINEN HAAKSIRIKKO
Hampurilaisen Heinrich von Bergen varustamon omistama 500 brt:n moottorilaiva Wischhafen oli matkalla Lyypekistä Mäntyluotoon 700 tonnin glaubersuolalastissa. Laiva oli vuonna 1958 rakennettu 64 metrinen rahtilaiva, jossa kansirakennus sijaitsi tyypilliseen tapaan laivan perässä. Miehistöä merikapteeni Hans von Allwördenin lisäksi oli kahdeksan henkeä.
Alus kynti merta Rauman ulkopuolella kovassa ja jäätävässä pohjoistuulessa tammikuun 7. päivän aamuna vuonna 1960. Kello yhdeksän aikaan havaittiin, että aluksen käynti oli muuttunut. Laiva kynti vastatuuleen selvästi keulapainoisena. Komentosillalla arveltiin että jäätä olisi muodostunut keulan rakenteisiin. Muutama mies lähetettiin tutkimaan asiaa. Jonkin ajan kuluttua he palasivat hätääntyneinä ja ilmoittivat havainneensa keulassa vuodon.
Laivan vauhtia hidastettiin ja keulaosastojen tyhjennyspumput laitettiin välittömästi päälle, mutta hyvin pian havaittiin, että vedenpinta nousi pumppauksesta huolimatta. Kello 11 tilanne alkoi vaikuttaa uhkaavalta. Vuoto oli niin suuri, että keula painui yhä syvemmälle. Kapteeni lähetti hätäsanoman, jonka ruotsalainen Hernösandin radioasema vastaanotti kello 11.43:
”Saksalainen alus Wischhafen, sijaintipaikka 61 astetta 10 minuuttia pohjoista leveyttä, 20 astetta 30 minuuttia itäistä pituutta, pyytää kiireellistä apua. Alus saanut voimakkaan vuodon. Noin puolen tunnin kuluttua miehistön on siirryttävä pelastusveneeseen.”
Wischhafen oli tällöin noin 24 mailia Raumalta länteen. Tuo viesti välitettiin välittömästi Saaristomeren merivartiostolle, jossa ryhdyttiin heti selvittämään pelastusalusten lähettämistä paikalle. Uudestakaupungista ei voitu lähteä apuun saariston vaikean jäätilanteen takia, joten apuun hälytettiin Reposaaren pelastusasema. Raumalta tuli tieto, että sielläkin oli myös vaikea jäätilanne. Reposaaren aseman päällikkö, merikapteeni Piipari, päätti että puurakenteinen pelastusalus Reposaari oli sopimaton tähän tehtävään ja hän lähti miehineen Mäntyluotoon jossa oli valmiina satamahinaaja Porin Karhu ja kapteeni Pentti Jämsä miehistöineen. Kello 13.15 lähti hinaaja kohti onnettomuuspaikkaa. Tuuli oli pohjoiskoillisesta 12 m/s.
Samoihin aikoihin lähetettiin myös Satakunnan Lennoston hävittäjä onnettomuuspaikalle tekemään havaintoja, mutta haaksirikkoutuneesta laivasta ei enää näkynyt jälkeäkään. Wischhafen oli painunut mitä ilmeisimmin meren syvyyksiin. Lentokoneen havaintotiedot välitettiin heti Porin Karhuun. Hinaajan miehistön valtasi syvä huoli Wischhafenin miehistön kohtalosta. Jokainen toivoi heidän ehtineen pelastusveneisiin ajoissa. Kaiken lisäksi pakkasta oli -4 astetta ja tuulen vaikutus voimisti sitä entisestään. Haaksirikkoutuneella miehistöllä ei olisi todennäköisesti montakaan tuntia aikaa ennen kuin kylmyys ja jäätävä tuuli tekisi tehtävänsä. Porin Karhun savupiipusta tuprusi sankka savu aluksen kulkiessa suurimmalla mahdollisella vauhdilla kohti etelää.
