E 19

Sukellusvene E 19 oli Englannin laivastolle 1915 rakennettu uppoumalta 807 tonnia ja noin 55 metriä pitkä, viidellä torpedoputkella ja yhdellä 76mm tykillä varustettu alus. Se oli myös yksi niistä englantilaisen laivaston aluksista, jotka olivat Helsingin satamassa saksalaisten lähestyessä Tallinnasta kohti Helsinkiä. Englantilaisten ainoa mahdollisuus oli räjäyttää aluksensa etteivät ne olisi joutuneen vihollisen käsiin. Sukellusvene E 19 räjäytettiin Harmajan majakan ulkopuolella 3. huhtikuuta 1918. Todennäköisesti tämäkin alus tai sen osia on nostettu kesällä 1953 hampurilaisen Beckedorf Gebryder yhtiön toimesta, niinkuin muutkin samaan aikaan upotetut alukset.
Muut saman kuun alussa räjäytetyt alukset olivat sukellusveneet E 1, E 8, E 9, C 26, C 27, C 35 sekä huolto-alukset Cicero, Emilie ja Obsidian.
Reni Hildeen:
”Muistan 1950-luvun alkupuolella, kun Katajanokan päähän tuotiin Harmajan seuduilta nostettujen englantilaisten sukellusveneiden runkoja. Ne oli räjäytetty poikki, mutta hyvin niiden muodot oli tallessa. Suipossa perässä olivat yksi potkuri ja ristikkäiset sivu- ja korkeusperäsimet. Akkuromua oli paljon. Sulattoon menivät, liekö niiden sotahistoriallista arvoa tunnistettu. Olin 1950-luvulla aktiivinen sukeltaja serkkuni Raoul Johnssonin, Ralf Tötterströmin ja (viulutaiteilija) Tuomas Haapasen kanssa. Käytimme Costeaun periaatteen mukaan tekemääni ”vesikeuhkoa” ja kamerakoteloa.”

Tekstin laatija: Jukka Saari
Tyypi: sukellusvene
Aika: 3.4.1918
Paikka: Helsinki, Harmaja

Lähdetiedot:
  • Sukellus hälyytys, Kalevo Kijanen, Lahden Kirjapaino ja Sanomalehti Oy 1977
  • Rauhan meri, Eka Metsävuori, SUSL
  • Suomi kautta aikojen, eri kirjoittajia, Valitut Palat, Otava, Keuruu 1992
  • Sukellus Helsingin historiaan, Timo Karkola, Helsinki 1988
  • Navis Fennica, osat I-IV , Erkki Riimala, WSOY, Juva 1993-94
  • Huvustadsbladet 25.7.1927
  • Baltic Assignment, British submarines in Russia 1914-1919, Michael Wilson, Butler & Tanner ltd, Lontoo 1985
  • Sukeltajan Maailma n:o 1/1995

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 60° 06,020' N , 24° 58,000' E (Geo link)
Paikannustarkkuus:
Materiaali
Tyypi: sukellusvene
Kotipaikka: Englanti
Uppoamisaika: 3.4.1918
Uppoamispaikka: Helsinki, Harmaja
Uppoamispaikka ,





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Array ( [Kohde_muut_nimet] => [Kohde.id] => e19 [Kohde.mjid] => [kohde.materiaali] => teräs [Kohde.tekstinlaatija] => Jukka Saari [Kohde.luontipvm] => 16.10.1999 [kohde.muokattu] => 2009-11-30 [Kohde.suomennos] => [Kohde.Alus.tyyppi] => sukellusvene [Kohde.Alus.rakennusmateriaali] => teräs [Kohde.Alus.vetoisuus] => [Kohde.Alus.Alkupera.kotipaikka] => Englanti [Kohde.Alus.Alkupera.rakennusvuosi] => [Kohde.Uppoaminen.aika] => 3.4.1918 [Kohde.Uppoaminen.paikka] => Helsinki, Harmaja [Kohde.status] => t [Kohde.Hylky.Osa.pohjansyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pohjanlaatu] => [Kohde.Hylky.Osa.nakyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.pituus] => [Kohde.Hylky.Osa.leveys] => [Kohde.Hylky.Osa.asento] => [Kohde.Hylky.Osa.minimisyvyys] => [Kohde.Hylky.Osa.kunto] => [Kohde.Hylky.Osa.muuta] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.1] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.2] => [Kohde.Hylky.Osa.laatija.muut] => [Kohde.lahdetiedot.julkiset] => Sukellus hälyytys, Kalevo Kijanen, Lahden Kirjapaino ja Sanomalehti Oy 1977 Rauhan meri, Eka Metsävuori, SUSL Suomi kautta aikojen, eri kirjoittajia, Valitut Palat, Otava, Keuruu 1992 Sukellus Helsingin historiaan, Timo Karkola, Helsinki 1988 Navis Fennica, osat I-IV , Erkki Riimala, WSOY, Juva 1993-94 Huvustadsbladet 25.7.1927 Baltic Assignment, British submarines in Russia 1914-1919, Michael Wilson, Butler & Tanner ltd, Lontoo 1985 Sukeltajan Maailma n:o 1/1995 [Kohde.lahdetiedot.piilotetut] => [Kohde.lahdetiedot.lisatiedot] => [Kohde.linkit] => [Kohde.muutosloki] => 16.10.1999 30.11.2009/JSa Lisäsin Reni Hildeenin palautteen tekstiin [Kohde.tarinakommentit] => [Kohde.xmlkommentit] => [gpsLatitude] => 60.100333333333 [gpsLongitude] => 24.966666666667 [Kohde.Hylky.Osa.koordinaattijarjestelma] => [Kohde.Video.tarina] => [Kohde.Video.tekija] => [Kohde.Video.youtube_code] => [filename] => e19.xml )
hahaaarray(0) { }