Kello 16:sta aikaan hinaaja lähestyi myötäaallokossa uppoamispaikkaa hämärtyvässä illassa. Kaikki liikenevät miehet tähystivät mahdollisia merkkejä pelastusveneestä. Yht’äkkiä he havaitsivat edessään valonvälähdyksiä, hätämerkkejä, ja näkivät pelastusveneen hahmon. Helpotuksen tunne valtasi miehet. Porin Karhu lähestyi varovasti venettä. Hinaajasta laskettiin öljyä mereen aallokon tyynnyttämiseksi ja laiva käännettiin pelastusveneen viereen. Köysi lennähti veneeseen jossa ahnaat kädet tarttuivat siihen ja köysi kiinnitettiin veneen keulassa olevaan lenkkiin. Merkin saatuaan hinaajan miehet vetivät pelastusveneen hinaajan vierelle.
Osittain veden täyttämässä pelastusveneessä oli yhdeksän läpimärkää miestä. Osalla heistä ei ollut yllään kuin sisävaatteet ja hätäisesti päällekaapattu takki. Heidät siirrettiin ripeästi hinaajan kannelle ja edelleen sisätiloihin. Haaksirikkoutuneen laivan päällikkö kertoi kaikkien tulleen pelastetuiksi. Sen jälkeen vene otettiin hinaukseen ja Porin Karhu kääntyi kohti pohjoista ja Mäntyluotoa. Saksalaiset kertoivat paluumatkan aikana aluksensa viimeisistä hetkistä:
Vuotokohtaa ei yrityksistä huolimatta saatu selville, muuta kuin se oli keulassa. Vettä tuli keulaan niin runsaasti, että pumppujen teho ei kyennyt laskemaan vedenpintaa. Keula vajosi yhä syvemmälle aaltoihin. Pian tilanne muodostui niin vakavaksi että kapteeni määräsi laivan jätettäväksi. Miehet siirtyivät pelastusveneeseen. Se tapahtui viimetipassa, sillä kaksi minuuttia myöhemmin Wischhafen vaipui keula edellä meren syövereihin.
Pelastusveneeseen siirtyneet miehet eivät ehtineet ottaa mukaan juuri mitään vaatteita ja tavaroitaan. Konemestarilla oli yllään ainoastaan ohuet sisävaatteet. He joutuivat olemaan meren armoilla jäätävässä tuulessa yli neljän tunnin ajan ennenkuin näkivät hinaajan lähestyvän pohjoisesta. Silloin he alkoivat antaa hätämerkkejä. Lopulta koettelemus oli ohi ja heidät nostettiin hinaajan kannelle. Konemestarin paljas pää oli jo jään peitossa. Pelastus hänen kohdaltaan tapahtui viime tipassa.
Paluumatka Mäntyluotoon oli hidas ja vaivalloinen. Tuuli oli suoraan vastainen ja oli yltynyt entisestään. Porin Karhun kapteeni Jämsä ajatti hinaaja hiljaisella vauhdilla, jotta keulakannelle tulisi mahdollisimman vähän vettä. Pakkanen oli kiristynyt -14 asteeseen ja kannelle pärskyvä vesi jäätyi heti kiinni rakenteisiin. Hitaasti mutta varmasti hinaaja lähestyi Mäntyluotoa. Muutama maili ennen satamaa kohdattiin ohutta kiintojäätä ja kello 22:40 hinaaja lopulta saapui satamaan ja kiinnittyi laituriin. Wischhafenin pelastusvene oli edelleen hinausköyden päässä, mutta oli jossain vaiheessa kaatunut ja makasi sohjoisen jään seassa köli ylöspäin kelluen.
Laiturilla oli joukko lehtimiehiä ja valokuvaajia odottamassa pelastettuja. Salamavalot välkehtivät yön pimeydessä saksalaisten laskeutuessa lankonkia pitkin maankamaralle huopiin kääriytyneinä. Miehet nousivat laiturilla oleviin autoihin joilla heidät vietiin Mäntyluodon hotelliin. Siellä he saivat lisää tarpeellisia vaatteita ja ravintolan puolella odotti täpötäysi ruokapöytä nälkäisiä haaksirikkoutuneita. Koettelemukset olivat vihdoinkin ohi.
13.10.2000 Seppo Salonen
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
HINAAJA MARTINNIEMI JA KALJAASI GEORG
Saksalainen sukellusvene UC-57, päällikkönään yliluutnantti Wissmann oli lähtenyt kesäkuun alussa Libausta Pohjanlahdelle miinoittamaan ja meriliikennettä häiritsemään. Se oli edennyt Porin korkeudelle tuhottuaan matkansa aikana ruotsalaisen purjelaivan ja kaapattuaan kaksi englantilaista höyrylaivaa. Lisäksi se oli laskenut pienen miinoitteen Mäntyluodon edustalle. 26.6.1917 kello 16 sukellusvene oli Kaijakarin pohjoispuolella vaanimassa uutta saalista.
Porilaisen F.A.Juseliuksen hinaaja Martinniemi ja sen hinauksessa olevat kaksi tyhjää proomua olivat matkalla Merikarvialle hakemaan uutta haapatukkilastia Porin tulitikkutehtaalle. Samanaikaisesti oli taivassalolaisen Nestori Henrikssonin kaljaasi Georg tulossa Merikarvialta ja matkalla Turkuun. Lastinaan 31 tynnyriä tervaa ja tyhjiä silakkalaatikoita.
Sukellusvene nousi pintaan vähän matkan päässä kaljaasista, ampui pari varoituslaukausta ja tuli lähemmäksi. Sukellusveneestä huudettiin ruotsinkielinen käsky laskea purjeet. Kaljaasin miehistö totteli heti. Sen jälkeen sukellusvene lähti pinnassa kohti Martinniemeä. Se ampui tykillä varoituslaukauksen hinaajan eteen ja laiva pysähtyi. Sukellusvene ajoi hinaajan kyljelle ja eräs upseeri määräsi miehistön poistumaan laivasta heti. Kapteeni O. Saari protestoi sanomalla laivan olevan suomalainen, mutta saksalaiset viittasivat lipputangossa olevaan Venäjän lippuun. Hinaajan nelihenkinen miehistö ja proomujen kolme miestä ahtautuivat laivaveneeseen ja alkoivat soutaa kohti Merikarviaa.
Saksalaiset kantoivat hinaajan kaiken irtaimiston köysineen ja muonineen sukellusveneeseen ja irrottautuivat hinaajasta. Sitten he ampuivat kaksi laukausta tykillä kumpaankin proomuun ja kolme laukausta hinaajaan, joka upposi sankan höyrypilven saattelemana noin 20 metrin syvyyteen.
Sukellusvene kääntyi kohti kaljaasia, joka kellui purjeet alaslaskettuina jonkun matkan päässä. Sukellusvene laski kaljaasin kyljelle ja kaljaasin kaksihenkinen miehistö ja mukana ollut luotsi määrättiin veneeseen. Kysyttäessä upotuksen syytä, saksalaiset vastasivat laivan kuljettavan sotakieltotavaraa. Kaljaasin valtaajat ottivat laivan lipun, laivapäiväkirjan ja vesiämpärin. Lisäksi laivan kajuuttaan tuotiin pommi. Kaljaasin miehistö lähti soutamaan poispäin, samoin sukellusvene irtautui laivasta vähän matkan päähän ja ampui sen upoksiin yhdellä laukauksella. Kaljaasi Georg upposi mastot kaatuen nopeasti, mutta tervatynnyrit jäivät kellumaan. Sukellusvene jatkoi matkaansa pintakulussa etelän suuntaan.
Kaljaasin miehistö jatkoi soutamistaan Ouraa kohti, jonne he pelastuivat. Myöhemmin suurin osa tervatynnyreistä pelastettiin, samoin kuin Martinniemen rikkiammutut proomut, jotka olivat jääneet kellumaan vesilastissa.
Sukellusvene UC 57 tapasi kohtalonsa Suomenlahdella vielä samana vuonna marraskuussa 1917.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Kaljaasi Georg oli matkalla Merikarvialta Turkuun. Saksalainen sukellusvene UC-57 upotti jossain Ouran lähistöllä hinaaja Martinniemen ja kaljaasi Georgen. Lisätietoja on esitetty Martinniemen hylkytarinassa.
UC 57
Vuonna 1917 partioi saksalainen sukellusvene UC 57, kuten sotatoverinsa UC 58, Pohjanlahdella. Päällikkö oli ylil. Friedrich Wissman. UC 57 upotti 9.6.1917 ruotsalaisen purjealuksen Ludwig. Pari päivää tämän jälkeen sukellusvene miinoitti Mäntyluodon sataman edustan, ja valtasi Selkämerellä englantilaiset höyrylaivat Penpol ja Meggie.
26.6.1917 UC 57 upotti tykkitulella kaljaasi Georgen Kaijakarin lähellä. Heti tämän jälkeen oli hinaaja Martinniemen vuoro joutua vallatuksi ja tykkitulen kohteeksi.
Sukellusvene UC 57 tapasi kohtalonsa Suomenlahdella vielä samana vuonna marraskuussa 1917. Se oli tuomassa jääkäreitä varusteineen Danzigista Loviisan Hamnskäriin. Paluumatkalla sukellusvene katosi jäljettömiin. Vuonna 1934 pystytettiin Hamnskäriin patsas tapahtuman muistoksi.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
RAHTILAIVA CERES JA KOHTALOKAS KALLISTUMA
Lokakuun 10. päivä vuonna 1973 valkeni harmaana ja myrskyisenä, kun moottorilaiva Ceres kynti pohjanlahdella matkalla Kemistä Saksaan, Rostockiin. Laivan ruumassa oli lastina paperia ja selluloosapaaleja 1500 tonnia. Kansilastina oli lisäksi 240 tonnia selluloosapaaleja. Tuuli puhalsi yli 20 m/s pohjoisesta ja laiva kallisteli perän takaa puhaltavassa tuulessa. Myrsky oli raivonnut koko yön ja oli yhäti yltynyt aamuun mennessä. Säätiedotus oli ennustanut tuulen kuitenkin laantuvan päivän kuluessa.
1763 dwt:n moottorilaiva Ceres oli rakennettu vuonna 1952 Hollannissa Suomen Höyrylaivaosakeyhtiölle. Sen pituus oli 76 metriä, leveys 11 metriä ja syväys 4.9 metriä. Laivaa ajoi eteenpäin 11 solmun nopeudella 1100 hevosvoiman kuusisylinterinen Kölnissä rakennettu moottori. Aluksessa oli kolme ruumaa ja kansirakennukset perässä. Mainittakoon, että Cereksen miehistö oli melko tuoretta, useimmat olivat palvelleet laivassa vasta muutaman viikon ja vanhinkin vain pari kuukautta.
Hytissään aamiaista nauttiva kapteeni Björn Walter Hamberg havahtui mietteistään kirjoituspöytänsä äärestä. Jokin asia vaivasi hänen mieltään, mutta hän ei saanut siitä kiinni. Hän rypisti otsaansa ja keskittyi uudestaan varustamon kirjeenvaihtoon ja kahvikupilliseensa. Sitten hän yht’äkkiä tajusi että laiva ei oiennut kunnolla myrskyn aiheuttamasta säännöllisestä kallistelusta. Ceres jäi makaamaan hieman vasemmalle kyljelleen. Hän ymmärsi heti että sen täytyi johtua kansilastin siirtymisestä. Ruuma oli lastattu aivan täyteen, joten siellä ei siirtymistä voinut tapahtua. Tapahtuma ei ollut mitenkään harvinainen, sillä vaikka kansilasti surrattaisiin kuinka hyvin tahansa niin kovassa merenkäynnissä oli hyvinkin mahdollista että kiinnikkeet antaisivat silloin tällöin periksi.
Kapteeni päätti mennä tarkistamaan tilanteen. Hän vilkaisi kelloaan, se näytti 08:00, ja laittoi paperit kirjoituspöydän laatikkoon. Samassa hytin oveen koputettiin ja eräs matruusi astui sisään ilmoittaakseen laivan saamasta kallistumasta. Miehet siirtyivät komentosillalle. Kapteeni keskusteli perämiesten kanssa tilanteesta. Hän ei pitänyt tilannetta vielä kovinkaan vakavana, mutta katsoi tarpeelliseksi informoida siitä varustamoa. Yliperämies oli jo hälyttänyt miehistön kiinnittämään kansilastin uudestaan kiinni. Osa lastista saatiinkin kiinnitettyä paikalleen kovasta merenkäynnistä huolimatta. Kaikki tuntui olevan hallinnassa. Kapteeni jäi kuitenkin sillalle seuraamaan tilannetta.
Merenkäynti oli yhä ankaraa ja miehistö oli varuillaan, sillä lasti saattaisi irrota uudestaan. Tilanne muuttuikin hyvin pian vakavammaksi. Muutama isompi aalto ryskäytti laivaa ankarasti ja kansilasti irtosi uudestaan. Kannelle tuli runsaasti vettä ja ruumaluukkujen kansipeitteet repeytyivät irti. Lisäksi puiset ruumaluukut antoivat periksi kakkosruumasta. Vesi pääsi tulvimaan ruumaan ja aluksen kallistuma lisääntyi uhkaavasti. Läpikotaisin kastunut puosu toi tiedon tilanteesta komentosillalle. Kapteeni päätti tilanteen olevan sen verran vakavan, että hän päätti pyrkiä lähimpään satamaan, Mäntyluotoon, jotta lasti voitaisiin kiinnittää kunnolla ja tutkia lastin saamat vauriot. Kapteeni ilmoitti muuttuneesta tilanteesta varustamolle ja pyysi heitä järjestämään lastaushenkilökuntaa paikalle. Lisäksi hän pyysi että pelastusalus Reposaari olisi lähtövalmiudessa jos tilanne muuttuisi huonompaan suuntaan.
Alkoi Cereksen kilpajuoksu ajan kanssa. Tuuli alkoi osoittaa laantumisen merkkejä, mutta aallokko oli yhä erittäin ankara. Jokainen kannelle vyöryvä aalto lisäsi kallistumaa, sillä vesi pääsi rikkoutuneista ruumaluukuista yhä helpommin virtaamaan ruumaan. Laiva kynti kohti Mäntyluotoa yhä raskaammin. Kannen vasen puoli oli yhä pidemmän aikaa kuohuvan veden peitossa. Miehistö tajusi että laiva ei ehtisi ajoissa suojaan. Kello 10.20 kapteeni lähetti hätäsanoman, johon vastasivat Ruotsin rannikkoradiot sekä Vaasan rannikkoradio. Onneksi myös saksalainen moottorilaiva Seeberg, joka oli tuntia aikaisemmin ohittanut Cereksen matkallaan etelään, kuuli hätäsanoman ja ilmoitti kääntyvänsä kohti haaksirikkoista.
Nyt kun kallistuma ei vielä ollut ylivoimaisen suuri, oli vielä mahdollista syödä kokin valmistama lämmin ateria, sillä edessä saattaisi olla usean tunnin värjöttely pelastusveneissä. Kapteeni nautti aterian komentosillalla tarkkailen tilanteen kehittymistä. Kello 11.30 kallistuma oli lisääntynyt niin suureksi, että kapteeni määräsi pelastusveneet ja lautat laskettaviksi mereen.
Miehistöltä kului tavallista enemmän aikaa pelastusveneen ja lauttojen laskemiseen. Ensinnäkin styyrpuurin puoleista venettä ei suuren kallistuman vuoksi voitu lainkaan laskea ja paapuurin veneenkin taljojen kanssa oli ongelmia. Vene kuitenkin saatiin loppujen lopuksi turvallisesti veteen, kuin myös lautat. Operaation aikana laivan kallistuma yhäti lisääntyi ja kapteeni antoi määräyksen poistua laivasta. Kallistuma oli jo 40 astetta ja pääkone pysäytettiin. Kovasta merenkäynnistä huolimatta siirtyminen veneeseen ja lautoille onnistui hyvin. Osa miehistöstä kastui lautalle siirtyessään aaltojen kuohatessa peräkannen rakenteissa. Ainoastaan laivan emäntä sai pieniä vammoja lautalle pudotessaan. Veneeseen siirtyi 8 ja lautalle 11 henkilöä.
Komentosillalla olivat jäljellä ainoastaan kapteeni ja vahdissa ollut perämies. Kapteeni määräsi hänet tarkistamaan, ettei konehuoneeseen ollut jäänyt ketään. Perämies Savolainen laskeutui sydän pamppaillen kaltevia käytäviä pitkin konehuoneen ovelle ja huuteli hiljaiseen konehuoneeseen vastausta saamatta. Hän palasi ilmoittamaan asiasta kapteenille. Yhdessä he sitten poistuivat kannelle. Perämiehen siirtyessä lautalle, kapteeni ilmoitti yllättäen palaavansa navigointihyttiin hakemaan laivan papereita. Miehet näkivät hänen kiipeävän kaltevaa kantta pitkin komentosillalle ja katoavan ovesta sisälle. Laiva alkoi tämän jälkeen nopeasti upota keula edellä perän noustessa ylös. Miehet joutuivat irrottautumaan laivasta jottei laiva vetäisi heitä mukanaan. Kapteenista ei näkynyt jälkeäkään ja hyvin pian alus sukelsi veden syvyyksiin potkurin pyöriessä hitaasti. Kello oli tuolloin 12.
Miehistö istui typertyneenä lautalla ja pelastusveneessä. Kapteeni ja laiva olivat kadonneet ikiajoiksi. Merenpinnalla oli ainoastaan selluloosapaaleja, öljyä ja kuohuvaa vettä. Jonkin ajan kuluttua haaksirikkoutuneet näkivät yli lentävän hävittäjäkoneen, joka jäi kiertelemään heidän ylleen. Vajaan tunnin kuluttua paikalle saapui m/s Seeberg, joka aloitti heti haaksirikkoutuneiden
nostamisen merestä. Laivan kyljeltä oli laskettu köysitikkaita roikkumaan joita pitkin miehistö ripeästi nostettiin alukseen. Samalla hetkellä paikalle saapui myös ruotsalainen pelastushelikopteri. Tämän tehtäväksi jäi etsiä meressä vielä mahdollisesti olevaa kapteenia. Etsintöihin liittyi myöhemmin Merikarvian ja Gummelgrundin merivartioaseman veneet. Merialuetta haravoitiin pimeän tuloon saakka, mutta kapteenista ei näkynyt jälkeäkään.
M/s Seeberg saapui pimentyvässä illassa Mäntyluotoon ja huopiin kääriytyneet miehistön jäsenet laskeutuivat laiturille ja siirtyivät Mäntyluodon hotelliin, jossa odotti lämmin sauna ja ateria.
14.12.00 Seppo Salonen
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Saksalainen sukellusvene UB-30 upotti Raumalle matkalla olleen suomalaisen moottorikuunari Urpon. Alus pysätettiin, miehistö komennettiin veneisiin ja alus räjäytettiin. Miehistö veneineen souti Raumalle.
Tuohon aikaan Rauma oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääsatama. I maailmansodan aikana saksalaiset sukellusveneet upottivat Pohjanlahteen viitisenkymmentä alusta. Niistä Rauman ja Gävlen väliselle merialueelle noin kolmekymmentä.
Tarkoitus oli kiellettyjen (malmi)lastien tuhoaminen.
24.10.2016 saksalainen UB30 upotti aamulla kumlingeläisen kaljaasin Elin, kuunarin Ingersoll, puolelta päivin kuunarin Urpo ja iltapäivällä maarianhaminalaisen kaljaasin Jenny Lind.
Hylyn löysi Pasi Rytkönen sukeltajaryhmänsä Raumanmeren Hylky-Team kanssa.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty haverit.net-sivustollemme. Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä. Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.